Matti J. Kuronen sanoo edelleen toipuvansa perhettään kohdanneista sairauksista.
Matti J. Kuronen sanoo edelleen toipuvansa perhettään kohdanneista sairauksista.

Rovasti Matti J. Kuronen on perustanut Suomen ensimmäisen kuoleman kahvilan, Tuonen tuvan. Elämän rajallisuus kosketti hänen omaa perhettään, kun vaimo sai aivoinfarktin ja aikuinen tytär sairastui rintasyöpään.

Väkeä tungeksii lappeenrantalaisen palvelukeskuksen ruokalaan talvisena lauantai-iltapäivänä. Kaikki tuolit on varattu, eteinenkin ihmisiä pullollaan.

Täällä puhutaan kuolemasta. Kyseessä ei silti ole mikään surupiiri, vaan kaikille kiinnostuneille avoin keskustelutilaisuus.

Yleisö kuuntelee hievahtamatta asiantuntijoiden, tällä kertaa lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan puheenvuoroja, kitara soi ja Matti J. Kurosen kertomukset liikuttavat. Duo Minna Mänttäri ja Seppo Äikäs laulaa: Sillä Tuonelan tupa on matkamme viimeinen majatalo, ja lyhty, joka tietämme valaisee, on exit-kyltin valo. Kyyneleitä pyyhitään poskilta. Päätteeksi keskustellaan pienryhmissä ajatuksista, joita mielissä on herännyt.

Kuolema kiinnostaa, koska jossain vaiheessa se koskettaa meistä jokaista.

– Elämän tarkoitus on päästä kotiin. Kuolema on jotain, jonka minä kohtaan, ei niin, että syöpä tuli ja tappoi minut. Kuolemanpelko on seuraus elämättömästä elämästä. Tykkään juutalaisesta huumorista, jonka mukaan viimeisellä tuomiolla Jumala näyttää kaikki ne juhlat, jotka ihmiseltä ovat jääneet kokematta, Matti J. Kuronen sanoo.

Vaimo, Tellervo Kuronen, osallistuu istumalla hiljaa. Hän menetti puhekykynsä puolitoista vuotta sitten.

"Masennus on läsnä kuin homeenhaju kellarissa. Siihen tottuu."

– Loppuelämämme käsikirjoitus on mennyt uusiksi. Minä kun olin suunnitellut sen otsikoksi Leskiruustinna Kurosen tarina. 

– Eihän sitä tiedä, isä, miten järjestys lopulta menee, Kurosten tytär Tiina Talonpoika toppuuttelee.

Depressiiviset humoristit

Matti J. Kuronen on vuosikymmenien aikana tullut julkisuudessa tutuksi humoristisena ja suorapuheisena pappina ja perheneuvojana. Kurosille itselleen on viime vuosina ehtinyt kertyä ikäviä asioita kylliksi. Ensin tuli vaimon sairaus, sitä seurasivat omat krempat kuten syöpäepäily ja iäkkään äidin kuolema.

– Nyt istun tuhkakasalla ja ihmettelen, Matti J. Kuronen huokaa. – Masennus on läsnä kuin homeenhaju kellarissa, eli siihen tottuu.

Tytär Tiina on aktiivisesti mukana Tuonen tuvan tapaamisissa. Tytär ja hänen isänsä kutsuvat itseään depressiivisiksi humoristeiksi.

– Isä on viisas mies, mutta julkisuusisä on minulle vieras. Nuorena ajattelin, että isä on yliarvostettu, koska ei osaa omia lapsiaan kasvattaa. Emme tosin riidelleet, sillä eihän hän ollut koskaan kotona. Äiti meillä piti jöötä, Tiina kertoo.

Tiinan oma kriisikausi alkoi viitisen vuotta sitten oman avioliiton ongelmista.

– Isä oli jo aikaisemmin yrittänyt auttaa minua ja ex-miestäni, mutta siitä ei tullut mitään, sillä hän oli meitä liian lähellä ja lisäksi koin isän olevan mieheni puolella. Avioero tuli vuonna 2011. Ero oli todella vaikea, ja tuskailin heikon itsetuntoni kanssa. Sanoin, että minulle tapahtuu varmasti jotain pahaa: joko ajan kolarin tai sitten sairastun syöpään.

"En ole ensimmäinen, joka sairastuu kriisin jälkeen."

Kaksi vuotta eron jälkeen jälkimmäinen vaihtoehto toteutui. 

– Olin menossa tyttäreni Ellan kanssa saunaan. En yleensä tillistele itseäni alastomana, mutta kuinkas silloin sitten tulinkaan vilkaisseeksi peiliin. Näin muutoksia rinnassa. 

Rinnasta leikattiin kasvain, joka oli halkaisijaltaan 11 senttiä.

– En ole ensimmäinen, joka sairastuu kriisin jälkeen.

Kohtalokas sunnuntai

Tiina Talonpoika kertoi sairastumisestaan avoimesti Facebookissa. Vain Jumala ei tuntunut kuuntelevan. Niinpä Tiina kutsui häntä nimellä Vaikkukorva.

– Facebookista saatu tuki auttoi ja rohkaisi, mutta toki puhuin kaikesta myös äidille. Yhä pohdin, kuormitinko häntä liikaa erollani ja syövälläni.

Syyskuussa 2013 Tiinan sytostaattihoidot olivat meneillään. Matti osallistui viikonloppuna Valamossa Dostojevski-Tolstoi -seminaariin. Tellervo vietti lauantain Tiinan luona, mutta tuli sunnuntaiksi kotiin.

– Löysin Tellervon lattialta. Hän oli maannut siinä infarktin saaneena kolme, neljä tuntia, eikä liuotushoito olisi enää tehonnut.

"Alussa emme tienneet, kuinka paljon äiti ymmärtää. Kotona hän osoitti heti laskujen eräpäivät."

Myöhemmin kävi ilmi, että vaimo oli salaillut sydänoireitaan ja omaa oloaan, eikä ollut käyttänyt lähetettä, jossa hänet määrättiin rintakehän röntgenkuvaan.

– Tellervon toipuminen oli sitten huikeaa. Hän oli muutaman päivän sairaalassa pyörätuolissa, kunnes kesken aterian lähti yhtäkkiä kävelemään. ”Hitto, ota kiinni!” osastoavustaja huusi, Matti kertoo.

Mutta puhekyky ei palautunut aivoinfarktin aiheuttaman afasian takia.

– Alussa emme tienneet, kuinka paljon äiti ymmärtää. Sitten hän tuli kotiin ja suunnisti suoraan laatikolle, jossa oli laskuja ja osoitti niiden eräpäivät, Tiina muistelee.

Tellervo Kuronen on äidinkieleen erikoistunut opettaja ja puheammattilainen. Nyt häntä avustaa iPadiin asennettu ohjelma.

"Minulla on afasia ja siksi en pysty puhumaan", hän kertoo laitteella. Laitteen kautta hoituvat niin kuulumiset kuin kauppa-asiat ja sen avulla hän pystyy jatkamaan myös rakasta harrastustaan, Carmina-lausuntakuoron johtamista. 

Unohda hyvät tavat 

Matti ja Tellervo Kuronen opettivat yhdessä pariviestinnän kursseilla 40 vuoden ajan. Nyt aviomies on vaimonsa omaishoitaja ja tytär omaishoitajan sijainen. Tiina asuu kymmenen kilometrin päässä ja käy vanhempiensa luona useita kertoja viikossa.

"Näiden puolentoista vuoden aikana olen suuttunut vain kerran."

– Isällä olisi oikeus pitää kuukaudessa kolme päivää vapaata, mutta eihän hän mihinkään lähde. Niinpä pyörimme täällä silloin kaikki. Käyn väsytystaistelua, että vanhemmat suostuisivat ruokapalveluun. 

– Onneksi on niin paljon siunaustilaisuuksia, että voin niissä virkistyä, isä heittää.

Vanhempien asuminen omakotitalossa lumitöineen ja pesutiloineen huolettaa tytärtä.

Matti kertoo oppineensa vaimon sairaalareissulla henkilökunnalta kaksi viisautta.

– Ensinnä lääkäri varoitti, että puolen vuoden kuluttua ainakin toisella meistä, Tellervolla tai minulla, olisi vaikea depressio. Tuttu sairaanhoitaja totesi: ”Siulla ei oikein hyviä tapoja ole, mutta unohda loputkin. Myö ei olla kohteliaita, tää on raakaa työtä”.

– Isä palvelee äidille kaiken eteen, eikä uskalla jättää häntä itsekseen, Tiina sanoo.

– Tellervo on tätä huushollia pyörittänyt, ja minä olen ottanut mattoa siitä päästä, mistä on käsketty. Näiden puolentoista vuoden aikana olen suuttunut oikeasti vain kerran, kun Tellervo ei suostunut lähtemään riskiryhmien influenssarokotukseen, Matti kertoo.

"Olen halunnut tietoisesti ottaa etäisyyttä seurakuntaan."

Sielu soittaa surunsa

Omalle kohdalle sattuneet tapahtumat ikään kuin johdattivat Matti J. Kurosen perustamaan Tuonen tuvan syksyllä 2014. Hän on ollut myös vuosikausia mukana Lappeenrannan palvelukeskussäätiön leskien tukitoiminnassa, johon on osallistunut kaikkiaan tuhat leskeä.

– Tapasin eläkkeellä olevan venäläisen insinöörin Anatoly Vlasovin, joka oli perustanut Death Cafen Pietariin. Vlasov työskenteli aikoinaan Neuvostoliiton avaruusohjelmassa ja vastasi siitä, että raketit lennoillaan päätyivät kuuhun. Kun työ ei enää vastannut enää hänen arvomaailmaansa, hän muutti Pariisiin opiskelemaan filosofiaa ja tutustui filosofisiin kahviloihin. Seuraavaksi hän muutti Sveitsiin ja havaitsi, että sinne oli perustettu useita kuoleman kahviloita.

Anatoly edustaa tanatologista koulukuntaa, joka haluaa ymmärtää elämää kuolemasta käsin.

– Ensin hän pelästyi, kun kuuli minun olevan pappi. Mutta olen halunnut tietoisesti ottaa etäisyyttä seurakuntaan. Vasta tammikuussa meillä oli tilaisuus, jossa oli läsnä eri uskontokuntien edustajia kertomassa käsityksistään tuonpuoleisesta. Erilaiset rituaalit puhuvat iäisyyden äidinkieltä, ja niistä oppii paljon. Luterilainen siunaus on kuin Fordin keksintö: se tulee vähän kuin liukuhihnalta.

"Kuolema pelkoineen aiheuttaa oireita. Jos sielu ei siedä, se soittaa surunsa ruumiin kielellä."

Yhteistyökumppaneikseen Kuronen löysi saattohoitotyöhön perehtyneen Muuttolintu ry:n Kirsti Marttisen ja Lappeenrannan mielenterveysseuran ja palvelukeskussäätiön. 

Kun Anatoly kuuli, minkä verran väkeä on käynyt Lappeenrannan tilaisuuksissa, hän kyseli ihmeissään, paljonko kaupungissa oikein on asukkaita. Pietarissa asuu nimittäin kuusi miljoonaa ihmistä, joista Death Cafessa käy parikymmentä.

– Hyvä, että ihmisiä tulee tapaamisiin. Kohtaamiset ovat olleet aitoja ja rehellisiä, mutta syvempiin keskusteluihin on ollut hankala päästä. Kuolema pelkoineen aiheuttaa monenlaisia oireita. Jos sielu ei siedä, se soittaa surunsa ruumiin kielellä.

Voisipa mennä kotiin

Matti J. Kurosen Tuonen tuvasta saama palaute on ollut myönteistä lukuun ottamatta yhtä puhelinsoittoa.

– Olen ottanut avoimesti kantaa myös parisuhdelain puolesta. Yksi soittaja ärsyyntyi, että ”siekii ain keksit tällasii juttuja”. Totesin hänelle, että ”mistä siekin oisit tohkeissas, ellen mie ois keksint seksiä ja kuolemaa”.

Tiina sanoo, että hän on alkanut tutustua kuolemaan rintasyöpänsä kautta. 

"Kuolevan toive on, että voisipa vielä kerran mennä kotiin ja lapset tulisivat vastaan."

– Maaliskuussa myös vasen rintani ja imusolmukkeet kainalostani poistettiin. Hoidot aloitettiin jälleen huhtikuussa. Omaa kuolemaani en pelkää, enemmän olen huolestunut läheisten selviämisestä. Sairastumisten myötä olen lähentynyt isää. Vasta nyt olen valmis antamaan isälleni hänen ansaitsemansa arvostuksen. Selviämme eteenpäin mustalla huumorilla, Tiina sanoo.

– Kuolema on ehkä vastavalo, mutta pelkään kaikkea sitä potemista, hoitoja ja oman hallinnan menetystä. Elämän tragedia on, että jokaisesta sinästä tulee jossain vaiheessa se. Tämä tavallinen ei enää jatku. Kuolevan toive on, että voisipa vielä kerran mennä kotiin ja lapset tulisivat vastaan, Matti sanoo.

