Mitä tehdä, kun lapsen avioero katkaisee suhteen lapsenlapsiin?

Toinen poikani erosi, kun hänen lapsensa oli vasta yksivuotias. Sen jälkeen ex-miniä ei päästänyt lasta mummolaan. Hän ei vaivautunut edes vastaamaan pyyntöihini.

Kuulin, että hän oli leimannut minut juopoksi, jotta voisi kieltää tapaamisemme. Poikiani se sekä suututti että nauratti: käytän alkoholia todella vähän.

Hoidin paljon muita lapsenlapsiani, joten tuntui oudolta, että tätä yhtä sain tavata vain hänen isänsä luona. Isän vuorojakin ex-vaimo hankaloitti keksimällä tekosyitä pitää lapsi itsellään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt lapsi on jo 18 ja hänellä on omat menonsa. Harvoin hän ehtii käymään mummin luona, vaikka sitä ei enää kukaan voi kieltää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ritva, 80

Jos appivanhempien ja vävyn tai miniän välit eivät ole läheiset, erotilanteessa ne helposti katkeavat kokonaan. Silloin isovanhemman ja lapsenlapsen tapaamiset hankaloituvat.

Tapaamis- ja huoltolain mukaan eron jälkeen on tärkeä tukea ja ylläpitää lapsen turvallisia kiintymyssuhteita esimerkiksi isovanhempiin: lapsella on siis oikeus tavata heitä.

Lain mukaan lapsella on oikeus tavata isovanhempia.

– Oikeus on yksisuuntainen eli isovanhemmilla ei ole tapaamisoikeutta lapsenlapsiin. Virallista tietä tilanteessa ei yleensä ole paljonkaan tehtävissä, sanoo Suomen Uusperheiden toiminnanjohtaja, psyko-, pari- ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimo.

Jos oma lapsi on etävanhempi ja tapaa lastaan harvakseltaan, isovanhempien kannattaa olla yhteydessä lapsen lähihuoltajaan. Voi kysyä, millä tavoin voisi olla läsnä lapsen elämässä ja avuksi arjessa.

On eri asia tarjoutua kuljettamaan lasta hoitoon tai harrastuksiin kuin kysyä häntä mökille viikonlopuksi. Kannattaa osoittaa, että on aidosti kiinnostunut lapsen elämästä eikä vain vaatimassa tapaamisia.

Kannattaa osoittaa, että on aidosti kiinnostunut lapsesta

– Jos välit lapsen huoltajaan ovat tulehtuneet, sähköposti- tai tekstiviesti on helpompi tapa lähestyä. Viestin lukija ehtii miettiä asiaa, Heikinheimo sanoo.

– Isommalla lapsella on yleensä oma puhelin, jolloin hänelle voi tekstailla tai soittaa suoraan. Perinteinen kirje tai postikorttikin on hyvä tapa viestiä, että olet minulle tärkeä.

Kun lasta tapaa, on tärkeää olla syyllistämättä ketään. Lapsen tehtävä ei ole kuunnella aikuisten pahaa oloa ja turhautumista. Isän tai äidin mollaaminen voi johtaa siihen, että lapsi kääntää itse selkänsä isovanhemmalle.

Lapsen tehtävä ei ole kuunnella aikuisen pahaa oloa.

– Väärät leimat on silti oikaistava. Jos äiti väittää isoäitiä valheellisesti juopoksi, on tärkeää kertoa ja näyttää, ettei ole sellainen. Lapselle on ikävää, että hänelle puhutaan pahaa elämän tärkeistä ihmisistä.

Ritvan tapauksessa lapsenlapsi on jo ehtinyt aikuistua. Nuori aikuinen elää omaa sosiaalista elämäänsä, mutta silti tuntuu hyvältä tietää, että joku jossain ajattelee minua.

– Hänen kanssaan voi viestiä vaikka WhatsAppilla tai muulla ohjelmalla, jota hän aktiivisesti käyttää. Voi kysyä kuulumiset ja pyytää vaikka päivän kuvan: missä tänään menet?

Koko jutun voi lukea ET-lehden numerosta 4/2021.

Sarppa

Minun 5 vuotias lapsenlapsi sanoi, mummi kun mä täytän viisi sä kuolet. Isänsä eli poikani menehtyi tytön ollessa 2v. Lapsen äiti pelaa peliä jossa nappulana on tämä pieni tyttö, vain raha kelpaa, laitoin välit poikki oman mielenterveyteni takia.

Vierailija

Oma kokemukseni oli täysin päinvastainen. Yritin vaikka kuinka innostaa tyttäreni isoäitiä isovanhemmuuteen eromme jälkeen. Ja en onnistunut. Aivan käsittämätöntä oli, kun isovanhempaa ei vaan kiinnosta oma isovanhemmuutensa. Olin todella, todella pahoillani tyttäreni puolesta. Onneksi oma äitini oli hyvin motivoitunut isoäiti. Sain onneksi myöhemmin vielä sisaruksen tyttärelleni, mikä pelasti paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla