Kirjailija, tutkija ja suomentaja Virpi Hämeen-Anttilan (s.1958) viimeisin romaani ilmestyi vuonna 2017. Virpi on kirjoittanut useita kymmeniä kauno- ja tietokirjoja. Aviomies Jaakko Hämeen-Anttila asuu Edinburghissa. Perheeseen kuuluu myös kaksi aikuista lasta.
Kirjailija, tutkija ja suomentaja Virpi Hämeen-Anttilan (s.1958) viimeisin romaani ilmestyi vuonna 2017. Virpi on kirjoittanut useita kymmeniä kauno- ja tietokirjoja. Aviomies Jaakko Hämeen-Anttila asuu Edinburghissa. Perheeseen kuuluu myös kaksi aikuista lasta.

Virpi Hämeen-Anttila rakastaa liikettä, sillä juuri se vapautti hänet lapsuuden vankilasta, turtumuksesta. Vaikka olen välillä hurjan kipeä, olen elossa, Virpi ajattelee. Kipu menee ohi, niin kuin lapsuus. Ja sen jälkeen kaikki on taas paremmin.

Virpi Hämeen-Anttila on juuri noussut bussista. Hän seisoo Hakaniemen torin laidalla, hieroo kohmeisia käsiään ja antaa hengityksen tasaantua.

Bussimatka on ollut vauhdikas, mutkat suoriksi heittävä seutuliikenteen vuoro. Virpi oli yrittänyt istua kyydissä rauhallisena, vaikka pelkäsi. Ei vauhdin vuoksi, vaan siksi, että saman kuljettajan bussissa Virpin pää oli jäänyt pari viikkoa aiemmin ovien väliin kuin giljotiiniin. Eivätkä bussin ovet auenneet, ne puristivat molemmin puolin Virpin kaulaa niin, että hän luuli kuolevansa. Silloin hän teki jotain itselleen outoa ja huusi minkä pystyi. Huuto sai lopulta kuljettajan aukaisemaan ovet ja Virpin hoipertelemaan ulos pysäkille. Ja jäämään henkiin, mikä on Virpistä tärkeintä. Kaulakin on jo parempi.

– Kaikki aina paranee, tavalla tai toisella, Virpi hymyilee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On aika lähteä kävelylenkille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Paino, joka putosi

Kävely on Virpin juttu. Se tasaa ajatuksia ja tunteita ja laittaa veren kiertämään. Kirjailijan jäsenet jähmettyvät herkästi päivän istumasessioiden aikana. Virpi kävelee kaupungissa, metsissä, missä tahansa. Aina se ei tosin ole ollut yhtä sujuvaa kuin nyt.

– Selkäkipuni alkoivat jo lapsena, ja seitsenvuotiaana sain ensimmäisen diagnoosin. Siihen asti olin ollut hurjan liikkuva, juoksin ja kiipeilin puissa. Kasvuiässä kivut pahenivat niin, että jälkeenpäin ajatellen jäin niiden vangiksi. Puista en enää edes haaveillut.

Murrosikäisenä Virpi pakeni kipujaan ja ristiriitaista kotielämää kirjoihin. Eikä hän liikkunut yhtään.

– Lihoin niin, että olin aikuisuuden kynnyksellä todella lihava, ihan pallo. En jaksanut hengästymättä kulkea juuri minnekään.

Virpi välttelee kipulääkkeitä, jos vain pystyy. – Mediataation avulla leikkaan kivun terävimmän kärjen pois.
Virpi välttelee kipulääkkeitä, jos vain pystyy. – Mediataation avulla leikkaan kivun terävimmän kärjen pois.

Kun selän kivut kasvupyrähdyksen jälkeen laantuivat, Virpi tajusi, ettei enää voisi elää yhteiselämää ruumiinsa kanssa tällä tavoin. Hän päätti laihduttaa.
Tuolloin ei tiedetty mitään crash-dieetin eli hurjan painonpudotuksen vaaroista. Virpi laihdutti vajaassa vuodessa 60 kiloa. Hän oppi olemaan lähes kokonaan syömättä.

– Usein ajatellaan, ettei lihavilla ihmisillä ole itsekuria, ja siksi he ovat lihavia. Se ei pidä paikkaansa. Minulla on erittäin hyvä itsekuri, ja se menee helposti pakkomielteen puolelle. Siksi laihduttamiseni ei ollut mitenkään tyylikäs ja hallittu projekti. Tuon dieetin jälkeen sisälläni on asunut pieni anorektikko, jolle en saa antaa valtaa.

Mutta oli laihtumisesta iloakin. Keventyneenä Virpi löysi lapsuuden liikunnan ilon uudelleen. Hän ryhtyi kävelemään, uimaan ja pyöräilemään.

– Huomasin, että sisälläni asui entinen pomppiva poni, joka oli lamaantunut kivuistaan. Päätin pitää itsestäni huolta: nukkua, syödä ja liikkua hyvin. Elää kaikin puolin säännöllistä elämää.

Reseptinä lempeää liikettä

Kun Virpi aamuisin herää, hän herättää itsensä.

– Olen kaikkine vaivoineni yön jäljiltä kankea. Herätän itseni lempeästi arkiaskareilla. Olen rakentanut aamupalan laittamisesta, sängyn petaamisesta ja pukemisesta eräänlaisen oman pehmeän taiji-koreografian.

Liike on ollut Virpin lääke, kirjaimellisesti. Murrosiän jälkeen selkä ei ole vaivannut kunnolla oikeastaan kuin kerran. Se tapahtui hänen toisen lapsensa syntymän jälkeen, kun hän rasitti liikaa hormonien pehmentämää rankaa.

– Olin kivusta aivan palasina. Makasin sängyssä puoli vuotta. Kun lopulta pääsin pystyyn, se oli tapahtuma. Lapset ihmettelivät, kun äiti ei enää syönytkään kontillaan tuoli pöytänään.

Virpi huomasi, että makuultakin pystyy tekemään kaikenlaista. Leikkimään, lukemaan ja kirjoittamaan gradun.

– Saan aina paljon aikaiseksi, kun minun ei tarvitse lähteä mihinkään. Tuolloin ei ollut vaihtoehtoja, oli vain pysyttävä kotona, Virpi toteaa.

"Tunnen ruumiini hyvin, eikä se ole kipeänäkään viholliseni."

Heti kun Virpi pysyi jälleen pystyssä, kotiovi aukesi. Hän ryhtyi liikkumaan.

– Toisen jalkani hermot ehtivät vioittua selän takia, joten raahasin jalkaani kaksi vuotta perässäni. Keksin kuitenkin sitoa kipeän koipeni kuntopyörän polkimeen kiinni, ja niin mennä huristelin minkä jaloistani pääsin – tosin kevyillä vastuksilla.

Virpi polkee edelleen ahkerasti kuntopyörää, etenkin talvisin.

– Katson läppäriltä samaan aikaan aina jotain. Nyt minulla on meneillään Hercule Poirot -kausi. Ajan yhden jakson verran kerrallaan, ja murhan selvittyä olen aina hiestä märkä.

Ruumiinjäsenet, hauska tutustua

Töölönlahden kävelytie on liukas. Virpi etenee rivakasti, vaikka myöntää vähän kaihtavansa liukkaita kelejä.

– Minulle sattuu ja tapahtuu. Nuorempana sattui vielä enemmän. Olin hajamielinen enkä niin tietoinen ruumiini rajoista. Kaatuilin ja törmäilin herkästi, kolhin itseäni.

Kymmenen vuotta sitten Virpi kompastui keskellä päivää katutöiden jäljiltä huolimattomasti pystyyn jätettyyn katukiveen. Polven rustot menivät murskaksi, mutta siitäkin hän toipui.

– Nykyään olen tietoisempi itsestäni kuin ennen. Tunnen ruumiini hyvin, eikä se ole kipeänäkään viholliseni. Ilahdun, että se kuljettaa minua paikasta toiseen ja taipuu vaikka musiikin vietäväksi.

Virpi rakastaa tanssimista. Hän tanssii aina kun jossain avautuu mahdollisuus. Tanssi tuo elämään iloa ja toimintaa, joka pyyhkii pois turhan murehtimisen.

– Jos otan kiinni jostain huolensyrjästä, saatan juuttua siihen. Silloin masennus saa otteen ja pilaa uneni, koko elämäni. Se on ajatuskuvio, johon totuin lapsuudessani. Siksi minun on elettävä elämää, jossa minimoin turhat huolet ja etenkin ne, joihin en voi vaikuttaa.

Virpi rakastaa säännöllisyyttä. Se hänen on pitänyt opetella.
Virpi rakastaa säännöllisyyttä. Se hänen on pitänyt opetella.

Ystävänä yksinäisyys

Kello on vähän yli keskipäivän. Aamun ja aamupäivän Virpi on kirjoittanut. Niin hän tekee yleensä aina.

– Olen opetellut hyvin säännölliseksi. Kirjoitan aamusta puolille päiville, sen jälkeen vähän liikun, ja jos mahdollista, jatkan kirjoittamista.

Sellainen on Virpin ihannepäivä. Aina se ei onnistu. Kokoukset, tapaamiset, esiintymiset ja muut touhut puhkovat päiviin aukkoja.

– Sopeutuminen erilaisiin puheisiin ja näkökulmiin on minulle yllättävän raskasta sosiaalista jumppaa, jonka jälkeen tarvitsen yksinoloa.

Kun Virpi nykyään astuu kotiovesta sisään, vastassa on hiljaisuus. Lapset muuttivat pois muutamia vuosia sitten.

– Heidän varhainen itsenäistymisensä lukioikäisinä yllätti, molemmat kun olivat kotona viihtyvää sorttia. Heidän ei tarvinnut koskaan olla edes päiväkodissa, sillä järjestimme Jaakon kanssa työt niin, että toinen oli aina kotona. Onneksi totuimme kuitenkin pian heidän lähtöönsä, ja he ovat säilyneet meille hyvin läheisinä.

Vajaa vuosi sitten myös Virpin aviomies, islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttila muutti Edinburghiin, koska hän sai professuurin paikallisesta yliopistosta.

– Minulta kysytään jatkuvasti, onko tämä nyt hirveä kriisi. Mutta kun olemme olleet 34 vuotta naimisissa, niin kyllä me tällaisen väliaikaisen eron hyvin kestämme nykyteknologian aikakautena.

Yhteisiä viikonloppuaamuja Virpi kyllä kaipaa: pitkiä keskusteluja ja mahdollisuutta tuulettaa tuntojaan maailman tilasta.

– Nyt kun en voi riehua ja räyhätä Jaakolle aamu-Hesarin äärellä, olen huomannut marmattavani herkästi Facebookissa.

Naurettava peilikuva

Valtava sorsaparvi tervehtii rantakaislikosta. Sen kaakatus riemastuttaa Virpiä. Hän näyttää iloiselta, vaikka tänään ei varmasti ole hänen lempipäivänsä. Sellainen, jona hän saisi vain kirjoittaa ja lukea kotonaan.

– Yksinäisyyden kaipuuni on opettanut minulle, ettei kaikkeen tarvitse suostua. Näytän kai jonkinlaiselta höpönassulta, kun ihmiset suorastaan hyökkäävät kimppuuni, jos haluavat jotain. Jaakko on onneksi ollut minulle hyvä roolimalli. Hän osaa olla hyvin tiukka, jopa häikäilemättömän suorasanainen ihmisille, jotka haluavat häneltä jotain, johon hän ei ole valmis.

"Terve itseironia keventää elämää."

Kun Virpi siirtyi tutkijanuraltaan kirjailijaksi, media kiinnostui hänestä. Hän on älykäs ja helposti lähestyttävä haastateltava. Joskus Virpi itsekin hätkähtää, että hänestä, julkisia tilanteita kaihtavasta ja epäsosiaalisesta lapsesta, on kasvanut tällainen.

– Minäkuvani on muuttunut vuosikymmenten saatossa valtavasti. Jouduin lapsuudenkodissani kasvamaan nopeasti aikuiseksi. Tunteet piti piilottaa ja järki otti vallan. Tunteiden ilmaisua onkin pitänyt opetella läpi elämän.

Samoin niiden hallintaa. Esimerkiksi juuri nyt Virpillä on niin monta työtä kesken, että jos hän päästäisi itsensä panikoimaan, hän menisi sekaisin. Hän on oikeastaan vähän yllättynyt, ettei enää hermostu helposti.

– Olen tehokas ja se saa riittää. Jos stressaannun, monet kivut ja vaivat palaavat herkemmin. Kärsin esimerkiksi valkosormisuudesta, joka pahenee stressin seurauksena ja helpottuu liikkeestä. Sormistani voin tarkistaa talvisin, mikä on vointini.

– Kävely tasaa ajatuksia ja tunteita ja panee veren kiertämään, Virpi Hämeen-Anttila sanoo.
– Kävely tasaa ajatuksia ja tunteita ja panee veren kiertämään, Virpi Hämeen-Anttila sanoo.

Ei Virpi silti väitä olevansa mikään harmonian ruumiillistuma. Päinvastoin. Poni hänen sisällään tahtoo pomppia, välillä liikaakin.

Kiireen keskellä kivut saattavat palata kuin huomaamatta. Niin tapahtui hetkeksi viime syksynä. Silloin Virpin lonkka alkoi kipuilla.

Kivuliaina hetkinä Virpi yrittää aina ajatella, että pahemmastakin on selvitty. Että ei tämä loputtomasti jatku. Eikä jatkukaan.

– Olen oppinut suhtautumaan asioihin kevyemmin, olivatpa kyseessä sitten vaivat, minä itse tai se mitä teen. Terve itseironia keventää elämää.

Virpi antaa esimerkin, omat kirjansa.

– Aina kirjoittaessani ajattelen tekeväni jotain paljon suurempaa. Kun sitten luen kirjani valmiina, petyn aina. Että koetin tehdä takkia, mutta tulikin tuluskukkaro. Nyt ajattelen, että ne ovat ihan hyviä tuluskukkaroita!

Virpin on aika astella taas bussiin. Ai niin, siitä bussireissusta. Vaikka Virpi rakastaa yksinäisyyttä, ihmiset ovat hänestä silti ihania ja kiehtovia otuksia. Niin kuin silloin, kun hän seisoi pökertyneenä pysäkillä giljotiinin jäljiltä. Silloinkin vieras ihminen riensi apuun, saattoi kauppaan ja kotiin ja varmisti, että hän oli kunnossa. Ja olihan hän, jälleen kerran.

5 x Virpin elämän kirjat 

  1. Michel de Montaigne: Esseitä 1-3. "Olen aina viihtynyt mahdottoman hyvin tämän viisaan, huumorintajuisen ja lämpimän kirjoittajan seurassa. Ei uskoisi, että hän kirjoitti 500 vuotta sitten."
  2. Anton Tsehov: Novellit. "Toinen rakas seuralainen. Tsehov näyttää ihmiset kaikessa heikkoudessaan, mutta hänen myötätuntonsa ei koskaan horju."
  3. Eeva-Liisa Manner: Kirkas, hämärä, kirkas. "Musiikki on minulle tärkeää, ja Manner on musikaalisimpia runoilijoita joita tiedän."
  4. Virginia Woolf: Majakka. "Tämän mainitsen aina lempikirjakseni. Voisin lukea sen vaikka kuinka monta kertaa, enkä väsy."
  5. Thomas Mann: Taikavuori. "Pitkäaikainen seuralainen ja monilla tavoin tärkeä, mutta niin ovat kaikki nämä kirjat, ystäviä, jotka viihdyttävät, lohduttavat, yllättävät ja tekevät minut viisaammaksi."
     

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 2/2017.

Valkosormisuus

  • Valkosormisuudessa yksi tai useampi sormi tai varvas reagoi kylmyyteen muuttumalla vitivalkeaksi. Tämä johtuu siitä, että verisuonet supistuvat epätavallisen voimakkaasti. Kohtaus saattaa kestää hetkisestä useisiin kymmeniin minuutteihin.
  • Valkosormisuus todetaan usein pitämällä kättä tai jalkaa kylmässä vedessä. Lapsilla valkosormisuus on yleensä kiusallinen mutta muuten vaaraton vaiva, joka helpottuu usein iän myötä. Aikuisilla se voi olla merkki jostain muusta sairaudesta, joten lisätutkimukset ovat suotavia.
  • Erilaiset autoimmuunisairaudet, syömishäiriö tai veritauti voivat olla valkosormisuuden taustalla. Stressin on todettu lisäävän oireita, ja se voi aiheuttaa reaktion ilman kylmäaltistustakin.
  • Valkosormisuuden hoidossa ensisijainen hoitomuoto on riittävä vaatetus. Käsineiden ja sukkien sisään asetettavat lämpöpussit, kerrospukeutuminen ja liikunta helpottavat oireita.
  • Lopullisesti parantavaa hoitoa valkosormisuuteen ei ole, mutta vaikeita oireita voidaan helpottaa tarvittaessa myös lääkityksellä.

Lähde: duodecim.fi

Sisältö jatkuu mainoksen alla