Tiina toteaa, ettei kuitenkaan halua ryhtyä käännyttämään ihmisiä, vaikka hän itse tuntee kuolemasta puhumisen hyväksi. Jos joku haluaa vaieta, eikä halua käsitellä koko aihetta, se on hyväksyttyä.

– Tosin nuoriakin kuolema kiinnostaa.

– Suomen historiassa ei ole koskaan tapettu lapsia ja nuoria niin kuin nyt. Siihen voisivat reagoida muutkin kuin kynttiläkauppiaat. Kun tyttäreni Ellan luokkakaveri kuoli mopo-onnettomuudessa, nuoret tukivat toisiaan sosiaalisessa mediassa. Vaikka viestit olivat mielestäni kuin ulkoavaruudesta, rip-rip ja lol-lol, nuoret osaavat kyllä hoitaa toisiaan. Itse en olisi tuohon pystynyt, Matti sanoo.

"Elämän tarkoitus? Ainakin pitäisi pyrkiä elämään onnellisena."

Tiina miettii, mikä on elämän tarkoitus.

– Eletään se aika, joka täällä eletään, niin että itsellä ja muilla on hyvä olla.

16-vuotias Ella on tullut pöydän ääreen.

– Elämän tarkoitus? Noin suureen kysymykseen en osaa oikein vastata, mutta meidän pitäisi ainakin pyrkiä elämään onnellisina, hän sanoo.

Tellervo nyökkää. Sitten istutaan hiljaa.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 3/2015. 

Päivitetty 12.2.2018 klo 8.56:

Tuonen Tupa -tilaisuudet jatkuvat edelleen. Niitä järjestetään noin kerran kuussa kahvila-ravintola Kultakaaressa Lappeenrannassa, Urheilukatu 5.
Seuraava Tuonen Tupa järjestetään 17.2. klo 13.30. Uusista tapahtumista ilmoitetaan Lappeenrannan seurakuntayhtymän nettisivujen tapahtumakalenterissa (klikkaa).

Matti Juhani Kuronen

Syntynyt: 1940 Lappeenrannassa, jossa myös asuu.

Ammatti: Pappi. Ollut töissä Konnunsuon keskusvankilassa, Lappeenrannan seurakuntayhtymä perheneuvonnassa ja muun muassa Etelä-Karjalan poliisi- ja pelastuslaitoksissa. Seksuaaliterapeutti ja työnohjaaja. Kirjailija ja kolumnisti.

Perhe: Puoliso Tellervo, tytär Tiina ja poika Jyri. Viisi lastenlasta.

Harrastaa: Skiittojen rakentamista Saimaan saareen, Tuonen tupa -keskusteluja, vapautuksen teologian opiskelua ja jazzia. Soittaa Jazz Memorial Bandissa rumpuja.

Motto: "Kaikki täällä on enemmän tai vähemmän vaaka- tai pystysuorassa."

Vierailija

Vaimolla infarkti, tyttärellä syöpä – sitten Matti J. Kuronen perusti kahvilan, jossa jutellaan kuolemasta

Lainaus: "Tottakai kuolemasta voi puhua, siinä on vain tietämättömyys esteenä, kun kukaan ei tiedä, ei ole tullut kertomaan." Voi taivas. Tuota fraasia on tyrkytetty toisessa keskustelussa, jossa Jumalasta puhutaan, vuosikausia. Siellä kuolemakaan ei ole mikään salaisuus, vaikka kukaan ei väitä "käyneensä katsomassa". Omista kuolemanpeloista. lähestyvästä kuolemasta ja uskolla pelotelluista kuolemaan liittyvistä harhaluuloista on välttämätönta päästä keskustelemaan vapaasti ilmapiirissä, jossa...
Lue kommentti
-valone-Käyttäjä698
Seuraa 
Liittynyt11.3.2016

Vaimolla infarkti, tyttärellä syöpä – sitten Matti J. Kuronen perusti kahvilan, jossa jutellaan kuolemasta

Tottakai kuolemasta voi puhua, siinä on vain tietämättömyys esteenä, kun kukaan ei tiedä, ei ole tullut kertomaan. Tietoa on vain elämästä ennen kuolemaa. Kokaan ei tiedä sairastuessaan että se, juuri se tauti tai kohtaus varmasti vie kuolemaan. Jokainen meistä niin sairaista kuin terveistä riippuu ja roikkuu tavalla ja toisella kiinni elämässä, siinä mihin on tottunut, innolla odottaen uutta päivää!
Lue kommentti