Virpi Kaarlela-Haapalehto kirkastaa nyt ajatuksiaan kävelylenkeillä koiran kanssa. Veneily ja mökkeily liittyivät elämään Jorman kanssa.
Virpi Kaarlela-Haapalehto kirkastaa nyt ajatuksiaan kävelylenkeillä koiran kanssa. Veneily ja mökkeily liittyivät elämään Jorman kanssa.

Oululainen Virpi Kaarlela-Haapalehto, 46, jäi leskeksi 42-vuotiaana. Nuorena leskenä pariutumisen paineet ovat erilaiset kuin vanhana, hän sanoo.

Muistan hyvin sairaalan odotushuoneen: nahjuuntuneet naistenlehdet, desinfiointiaineen viiltävän tuoksun, metallisten sängynlaitojen kolahdukset. Ei ole mitään tehtävissä, lääkäri kertoi. Jorman sisäelimet ja aivot olivat vaurioituneet niin pahoin, että hänet piti irrottaa hengityskoneesta. Infarktin jälkeinen sydämenpysähdys oli kestänyt liian kauan.

Kuolema oli kaunis. Ennen kuin Jorma henkäisi viimeisen kerran, hän katsoi kaikkia huoneessaan olleita läheisiä vuorotellen. Kuuntelimme kappaleen Send Me an Angel. Rakastimme Scorpionsin musiikkia.

Nuorena on eri asia jäädä leskeksi kuin vanhana pitkän yhteisen taipaleen jälkeen. Meillä jäi elämä kesken.

Kuulin vielä pitkään kotona Jorman ääniä, kuinka hän yskäisi terassilla tai meni kylpyhuoneeseen. Yleensä joimme aamukahvit yhdessä ja käytimme koiran ulkona. Viimeisenä aamuna en nähnyt häntä hereillä, sillä minun piti olla aikaisin menossa.

”Eläisikö hän yhä, jos olisin ollut huolehtivampi?”

Ikävän lisäksi olen tuntenut vihaa ja katkeruutta. Kun seuraavana keväänä pakkasin kaatopaikkakuormaa omakotitalomme pihalla, itkin sitä, että joudun nyt kaiken yksin hoitamaan. Meillä oli uusperhe, yksi yhteinen teini-ikäinen tytär ja aikuisia lapsia aiemmista suhteista.

Omatuntokin on kolkutellut. Miksi en huomannut muutoksia Jorman terveydentilassa? Sepelvaltimotautihan se oli. Eläisikö hän yhä, jos olisin ollut huolehtivampi?

Asun Haukiputaalla, pienessä kylässä. Jorman kuoleman jälkeen en voinut mennä kauppaan, koska en jaksanut kohdata ihmisten sääliä ja surua.

Kapakkaan oli erityisen vaikea lähteä. Seuraa olisin saanut, mutta en halua kevyitä suhteita. Sain kuulla olevani kranttu. Mutta en ole ollut valmis mihinkään.

”Entä jos en enää rakastu?”

Tuntuu vaikealta ajatella uutta rakkautta. Teenkö väärin, jos tuon kotiin vieraan miehen? Ja jos välillä olen iloinen, säikähdän: saanko nauraa?

Nuorena leskenä pariutumisen paineet ovat erilaiset kuin vanhana. Kelpaanko? Haluanko? Entä jos en enää rakastu samalla tavalla tai alan etsiä kumppanista liikaa edesmenneen miehen piirteitä, vertailla?

Olen myynyt yhteistä omaisuutta joka vuosi. Ensin yritys, sitten vene, nyt talokin. Ehkä näistä luopuminen helpottaa surua.

Muistot eivät silti koskaan kuole. Jompen kuoleman jälkeen otin käsivarteeni tatuoinnin, jossa ovat hänen kerran minulle kirjoittamansa sanat: Rakkauden, hellyyden kaipuun kourissa käpristellen.”

Tiesitkö?

Vuonna 2015 jäi leskeksi 2 470 alle 50-vuotiasta suomalaista. Naisia heistä oli 1 900.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2018.