Jos voisin antaa yhden neuvon -juttusarjassa ihmiset kertovat, millaisen neuvon antaisivat nuoremmalle itselleen.

”Naisella pitää olla omaa rahaa”

”Kun minä olin nuori, moni koulutuksenkin hankkinut nainen jäi lasten synnyttyä kotiäidiksi. Mies huolehti perheen taloudesta, ja asunto oli miehen nimissä. Jos tuli avioero, mies vei mennessään kiinteän omaisuuden ja nainen jäi tyhjän päälle.

Isoäiti sanoi aina, ettei tytön pidä unelmoida rikkaasta miehestä vaan luottaa vain itseensä. Siksi naisella pitää olla ammatti ja omaa rahaa. Minun äitini ansaitsi työllään omaa rahaa, mutta isä oli perheen pääelättäjä. 15-vuotiaana kysyin äidiltä, millaisen miehen hän toivoisi minulle. 'Hyvän virkamiehen, joka huolehtii perheestään', hän sanoi.

Puolisoni Antti oli moderni mies.

Isällä oli suuri merkitys valinnoilleni. Ylioppilastutkinnon jälkeen lähdin Turun yliopistoon opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Opiskeluvuosinani minusta tuli melkein suffragetti, sillä naiset alkoivat tiedostaa voimansa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Puolisoni Antti oli moderni mies. Hän piti itsestään selvänä, että käyn töissä ja että minulla on omia menoja, ystäviä ja harrastuksia. Hän tienasi moninkertaisesti enemmän kuin minä. Opin, että enemmän tienaavalla on isompi päätäntävalta suurissa hankinnoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minun olisi pitänyt olla taloudellisesti vielä itsekkäämpi.

Avioliittomme alkuaikoina sukulaiset ja ystävät saattoivat vielä ihmetellä, miksi käyn ansiotyössä, vaikka meillä oli pieniä lapsia. Silloin ei ollut päivähoitoa eikä pitkiä äitiyslomia, joten naisen täytyi vain pitää päänsä. Nyt ymmärrän, että minun olisi pitänyt olla taloudellisesti vielä itsekkäämpi. Naisilla on tapana venyä paljon, avustaa perheitään ja lapsiaan niin lastenlasten kuin asuntolainojen hoidossa.

Nykypäivän nuoria naisia neuvon pitämään huolta omasta taloudestaan. Älä jää luottamaan kumppanin kukkaroon, kun muutat yhteen rakastettusi kanssa, vaan sovi selvästi raha-asioista.

Varmista, että omakin nimesi on tärkeissä papereissa.

Säilytä kuitit isoista hankinnoista ja varmista, että omakin nimesi on tärkeissä papereissa. Naisten palkka on usein pienempi kuin miehen, mutta perheen talouspäätöksissä pitää olla tasavertainen. Jos olet kotona, huolehdi eläkkeestäsi, vaikka oletkin vielä nuori. Hanki ammatti ja kouluttaudu koko elämäsi ajan.”

Kenen neuvon sinä haluaisit lukea? Ehdota osoitteeseen et-lehti.fi@sanoma.com

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 19/2018

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla