Työvuosinaan Seppo Tiitinen piti kurissa vakoojia ja poliittista eliittiä. Eläkkeellä hän miettii, mitä hyvään elämään nyt kuuluu. Sillä listalla on erityisen maukkaita aterioita ja haave vielä yhdestä golfkierroksesta.

Olihan se melkoinen työura, kun jälkeenpäin ajattelee. Ei aamulla tiennyt, mitä päivä toisi tullessaan.

Kun Seppo Tiitinen, 74, oli suojelupoliisin päällikkö, töissä piti vaikkapa valmistella päätös neuvostovakoojan palauttamisesta itärajan taakse.

Presidentti Mauno Koiviston kanssa Seppo kävi valtiovierailuilla esimerkiksi Ronald Reaganin Yhdysvalloissa ja Deng Xiaopingin Kiinassa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Toimittajiakin Seppo työn puolesta tapasi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen he ryhtyivät aina jossain välissä kyselemään, että mites se Tiitisen lista: keiden nimiä siellä oikein on?

Kenen nimiä Tiitisen listassa onkaan?

Tiitisen listaksi kutsuttiin 18 nimen luetteloa kontakteista, joita Itä-Saksan turvallisuusministeriön agenteilla oli ollut Helsingissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suojelupoliisista lähtiessään Seppo jätti listan päällikön kassakaappiin ja unohti jokaisen siinä olleen nimen. Julkiseksi Tiitisen lista tulee vuonna 2050.

Niihin aikoihin verrattuna eläkeläinen Seppo Tiitisen päivät ovat hyvin ennustettavia. Ja verkkaisia.

Seppo Tiitisen kotona soi aina klassinen musiikki.
Seppo Tiitisen kotona soi aina klassinen musiikki.

– Pukeminenkin sujuu nykyisin kuin hidastetussa filmissä. Jos tiedän olevani koko päivän yksin kotona, pukeudun millä tavalla pukeudun, Seppo sanoo ja istuutuu varovaisesti olohuoneen tukevaan nahkanojatuoliin.

Rollaattori jää käden ulottuville. Koti Helsingin Etu-Töölössä on yksikerroksinen eikä huoneitten välissä ole kynnyksiä.

Liikkumista hidastaa MS-tauti, liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermostosairaus. Se puhkesi, kun Seppo oli 25-vuotias.

– Olin onnekas. Tauti olisi voinut rampauttaa minut nopeastikin, mutta ei se mitään kummempaa aiheuttanut työvuosien aikana. Kuntolenkkeily vain piti lopettaa 45-vuotiaana, kun jalka ei enää noussut riittävästi ja lensin nenälleni.

Nyt menossa on seitsemäs vuosi eläkkeellä. Ihan sujuvasti vuodet ovat menneet.

Yksi lista: elämäni naiset

Jos nyt pitäisi tehdä toisenlainen Tiitisen lista, sellainen johon kuuluvat Sepon elämän naiset, tällainen se olisi:

Hilkka Tiitinen. Äiti ja itseoikeutettu ykkönen.

Kaarina Kykkänen, Sepon sihteeri ja kaikki kaikessa silloin, kun hän johti suojelupoliisia.

Elvi Tikka, eduskunnan ensimmäinen puhemiehen sihteeri. Kun hän jäi eläkkeelle, paikkaamaan tarvittiin kolme sihteeriä.

– Jokainen elämäni naisista oli syntynyt vuonna 1922. Jokainen oli korvaamaton, Seppo sanoo.

Toinen lista: tämän haluan tehdä

Toinen tämän päivän Tiitisen lista sisältää asiat, jotka Seppo vielä haluaa elämässään tehdä. Niitä asioita on kaksi.

Yksi: jos vielä pääsisi Hua Hiniin.

– Ennen lomailin siellä joka vuosi tammikuussa, mutta tällaisina poikkeusaikoina en diktatuureihin matkusta. Thaimaassa on ollut niin ankarat koronakaranteenitkin, ettei matka enää olisi lomaa, Seppo sanoo.

Sepolle suojelupoliisin lyhenne  on aina Suopo. – Supo on kielenvastainen ja arvoton. Siinä katkaistaan tavu vain siksi, että tietokone haluaa lyhenteisiin enintään neljä merkkiä.
Sepolle suojelupoliisin lyhenne  on aina Suopo. – Supo on kielenvastainen ja arvoton. Siinä katkaistaan tavu vain siksi, että tietokone haluaa lyhenteisiin enintään neljä merkkiä.

Kaksi: jos saisi pelata kierroksen tai kaksi golfia kauniina kesäpäivänä.

– Pitää vain löytää kenttä, jossa en jää tien tulpaksi. Ja joku, jonka kanssa pelata. Kaksi vanhaa pelikaveria kuoli viime vuonna.

Kolmas lista: tätä on hyvä elämä

Kuusi vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen Tiitisen hyvän elämän lista sisältää neljä kohtaa.

Ensimmäinen: musiikki, nimenomaan klassinen. Se soi kotona aina. Vanhat iskelmätkin vielä menevät, Annikki Tähden aikaiset, mutta popmusiikki on sietämätöntä rämpytystä.

Toinen: ajan tasalla pysyminen.

Kolmas: realistiset haavekuvat ja tavoitteet. Sellaiset kuin vielä yksi loma Hua Hinissä ja kierros golfia rauhallisella kentällä.

– Se takaa elämän onnen, kun asettaa elämälle resurssiensa mukaiset tavoitteet. Silloin ei tule pettymyksiä.

Listan viimeinen kohta on oikeastaan oivallus: Seppo tietää, että elämään voi milloin tahansa tulla myös uutta iloa.

Elämään voi milloin tahansa tulla uutta iloa.

Sitä voi tulla vaikka makuaistin kautta. Seppo on ottanut tavakseen käydä muutaman kerran vuodessa Michelin-tasoisissa ravintoloissa, maksoi mitä maksoi, ja eikös aivan kulmille ilmaantuneet Finnjävelin Sali ja Salonki.

-Kun Salissa tilaa riisipiirakan, lautaselle tulee rapea pallo, jonka sisällä on riisipuuroa. Maku on tykötarpeineen niin hieno, että se ei ole tästä maailmasta.

Se on hyvää elämää se.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 8/2022.

 

Seppo Tiitinen

  • Syntynyt 1947 Leppävirralla. Asuu yksin Helsingin Töölössä.
  • Jäi eläkkeelle eduskunnan pääsihteerin työstä, sitä ennen esimerkiksi suojelupoliisin päällikkö.
  • Harrastuksina lukeminen, klassinen musiikki, ooppera ja baletti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla