Kun Marika Borg ja Valo, kymmenkuinen isovillakoira ovat yhdessä, maailma on parempi paikka.
Kun Marika Borg ja Valo, kymmenkuinen isovillakoira ovat yhdessä, maailma on parempi paikka.

Marika Borg on nainen, jolle kehuminen ei ole ongelma. Entinen mediavaikuttaja luotsaa kuusikymppisenä hyvinvointibisnestä, joka iskee suomalaisiin kuin veitsi voihin.

Paremman elämän kouluttaja, entinen päätoimittaja, inspiraation lähde, vakuuttava esiintyjä. Vähän kuin naispuolinen, elämässään viisastunut Jari Sarasvuo. Marika Borg, 61, ei säästele itseään, vaan tekee kaiken aina täysillä. Täydellä sydämellä.

– Olen nyt siinä iässä, että on hyvä vilkaista taaksepäin. Nostaa välillä kissanhäntä ylös ja vähän pörhistelläkin sitä. Luulen, että olen ollut inspiroiva, mutta riittävän tavallinen. Ja aina olen pistänyt itseni peliin, Marika sanoo ja nauraa iloisesti päälle valoisassa kodissaan.

– Olen elämäni ja urani aikana palanut loppuun ja lyönyt päätäni seinään. Tyhmä niistä on oppimatta. Ikä ei välttämättä jalosta tai tee ihmisestä parempaa. Pitää haluta tehdä tietoisia päätöksiä: "Tästä minä opin."

Kun tekee sitä, missä on hyvä, niin kyllä itseään saa vähän kehuakin. Onhan Marikalla kanttia ja näyttöä. Hän on 40 vuoden ajan tuonut ihmisille uusia ajatuksia paremmasta elämästä.

Hän oli Voi hyvin -lehden päätoimittaja, joka muun muassa esitteli positiivisen psykologian lukijoilleen. Marika puhui villivihanneksista silloin, kun niitä vielä pidettiin rikkaruohoina, ja teki kasvisruokaa parikymmentä vuotta ennen kuin varsinainen trendi edes syntyi. Hänet tunnetaan myös myönteisyyden guruna, enneagrammi-persoonallisuusteorian avaajana ja elämäntaidon valmentajien luotsaajana.

– Rakastan saada jakaa hyviä asioita ihmisten kanssa, siksi olen innostava puhuja, hän sanoo.

On helppo kuvitella, miten Marika pitää ison joukon edessä luentoa: hän nostattaa tunnelmaa, pidättää henkeä, madaltaa ääntä ja vihdoin kertoo huipennuksen. Lumoaa yleisönsä.

Olkaa ihmisiksi!

Nykyisin ihmistä ja hänen hyvinvointiaan ajatellaan kokonaisuutena, ei ole mitään syytä erottaa henkistä ja fyysistä puolta.

– Se olisikin naurettavaa. Minua kiinnostaa se, miten ihmiset voisivat kohdella toisiaan kauniimmin ja kunnioittavammin. Siksi teen tätä työtä. En anna ensisijaisesti tietoa, vaan pyrin tarjoamaan ymmärrystä.

Vuonna 1954 syntynyt Marika Borg asuu Espoossa. Hänen perheeseensä kuuluvat tytär, poika ja viisi lastenlasta.
Vuonna 1954 syntynyt Marika Borg asuu Espoossa. Hänen perheeseensä kuuluvat tytär, poika ja viisi lastenlasta.

Työkseen Marika kouluttaa ihmisiä käyttäytymään, olemaan ihmisiksi.

– Se on vuorovaikutusta. Koulutan ihmistä olemaan oma viisas itsensä eikä mäntti itsensä. Jos minulla on yksi lahja, se on se, että näen timantin ihmisessä. Uskon meissä olevaan hyvään, hän sanoo.

Hyvinvointialalla pyörä keksitään aina uudestaan, ja Marikaa se vähän huvittaa. Monet uudet asiat on tehty ja nähty aikaa sitten.

– Koen että olen aina ollut aikaani edellä, joissakin asioissa jopa liikaakin. Asiat, joita olen edistänyt, tulevat laajemmin esille vasta nyt. Olen ollut vähän turhautunut, kun mitään ei tapahtunut.

Viisas anoppi

Portaiden alimmalla askelmalla on vaaleanpunainen kahdeksan kilon kahvakuula. Siihen on paksulla tussilla piirretty silmät ja iso hymy. Kun Marikan paino uhkaa nousta, hän kulkee portaissa kahvakuula kädessään. Se on muistutus ylimääräisestä taakasta ja oikean ruuan merkityksestä.
Kasvisruuat Marika löysi parikymppisenä. Vieläkin kiitokset saa maailman ihanin anoppi Kaisu-Leena Piela.

– Hän oli edelläkävijä, poikkeuksellisen viisas nainen, joka opasti nuorta miniäänsä tuorepuuron, itujen ja luontaishoitojen maailmaan. Siitä se kaikki lähti. Hurahdin sydämeni pohjasta kaikkeen luonnonmukaiseen.

"On helppo keskittää huomio muiden ihmisten vikoihin, jottei tarvitse keskittyä omaan hyvinvointiin."

Kukoistusruoka on Marikan oma termi. Se on ruokaa, joka saa ihmisestä parhaat puolet esiin. Kukaan ei ole parhaimmillaan väsyneenä kilon karkkipussin jälkeen.

– Syön mieluisia ruokia, jotka rakastavat minua takaisin. Ne ovat ruokia, jotka eivät vain maistu hyvältä, vaan myös tekevät hyvää, Marika täsmentää.

Kaksikymppinen pärjää roskaruualla, vaikka hän tuhlaa energiavarastojensa sisältöä. Yli viisikymppisellä on niin paljon vähemmän syntymälahjaksi saatua energiaa jäljellä, että huonoihin ratkaisuihin ei ole varaa. Keho ei palaudu kuten ennen.

– Olemme helposti huonossa kierteessä: Väsyneenä syömme mitä sattuu. Huonolaatuinen ruoka ei virkistä, ja teemme kehon ja mielen kannalta kehnoja valintoja. On helppo keskittää huomio muiden ihmisten vikoihin, jottei tarvitse keskittyä omaan hyvinvointiin.

Marika elää niin kuin opettaa.  – Hyvää tekevä ruoka saa meista parhaat puolet esille.
Marika elää niin kuin opettaa. – Hyvää tekevä ruoka saa meista parhaat puolet esille.

Liikaa suolaa ja sokeria

Hyvinvointibisnes saa monet epäilemään. Kuinka terveellistä kaikki terveellinen on? Esimerkiksi funktionaaliset elintarvikkeet? Tai ravintolisät? Marika on huolestunut erityisesti kouluikäisten ravinnosta.

– Elintarviketeollisuus käyttää reippaasti suolaa, sokeria ja valkoisia jauhoja ja kätkee ne makunystyröitä houkutteleviin ruokiin. Teollisuus tekee rahaa ihmisten terveydellä - emme me, jotka puhumme ihmisten hyvinvoinnista ja yritämme edistää sitä.

Ruokavaliossa pitäisi olla 60-80 prosenttia kasviksia. Ani harva pääsee edes puoleen.

Muutoksen tekeminen ei ole helppoa. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa tapaansa toimia, jos niin haluaa.

– Keskityn koulutuksissani siihen, miten muutos tehdään pysyvästi. Rasittuneena ja stressaantuneena on vaikea muuttaa ruokailutottumuksiaan. Jos saat käyttöön etuaivolohkon harkinnan ja viisauden, muutos on todella helppo.

Ilon jälkeen Valo

Marikan Valo-koira on puuhastellut aikansa alakerrassa luunsa kanssa. Nyt isovillankoiranpentu saa tulla tervehtimään ja hakemaan rapsutukset, mutta koiraa oma ruokakuppi kiinnostaa eniten.

– Ei minun pitänyt näin pian Ilo-koirani jälkeen ottaa uutta koiraa, mutta kasvattaja kysyi, ottaisinko yhden peräkammarinpojan, tuon Valon. Hämmästelen, minkälainen varsa siitä on kasvanut. Valo on hiukan alle vuoden, mutta niin pitkäkoipinen, koiraihminen huokaa rakkaus äänessään.

"Meditaatio on mielen hygieniaa. Viritän aivot niin, että minulla on mahdollisuus parempaan päivään."

Jokainen koiraihminen tietää, minkä tutkimuksetkin kertovat. Koiran kanssa oleminen edistää psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Muutakin pitää olla, Marika toteaa.

– Teen liikaa töitä ja stressaan, mutta yritän hakea epäolennaisen keskeltä olennaisen. Etsin aina aikaa olla lastenlasteni kanssa. Aika pitää löytää itse omasta kalenterista, ei sitä kukaan muu minulle anna.

Marika aloittaa jokaisen aamun meditoinnilla, ainakin 5-10 minuutin mittaisella tuokiolla. Meditointi kuulostaa juhlalliselta, mutta käytännössä Marika istuu sohvalla, hengittää hyvin syvään ja hymyilee.

– Meditaatio on mielen hygieniaa. Viritän aivot niin, että minulla on mahdollisuus parempaan päivään. Iltaisin mietin kulunutta ja pidän kiitollisuuspäiväkirjaa. Kirjoitan myös ajatuksia seuraavasta päivästä. Mieli menee sinne, minne viemme sen.

"Stressaantuneina olemme tyhmiä. Rentoutuminen tekisi meistä paljon viisaampia."

Ihanuus on kadoksissa

Marika Borgin mielestä ihanuus on hukassa. Emme halua olla ihania ja suloisia - tai sanoa läheiselle, miten ihana hän on. On helpompi olla ironinen, sarkastinen tai vain arkisesti tosi kiukkuinen ja ilkeä. On myös helppo sortua valittelemaan.

Valittamisen kieli, aivot ja stressi sekä niiden kaikkien vaikutus elämäämme ja päätöksiimme ovat Marikan lempiaiheita. Toisten yöpöydillä on dekkareita. Marikan lukulampun alle päätyvät aivoihin ja käyttäytymiseen liittyvät teoreettiset tutkimukset.

– Viisaat päätökset ovat vaikeita, kun on painetta päässä. Kun olemme stressaantuneita, olemme tyhmiä. Siksi rentoutuminen tekisi meistä paljon viisaampia.

Marika piirtää lehtiöön kaksi isoa naamaa, joilla on etuaivolohko ja mantelitumake. Etuaivolohko on viisas ja järkevä. Mantelitumake on tunteiden keskus, joka on usein hätääntynyt tai ärsyyntynyt stressistä.

Jos Marikan paino tahtoo nousta, kahvakuula portaissa muistuttaa ylipainon taakasta.
Jos Marikan paino tahtoo nousta, kahvakuula portaissa muistuttaa ylipainon taakasta.

– Aivot toimivat edelleen kuin luolamiehillä: pakene, hyökkää tai jähmety. Aivot kestävät kuulemma 40 ärsykettä päivässä. Nyt ne saavat niitä pahimmillaan miljoonia. Suurin osa ihmisistä kärsii aivojen ylikuormituksesta.

Älypuhelimet eivät tässä auta. Olemme stressaantuneita, koska toimiamme ohjaa ylikuumentunut mantelitumake.

– Olemme kuin kolmivuotiaat formulan ratissa! Marika Borg elämöi ja kohottaa pitkät ja hoikat kätensä elehtien ilmaan. Soittajan sormet. Kädet, joilla puhutaan vakuuttavasti.

Aivot täytyy saada rauhoittumaan. Levollinen mieli rauhoittaa kehonkin.

– Jos kunnioitat kehoasi, rauhoitut. Kun opimme tyynnyttämään mielemme vaikkapa hiljentymällä, teemme oikeita päätöksiä. Väsyneenä ja stressaantuneena emme pysty tekemään niitä. Hysteeriset päätökset tehdään täällä, hän sanoo, ja napauttaa paperille piirtämää naamaa, sen kuuluisan mantelitumakkeen kohtaa.

 

+ Marikan vinkit: Näin motivoidut!

  1. Jos painonpudotus, liikunnan aloittaminen tai herkuista kieltäytyminen tekee tiukkaa, ala valmentaa aivojasi puhumalle niille ääneen. 
  2. Puhu aivoillesi oikein. Jos esimerkiksi sanot ääneen "pitäisi" laihtua, et tule laihtumaan. Se on mantelitumakkeen tunnepitoista kieltä. Sen sijaan "haluan laihtua" on etuaivolohkon jämerää järkikieltä. Vielä tehokkaampaa motivointia on lause: "Tuskin maltan odottaa, että kevenen."
  3. Painonhallinnassa ei ole kysymys vain kehosta. Jos teet viisaita ruoka- ja liikuntavalintoja, silloin olet mukavampi myös lähimmäisillesi.
  4. Jos tavoitteenasi on pudottaa painoa esimerkiksi 10 kiloa, sen saavuttamiseen menee aikaa. Voi siis kestää pitkäänkin, ennen kuin näet mitään muutosta itsessäsi.
  5. Aseta päivittäisiä, mitattavia ja saavutettavia tavoitteita, jotka mahdollistavat sen, että tunnet itsesi onnistuneeksi joka päivä.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 2/2016.

Kukoistusta lautaselle

  • Kukoistusta lautaselle saat kasvispainotteisella ruokavaliolla. Ikääntyneen on kuitenkin tärkeää huolehtia riittävästä proteiinin saannista. Jos ei halua syödä lainkaan lihaa, sen voi korvata kasvikunnan proteiinilla, kuten pavuilla, linsseillä, soijavalmisteilla, siemenillä ja pähkinöillä. Lisäksi proteiinia saadaan täysjyväviljatuotteista, maitovalmisteista ja kananmunasta.
  • Jos ruokavaliota rajoittavat sairaudet ja lääkitys, kannattaa ateriat suunnitella yhdessä ravitsemusterapeutin kanssa.
  • Täysipainoiseen ja terveelliseen ruokavalioon kuuluu myös hyvälaatuista rasvaa. Päivittäin on hyvä syödä kasviöljyä, kuten rypsiöljyä, kasvimargariinia sekä pähkinöitä ja siemeniä.
  • Herkullisia ovat myös pähkinöistä ja siemenistä tehdyt levitteet, kuten maapähkinävoi ja tahini. Kasviöljyä voi lisästä raasteisiin, salaatteihin tai vaikkapa kasvissosekeittoon.
  • Ikääntyneen on suositeltavaa käyttää D-vitamiinivalmistetta. Kalsiumia saat riittävästi nauttimalla päivittäin 5-6 desiä maitovalmisteita tai kalsiumilla täydennettyjä soijavalmisteita. 

Vinkit antoi ravitsemusasiantuntija Heli Reinivuo, THL

Vieläkö te asutte yhdessä? Sen kysymyksen sisarukset Ilona Wessman ja Hilkka Kurppa ovat kuulleet usein. Vastaus on: kyllä, koska se on helpompaa, halvempaa ja hauskempaa. Bonuksena on seinän takana asuva äiti.

Kun vieras astuu ovesta sisään, Ilona Wessmanin, 69, ja Hilkka Kurpan, 62, olohuoneessa käynnistyy hyvin harjoiteltu koreografia. Kupit, leivokset, maidot ja sokerit ilmestyvät pöytään sisarusten käsien kautta kuin näkymätöntä liukuhihnaa pitkin.

Porilaiset sisarukset ovat asuneet yhdessä 12 vuotta. Koska se on niin näppärää!

– Tietysti meiltä aluksi udeltiin, miksi muutamme yhteen. Nyt ihmiset kyselevät, milloin me kyllästymme toisiimme, Hilkka nauraa.

– Ja sitä kyselläänkin ihan kyllästymiseen saakka! Ilona huudahtaa, eikä vaikuta tippaakaan kyllästyneeltä.

Kerttu, 88, sisarusten äiti, istuu sohvan uumenissa ja nauraa mukana. Hänen mielestään yhteisasumisen kaava on yksinkertainen.

– Piti vain synnyttää oikeanlaiset lapset!

Molemmat sisarukset ovat siistejä – Yhteisasumisessa samanlainen näkemys kodista on ihan perusedellytys, Ilona sanoo.
Molemmat sisarukset ovat siistejä – Yhteisasumisessa samanlainen näkemys kodista on ihan perusedellytys, Ilona sanoo.

Kerttu asuu nyt tytärtensä naapurissa omassa yksiössään. Ennen tätä vaihetta kaikki kolme asuivat yhdessä, mutta kun sen asunnon portaat kävivät Kertulle hankaliksi kulkea, oli löydettävä uusi asuntoratkaisu. Uutuuttaan hohtaviin kerrostaloasuntoihin Porin keskustan yllä ihastuivat heti sekä äiti että tyttäret.

Hilkka ja Ilona asuivat yhdessä ensin kaksin. Äiti muutti Kymenlaaksosta Poriin viisi vuotta sitten.

– Kun jäin leskeksi, tunsin oloni yksinäiseksi. Silloin tytöt keksivät ehdottaa, että tulisin heidän luokseen. Se oli jotenkin niin luontevaa, eivätkä nuo ole pahemmin minusta valittaneet, ainakaan kuulteni, Kerttu hymähtää.

Hilkka ja Ilona ovat asuneet yhdessä myös nuorina aikuisena. Kun Ilona sai esikoisensa, Hilkka muutti hänen perheeseensä lapsenlikaksi vähän yli neljäksi vuodeksi. Sitten Hilkka perusti oman perheen ja sai Ilonan tapaan kaksi lasta. Sisarusten nuorimmat tyttäret ovat liki samanikäiset.

– Kun Hilkka jäi yksinhuoltajaksi, hänen lapsensa olivat vielä aika nuoria. Aloimme viettää lomia ja juhlapyhiä yhdessä. Kun suunnittelimme lomamatkaa, lapset aika usein kysyivät, tuleeko Hilkkakin, Ilona muistelee.

Kerttu-äiti ja tytöt 50–60-lukujen vaihteessa.
Kerttu-äiti ja tytöt 50–60-lukujen vaihteessa.

Tarkan talouden koti

Kahvikuppi täytyy kuin itsestään. Välillä on vaikea erottaa, kumpi sisarista ehtii passata ensin, niin samanlaisilta naiset näyttävät musta-valkoraidallisissa paidoissaan ja siroissa sisäkengissään.

– On meissä paljon samaa, mutta minä olen puheliaampi ja sellainen kanaemo, Ilona toteaa.

Sen huomaa nopeasti. "Pistätkö Hilkka sitä lautasta lähemmäksi äitiä." "Eihän tuo aurinko paista silmiisi?" Hilkan mielestä Ilonan jatkuva on kuitenkin isosiskolle luontevaa.

– Äiti tosin välillä hermostuu, kun kyselen liikaa, mutta en voi sille mitään, Ilona puuskahtaa.

Totta, Kerttu myöntää ja matkii tytärtään.

– "Ootko syönyt, mitä oot syönyt." Hyväähän Ilona tarkoittaa, mutta joskus ylenpalttinen huolenpito kiukuttaa.

"Menomme ovat hämmentävät pienet, yhteisasuminen on taloudellisesti kannattavaa."

Vaikka Ilona on sisaruksista enemmän äänessä, Hilkka oli kuitenkin se, joka keksi ehdottaa yhteen muuttamista.

– Olimme siihen aikaan molemmat eronneita, ja minulta oli kuopuskin muuttamassa pois kotoa. Minua alkoi pelottaa ajatus yksin asumisesta.

Nykyinen asunto on jo kolmas yhteinen. Se on kaunis ja avara - ja uskomattoman siisti. Hilkka myöntää rakastavansa siivoamista.

– Sovimme jo muuttovaiheessa, että Hilkka siivoaa ja minä laitan ruuan.

Sopimus on pitänyt. Asunto kiiltelee, ja Hilkka pysynyt hyvin ruuissa.

– Jos vaikka jonain aamuna haluan lettuja, niin Ilona paistaa niitä, Hilkka nauraa.

Iltaisin naiset pelaavat usein Tirominos-peliä. – Olemme tarkkoja säännöistä, vaikka ne ovat vähän omanlaiset.
Iltaisin naiset pelaavat usein Tirominos-peliä. – Olemme tarkkoja säännöistä, vaikka ne ovat vähän omanlaiset.

Voiko yhteiselo tosiaan olla näin auvoista? Naiset vakavoituvat. Kyllä voi, mutta se on vaatinut selkeitä sääntöjä ja jatkuvaa toisen huomioimista.

Naisilla on alusta asti ollut yhteistalous. Kaikki ostokset, pienimmätkin, kirjataan ylös.

– Menomme ovat hämmentävät pienet, yhteisasuminen on taloudellisesti kannattavaa.

Kumpikin merkitsee tekemänsä ostokset ruutuvihkoon eurolleen. Neljän viikon välein sisarukset laskevat, kumpi on plussalla, kumpi miinuksella. Seuraava sivu alkaa sitten miinuksella.

– Ja ai että se on hieno tunne, kun toinen on miinuksella, Hilkka hehkuttaa.

– Kun menot kirjataan, ei tule kummallekaan tunne, että on ostanut enemmän. Mitä enemmän asioista muutenkin sovitaan etukäteen, sen helpompaa arki on, Ilona toteaa.

Noin kerran viikossa naiset istuvat alas ja käyvät läpi kalenterinsa. On hyvä tietää, mitä toisella on suunnitelmissa.

– Sillä tavalla emme ole kuin keitä tahansa kämppiksiä, vaan otamme huomioon toistemme vaihtuvat tilanteet, Hilkka toteaa.

– Emme silti kyttää toisiamme. Jos toisella on iltameno, toinen ei istu kotona vahtimassa kotiintuloa kuin mustasukkainen puoliso, Ilona nauraa.

Sisarukset kirjaavat ylös kaikki ostokset.
Sisarukset kirjaavat ylös kaikki ostokset.

Muistipelejä ja matkoja

Hilkka levittää kahvipöydälle muistipelin. Sitä naiset pelaavat kolmisin useana iltana viikossa.

– Pelaamme ja luemme lehtiä yhdessä, mutta telkkaria emme katso yhdessä, kun noilla tyttärillä on niin erilainen maku. Urheiluakaan he eivät ole koskaan oppineet katsomaan!

Kerttu nauttii myös yksinolosta. Aamu-unisena hän laittaa itse aamupalansa, sillä työelämässä olevien tyttärien aamu alkaa yleensä aikaisemmin.

– Äiti oppi nopeasti laittamaan silmätipatkin itse, kun ei halunnut, että herätän hänet.

Kesän jälkeen Kertun vointi on kuitenkin ollut huonompi. Sydämen vajaatoiminta estää vanhat harrastukset ja ulkoilun.

– Kun laitan meille ruuan, äiti tulee joko tänne syömään tai vien hänelle osan. Kauppareissulle otamme mukaan myös äidin kukkaron ja ostoslistan. Lista on aika vaatimaton, sillä äiti tietää, että ostamme lisäksi hänelle jotain hyvää, Ilona toteaa.

"Se, että viihdymme hyvin yhdessä, on tietysti kaiken lähtökohta."

Koti Porin kattojen yllä on Ilonalle ja Hilkalle mieluisa. Valo ja avaruus hoitavat sielua.
Koti Porin kattojen yllä on Ilonalle ja Hilkalle mieluisa. Valo ja avaruus hoitavat sielua.

Hän kertoo välillä kummastelleensa, kuinka erikoiselta heidän asumisjärjestelynsä ihmisten korviin kuulostaa. Hänestä vanhemmista ihmisistä huolehtiminen on itsestäänselvyys.

– Mutta meillä on aina ollut äidin kanssa mutkattomat välit. Se, että viihdymme hyvin yhdessä, on tietysti kaiken lähtökohta.

Hilkkakaan ei halua, että heitä kuvailtaisiin uhrautujina. Eivät he hyöri vain kotona passaamassa toisiaan tai äitiään. Ilona työskentelee yritysmaailmassa, Hilkka myymäläpäällikkönä. Heillä on oma elämä ja omat harrastukset: Hilkalla tanssia useita kertoja viikossa, Ilonalla luottamustehtäviä, joogaa ja golfia. Toistensa harrastuksiin he eivät osallistu.

– Tosin Hilkka on ollut monesti mukana golfreissuillani. Hän on mailapoikanani ja ajaa golfautoa kuin ammattilainen, mutta ei suostu golfaamaan.

Kotirauhan kauneus

Naiset esittelevät avaraa asuntoaan. Seinät peittyvät tauluista, hyllyt kauniista lasi- ja koriste-esineistä. Vaaleat sohvat ovat naisten viimeisin yhteishankinta.

– Ilona saa tehdä päätökset kaappien paikoista. Häneltä kaikenlainen suunnittelu ja järjestely onnistuvat niin hyvin, Hilkka sanoo.

Makuuhuoneet ovat niin pienet, että vaatekaapin lisäksi niihin ei mahdu juuri muuta kuin sänky.

– Ei näissä juuri käydä kuin nukkumassa. Oveakin pidän yöllä auki, että ilma kulkee, Ilona toteaa.

Kumpikaan ei kaipaa yksityisyyttä elämäänsä. Seurustelusuhteita ei ole ja ystävät ovat aika lailla yhteisiä.

– Ei meillä kotona juuri kavereita käy, tapaamme heitä harrastuksissa tai kahviloissa. Mutta minun työpaikkani pikkujoulut on kyllä kaksi kertaa pidetty täällä. Se on ollut kätevää, kun Ilona laittaa ruuat ja passaa meitä, Hilkka hymähtää.

Kodintyöt on jaettu tasan. Hilkka on siivousvastaava...
Kodintyöt on jaettu tasan. Hilkka on siivousvastaava...

...ja Ilona vastaa ruuanlaitosta.
...ja Ilona vastaa ruuanlaitosta.

Molempien lapset ja lapsenlapset käyvät välillä kylässä. Toisen lapset ovat niin läheisiä, että he tuntuvat melkein omilta.

– Kun olin synnyttämässä poikaani, Ilona soitti sairaalaan kymmenen minuutin välein. Kun lapsi lopulta syntyi, Ilona oli sanonut kaikille, että nyt hänestä tuli mummi, niin tohkeissaan hän oli. Poikani kutsuu Ilonaa edelleen mummiksi.

Molemmat myöntävät olevansa hoivaajia. Tosin Ilonan hoivavietti ulottuu lasten, lastenlasten ja äidin lisäksi myös Hilkkaan.

– Kyllä Ilona tarkkailee minunkin syömisiäni, että "muista sitten syödä ne ja ne ruuat", vaikka harvoin olen unohtanut. Hilkka hymyilee.

"Tämä on nyt meidän perheemme ja olen tähän tyytyväinen."

Iloinen kotiinpaluu

Entä tulevaisuus? Sitä siskokset eivät juuri mieti. Tietysti jos jommankumman unelmien prinssi karauttaisi talon eteen, tilanne pitäisi miettiä uusiksi.

– Tämä on nyt meidän perheemme ja olen tähän tyytyväinen, Ilona toteaa.

Hilkka on samaa mieltä. Hän ei tosin ole koskaan asunut yksin.

– Kun Ilona lähtee työmatkalle, tuntuu aluksi ihanalta olla itsekseen. Jos hän on pitkään pois, tulee väkisinkin ajateltua, että tällaistako se yksinasuminen olisi. Olen aina ihan mielettömän iloinen, kun hän palaa, Hilkka huokaa.

Kerttu nauttii yksinolosta ehkä ihan eri tavalla kuin tyttärensä. Silti hänelle on tärkeää, että muutaman metrin päässä on apua tarjolla.

– Viime aikoina olen huomannut sen ihan konkreettisesti. Nyt olen usein yöllä herännyt siihen, etten saa henkeä, kun sydän on sen verran heikko. Silloin soitan Ilonalle. Siinä me ollaan sitten monta kertaa sängynlaidalla valvottu ja arvottu, että pitäisikö soittaa ambulanssi. Joskus on pitänyt, joskus ei, mutta koskaan minun ei ole tarvinnut yksin pelätä, että miten käy.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 18/2016.

Hilkan ja Ilonan pelisäännöt

  • Ruoka- ja siivousasioista sovittiin jo ennen yhteen muuttamista.
  • Talousmenot kirjataan tarkasti ylös. Ostokset merkitään ruutuvihkoon euron tarkkuudella.
  • Omista menoista kerrotaan etukäteen. Molempien kalenterit käydään säännöllisesti läpi.
  • Molemmat siivoavat jälkensä heti. Jokaiselle tavaralle on oma paikkansa.
  • Toinen pitää ottaa koko ajan huomioon. Kahden aikuisen yhteisasuminen on side, se vertautuu pikemminkin avioliittoon kuin kämppäkaveruuteen.

Anastasia Kopoteva, 22, on onnekas, sillä hän sai Merja Könösestä, 53, tärkeän tukihenkilön. Ilman tukea kympin tyttö ei ehkä olisi tässä.

Eräänä aamuna seitsemäsluokkalainen Anastasia päätti olla menemättä kouluun. Niin myös seuraavana päivänä. Ja seuraavana. Päivät venyivät viikoiksi ja kuukausiksi. Vanhempien ero oli 13-vuotiaalle tytölle liikaa.

Kouluun eivät houkutelleet edes kaverit, sillä heitä Anastasia Kopotevalla ei juuri ollut.

– Ei minua kiusattu, mutta kiusoiteltiin.

Anastasia lintsasi puolet yläasteen oppitunneista. Joskus kokonaisia päiviä, toisinaan vain yksittäisiä tunteja. Keskiarvo pysyi silti yli yhdeksässä.

– Lintsaamiseeni ei puututtu, sillä olin opettajien silmissä masentunut raukka. Kiltti tyttö, joka sai hyviä arvosanoja.

Kotona arvosanoihin ei oltu yhtä tyytyväisiä. Akateemisille vanhemmille kokeesta saatu yhdeksikkö oli osoitus epäonnistumisesta, lipeäminen täysien pisteiden ihanteesta.

– Koulussa oli yksi opettaja, jonka kanssa ystävystyin. Istuin usein tuntien ajan hänen huoneessaan opiskelemassa. Jos motivoiduin jostakin aineesta, saatoin tehdä paljonkin töitä.

Kukaan viranomainen ei välttämättä näe kokonaiskuvaa.

Luukulta luukulle

Miten on mahdollista, että murrosikäinen voi leijua läpi yläkoulun ilman, että kukaan puuttuu kunnolla asiaan? Nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä on kuitenkin puhuttu maassamme hallitusta ja presidenttiä myöten.

Suomalainen palvelujärjestelmä on luukkukohtainen: yhdestä paikasta on saanut avun yhteen asiaan, toisesta paikasta toiseen. Kukaan viranomainen ei välttämättä näe kokonaiskuvaa.

Usein unohdetaan kysyä, miltä nuoresta itsestään tuntuu. Näin sanoo Diakonissalaitoksella nuorten kanssa työskentelevä Valisa Krairiksh.

– Kyllä nuori usein osaa itse parhaiten arvioida oman tilanteensa. Viranomaisten on turha tulla kertomaan, että olet syrjäytynyt, jos nuori itse ei koe asiaa samalla tavalla.

Musertavat paineet

Lukioon siirtyminen oli Anastasialle vaikea kokemus. Vaatimustaso oli paljon kovempi kuin peruskoulussa, mutta vanhempien odotukset säilyivät entisenlaisina.

– Arvosanani laskivat, sillä en ollut oppinut opiskelemaan, kun koulunkäynti oli ollut yläasteella minulle helppoa. Se kostautui lukiossa.

Menestymisen paine kasvoi niin suureksi, ettei Anastasia uskaltanut mennä kokeisiin. Hän pelkäsi saavansa huonon arvosanan. Samaan aikaa eläminen kotona alkoi käydä vaikeammaksi. Välit äidin uuteen miesystävään olivat huonot.

– Muutin 16-vuotiaana tyttöystäväni ja hänen vanhempiensa luokse asumaan. Parin kuukauden kuluttua muutimme yhteiseen kotiin. Jälkikäteen ajateltuna olin aivan liian nuori tuollaiseen elämänmuutokseen.

Kului päiviä ilman, että Anastasia poistui kotoa.

Parin vuoden yhdessä asumisen jälkeen suhde päättyi, ja Anastasia muutti omaan asuntoon. Uusi koti oli Vantaalla. Koulumatka Helsinkiin venyi, eikä kukaan ollut potkimassa aamuisin liikkeelle. Anastasia alkoi taas lintsata, mutta kävi siitä huolimatta kirjoittamassa syksyn ylioppilaskirjoituksissa kolme ainetta. Tuloksena oli kaksi laudaturia ja eximia.

Kirjoitusten jälkeen side kouluun katkesi. Saattoi kulua päiviä ilman, että Anastasia poistui kotoa.

– Onneksi olin jo aiemmin alkanut käydä läheisillä talleilla hoitamassa hevosia. Pahimman erakoitumisvaiheen aikanakin kävin siellä pari kolme kertaa viikossa. Tuskin minua mikään muu olisi kotoa repinytkään.

Eläimistä oli muutenkin iloa. Anastasialla oli – ja on yhä – useita kaneja, joiden hoitaminen ja kasvattaminen toivat sisältöä elämään ja tekemistä pitkiin yksinäisiin päiviin.

"Riittää, että nuorella on yksikin ihminen, johon voi luottaa ja joka kuuntelee."

Kierre poikki

Diakonissalaitoksen Valisa Krairikshin työhuone on hiukan nukkavieru. Laitoksen vanhimmat rakennukset ovat Museoviraston suojelemia. Paksut tiiliseinät luovat turvallista tunnelmaa. Ikkunasta näkyvät vanhat puut odottavat vielä ensimmäisiä silmujaan.

Valisa Krairiksh kertoo, ettei syrjäytymiskierteen katkaiseminen vaadi aina mahdottomia.

– Usein riittää, että nuorella on yksikin ihminen, johon voi luottaa. Ihminen, joka pysähtyy kuuntelemaan, Valisa toteaa.

Hän toimii koordinaattorina Amigo-hankkeessa, jossa 16–29-vuotiailla nuorilla on mahdollisuus saada vapaaehtoinen aikuinen ohjaajaksi, mentoriksi.

Hankkeeseen osallistuvilla nuorilla voi olla erilaisia ongelmia, mutta niihin ei juututa. Tärkeämpää on miettiä yhdessä ratkaisuja. Mentorin ei tarvitse virkamiesten tapaan takertua tavoitevaatimuksiin. Hän voi ajatella nuoren elämää kokonaisuutena.

– Mentoritoiminnan pointti on nähdä ihminen ulkokuoren sisällä. Se ulkokuori voi olla sulkeutunut tai näyttää pelottavaltakin, mutta loppujen lopuksi meillä ihmisillä on tosi paljon yhteistä, vaikka tulisimme ihan erilaisista maailmoista.

Amigo-hankkeesta on saatu viiden vuoden aikana hyviä kokemuksia. Valisa Krairiksh on kuitenkin realistinen. Jokaisen elämästä ei tule täydellistä, eikä minkäänlainen tuki pehmennä kaikkia elämän tarjoamia kolhuja.

– Minusta olisi ihan hyvä tavoite, että kaikilla menisi vähintään siedettävästi.

Nousun avaimet

Syrjäytymisen taakseen jättäneiden nuorten tärkeimpiä selviämiskeinoja ovat läheiset ihmissuhteet, harrastukset, jonkun ulkopuolisen oikea-aikainen puuttuminen tilanteeseen ja kokemus siitä, että minäkin voin pärjätä.

Anastasian elämässä kaikki neljä asiaa kolahtivat kohdalleen.

"Hänen ansiostaan minulla on motivaatio hoitaa itseni kuntoon."

Pitkään jatkunutta masennusta alettiin hoitaa terapialla. Sosiaalitoimistosta Anastasia ohjattiin Diakonissalaitoksen Vamos-päiväkeskukseen, jossa tarjolla oli mielekästä tekemistä ja muiden ihmisten seuraa.

– Muutaman kuukauden kuluttua aloitin aikuislukion ja suoritin tekemättömät kurssit. Valmistuin vuosi sitten.

Tärkein syy elämänhalun löytymiselle on kuitenkin tyttöystävä.

– En tiedä, miten hän jaksoi minua silloin, kun olin kaikkein huonoimmassa kunnossa. Minun on täytynyt olla ihan kamala ihminen. Hänen ansiostaan minulla on kuitenkin ollut motivaatio hoitaa itseni kuntoon. Haluan, että hänellä olisi helpompaa kanssani.

Vapaaehtoinen kummitäti

Helsingin Musiikkitalon pihamaalla loikkii kaksi pientä kania. Kääpiöjänikset Virna ja Fio ovat Anastasian kasvattamia pelottomia kanihyppääjiä.

Kanien menoa seuraa hymyillen Merja Könönen, 53, Anastasian mentori. Merja ja Anastasia ovat tunteneet vasta vuoden, mutta kaksikon yhdessäolo vaikuttaa olevan täynnä lämpöä ja välittämistä.

– Merja on minulle kuin kummitäti, Anastasia miettii.

Merja kertoo etsineensä pitkään sopivaa vapaaehtoistyötä.

– Seikkailin netissä ja mietin pääni puhki kohdetta. Joissain edellytettiin pitkää perehdytystä, johon en vuorotyöläisenä voinut sitoutua. Onneksi silmiini osui lehtijuttu, jossa mainittiin Diakonissalaitoksen mentoritoiminta.

Merja ilmoittautui mukaan, kävi haastatteluissa ja pakollisessa koulutuksessa. Ohjaajat varoittelivat, että sopivan mentoroitavan löytymisessä voi mennä pitkäänkin, mutta jo parin viikon kuluttua Merja sai kutsun tapaamaan Anastasiaa.

– Varmasti meitä molempia jännitti etukäteen se ensimmäinen tapaaminen, mutta meillä oli jo silloin tosi kivaa yhdessä.

"Saan näistä tapaamisista yhtä paljon kuin Anastasia", Merja miettii.

Vuoden aikana Merja ja Anastasia ovat tavanneet pari kertaa kuukaudessa. Merja kertoo Anastasian olevan helppo keskustelukumppani.

– Hän osaa hyvin sanallistaa ajatuksensa. Minun ei ole tarvinnut arvailla, mitä hän miettii.

Yhdessäolon luontevuudesta kertoo se, että toisinaan Anastasia ja Merja puhuvat pienistä arkipäiväisistä asioista. Toisella kertaa keskustelu taas voi olla hyvin syvällistä.

– Niinhän se ystävien kesken on!

Merja hiljentyy miettimään.

– Enhän minä voi oikeasti tietää, mitä Anastasia yhdessäolostamme ajattelee, mutta minulle se on tärkeää. Saan näistä tapaamisista vähintään yhtä paljon kuin hän.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 3/2016.


Syrjäkylillä apua on vaikea saada

Arvio syrjäytyneiden nuorten määrästä on epätarkka: puhutaan 14 000–100 000 nuoresta. Heitä on lähes kaikissa maakunnissa, niin maaseudulla kuin kaupungeissa,

Määritelmäkin puuttuu, mutta se voisi kuulua vaikka näin: syrjäytynyt nuori on 15–29-vuotias, hänellä ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa, eikä hän opiskele tai käy töissä.

Jokaisella syrjäytyneellä on oma tarinansa. Yhteisiä tekijöitä kuitenkin on: koulukiusaaminen, turvallisen aikuisen puuttuminen, päihdeongelmat, työttömyys, masennus. Myös nuorten menestyspaineet ovat kovat, eivätkä kaikki niitä jaksa.

Apua saavat helpommin kaupunkilaiset. Syrjäkylilä palveluita ei kerta kaikkiaan ole. Oman ongelmansa aiheuttavat kuntaliitokset, joiden seurauksena kunnan toimintamallit voivat olla työntekijöidenkin mielestä sekavia.

Selviäminen voi olla pienestä kiinni. Joku saa otteen elämästä nuorisotyöntekijän toimeliaisuuden ansiosta, toinen uuden harrastuksen avulla ja kolmas pääsemällä työelämään. Yksi keino on kuitenkin ylitse muiden: luotettavan ja välittävän ihmisen läsnäolo. Apu, jota jokainen meistä voi tarjota.