Rakastuminen on suuri lahja. Mutta miten nauttia omasta onnestaan, jos uusi suhde saa aikuiset lapset paheksumaan ja ystävät kadehtimaan?

Tämä on kuin satua! Kultani kohtelee minua niin kauniisti, ettei minua ole koskaan tällä tavalla huomioitu, visertää rajamäkeläinen Oili Rantila, 71.

Uusi rakas Jorma Viisanen, 70, löytyi läheltä. Rantilat ja Viisaset olivat ystäväpariskuntia, jotka kyläilivät toistensa luona kymmenien vuosien ajan. Sen jälkeen kun Oili ja Jorma jäivät molemmat leskiksi, ystävyys syveni rakkaudeksi.

En osannut ajatellakaan, että päätyisin uuteen suhteeseen.

– En osannut ajatellakaan, että päätyisin uuteen suhteeseen. Olin edesmenneen mieheni kanssa 50 vuotta yhdessä enkä uskonut, että kukaan tai mikään muu voisi enää sykähdyttää, Oili kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Oilin mies menehtyi keuhkosyöpään neljä vuotta sitten ja Jorman vaimo melanoomaan viime keväänä. Jo muutaman tapaamiskerran jälkeen Jorma tunnusti ”höpsähtäneensä” täysin. Pariskunta vietti yhä enemmän aikaa yhdessä ja parin kuukauden kuluttua Oili muutti miehen kotiin Somerolle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eräs totesi, että yleensä miehet joilta kuolee vaimo ottavat siihen heti jonkun toisen paikkaamaan.

Molempien lapset olivat haltioissaan ja ihastelivat ”söpöä” ja ”lutuista” pariskuntaa, mutta läheisiltä tuli myös kateellista ja kitkerää palautetta.

– Eräs henkilö totesi, että yleensä miehet joilta kuolee vaimo ottavat siihen heti jonkun toisen paikkaamaan. Se tuntui loukkaavalta, sillä ei minua niin vain oteta, Oili toteaa.

Polttaako se nyt omaisuutensa?

Kun rakkaus roihahtaa vanhemmalla iällä, ympäristö saattaa reagoida yllättävän voimakkaasti. Rakastuneet parit ovat ihmisten mielikuvissa 20–30-vuotiaita, ja isovanhempien ikäisten kuhertelu voi olla shokki.

– Aikuiset lapset saattavat olla huolissaan, särkeekö isä nyt sydämensä tai polttaako äiti rakastuneena kaiken omaisuutensa. Lapsia voi huolettaa, miten käy perinnön tai lapsuudenkodin, kertoo Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

Uuden kumppanin ei ole syytä loukkaantua.

Vanhemman uusi puoliso herättää aikuisissa lapsissa tunteita, jotka eivät ole lainkaan iästä riippuvaisia. Aikuinen voi taantua murjottavaksi pikkulapseksi. Jos lapset osoittavat mieltään, Heli Vaaranen kehottaa suhtautumaan heihin maltillisesti ja ymmärtäväisesti.

– Uuden kumppanin ei ole syytä loukkaantua. Perheeseen on tullut uusi jäsen ja siihen sopeutuminen vie kaikilta oman aikansa.

On luonnollista, että rakkaus herättää kateutta. Meillä kaikilla on kyky olla kateellisia tai vihaisia, jos toisella on jotain, mitä itsellä ei ole. Asioista olisi kuitenkin tärkeää puhua. Jos toinen kiehuu negatiivisessa liemessään, voi kysyä suoraan: Mikä jurppii? Suora kysymys voi olla aseista riisuva ja avata keskustelun. Missään nimessä ei kannata kiertää ongelmaa kuin kissa kuumaa puuroa tai alkaa hyvitellä.

Sukulainenkaan ei saa loukata toista vain siksi, että häntä kiukuttaa.

– Jos puhe ei auta, voi sanoa suoraan: ”Jos et osaa sopeutua, älä tule meidän juhliin.” Tällaisen rajauksen voi hyvin tehdä, vaikka ihminen olisi läheinenkin. Sukulainenkaan ei saa loukata toista vain siksi, että häntä kiukuttaa, Heli Vaaranen toteaa.

Tytär kaipaa isäänsä

Myös helsinkiläinen Eila Ratasvuori, 63, löysi uuden rakkauden salamavauhtia. Edellinen aviomies kuoli tammikuussa 2017, toukokuussa Eila oli kihloissa ja kesäkuussa aviossa.

– Jos jollakulla on ollut kriittisiä ajatuksia, he ovat osanneet käyttäytyä hyvin ja onnitella, Eila kertoo.

Hänen edellinen aviomiehensä sairasti Alzheimerin tautia seitsemän vuoden ajan ja varsinkin pari viimeistä vuotta olivat rankkoja. Kivut olivat kovat eikä mies kyennyt puhumaan.

Tein surutyötä kaksi vuotta ennen hänen kuolemaansa.

– Tein surutyötä kaksi vuotta ennen hänen kuolemaansa ja kävin psykologin juttusilla. Hautajaisten jälkeen se osa elämääni oli ohi.

Uusi rakkaus löytyi kirkosta. 69-vuotias mies oli tullut samaan seurakuntaan paria vuotta aikaisemmin ja Eila tapasi häntä seurakunnan tilaisuuksissa viikoittain.

– Yhteinen hengellinen arvopohja joudutti avioitumispäätöstä. Jos halutaan olla ja elää yhdessä, se tehdään avioliitossa, Eila kertoo.

Lapsenlapset olivat riemuissaan, mutta aikuisilla lapsilla on ollut hankalampaa.

Tyttärelle oli kova pala, että solmin uuden suhteen näin nopeasti.

Jos tuntee, että tekee oikein, muiden mielipiteillä ei ole merkitystä.

– Oma tyttäreni oli nähnyt isänsä kuihtuvan pois ja hänelle oli kova pala, että solmin uuden suhteen näin nopeasti. Olemme sittemmin keskustelleet asiasta. Uusi mieheni erosi edellisestä puolisostaan jo 15 vuotta sitten, mutta ilmeisesti hänen lapsensa elättelivät vieläkin toiveita vanhempien paluusta yhteen.

Eilan mukaan on ymmärrettävää, että uuteen tilanteeseen sopeutuminen on haastavaa eikä kanssakäyminen ole aina niin jouhevaa - eiväthän lapset vielä tunne uutta kumppania.

Eila ei anna ristiriitojen mennä ihon alle, sillä hän on oppinut itsenäiseksi ja elää omaa elämäänsä.

– Jos tuntee, että tekee oikein, muiden mielipiteillä ei ole merkitystä.

Rakkaus vai ystävyys?

Joskus lähipiiristä löytyy ihmisiä, jotka ovat niin kateellisia että pahaa tekee. Ystävä heittäytyy hankalaksi, valittaa ja vaatii huomiota, ja ystävyyssuhde on vaarassa katketa. Voi käydä myös niin, että koko tuttavapiiri osoittaa mieltään mököttämällä aina kun uusi kumppani on mukana.

Heli Vaarasen mukaan on ymmärrettävää, että ystävä voi tuntea itsensä torjutuiksi tai yksinäiseksi, kun uusi parisuhde vie kaiken. Silti ihmisen pitäisi seurata sydäntään.

– Ei rakastuneiden tarvitsekaan löytää aikaa ystäville. He saavat vetäytyä omaan romanssiinsa, kunnes muu maailma ja ystävät alkavat jälleen kiinnostaa. Joskus tämä voi kestää vuosia.

Terve itsekkyys on monelle kova pala.

Rakastuneilla on lupa olla itsekkäitä, eikä heillä ole velvollisuutta huolehtia kateellisten tunteista. Aikuisen ihmisen täytyy sietää ulkopuolisuutta.

Jos ystävien reaktiot herättävät syyllisyyttä, Vaaranen kehottaa pohtimaan syvällisemmin, mistä syyllisyys johtuu. Olenko todellakin vastuussa kaikista ihmisistä vai voinko antaa itselleni luvan olla onnellinen ja keskittyä omaan rakkauteeni?

Terve itsekkyys on monelle kova pala. Voi olla, että kypsällä iällä rakastuessaan joutuu ensimmäistä kertaa kohtaamaan myös sen, millaisen roolin on ottanut omassa elämässään. Otanko syyllisen paikan vai uskallanko vihdoin itsenäistyä?

Aamukahvi yhdessä rakkaan kanssa

On yleistä, että leski haluaa olla uskollinen kuolleelle puolisolleen ja rakastuminen voi herättää syyllisyyttä. Heli Vaarasen mukaan moni pyytää mielessään tai rukouksissaan lupaa solmia uuden suhteen.

– Olisi hienoa, jos pariskunta pystyisi käymään tällaiset keskustelut molempien eläessä.

Leski voi rakastaa kahta yhtä aikaa.

Sopeutuminen isoihin muutoksiin vie aikaa ja syyllisyyskin usein lievenee ajan myötä. Tilanteeseen voi liittyä monenlaisia, ristiriitaisiakin tunteita, mutta niiden hyväksyminen on tärkeää. On ihan ok pitää poisnukkunutta puolisoa ensisijaisena puolisonaan ja uutta rakasta uutena elämänkumppaninaan. Leski voi rakastaa kahta yhtä aikaa.

Ikä tuo liittoon kokemusta, viisautta ja joustavuutta. Monet virheet on jo tehty, eikä enää tarvitse hötkyillä. Heli Vaaranen on joskus miettinyt, että jos kaikki liitot solmittaisiin kypsällä iällä, ne olisivat parempia ja kestävämpiä.

Eila Ratasvuori toteaa, että ristiriidoista huolimatta parisuhteen solmiminen kannattaa.

Arkinen läheisyys ja kosketus tuovat elämään kumppanuutta.

– Opin uusia asioita ja kehityn ihmisenä. Edellisessä liitossani jouduin kantamaan viimeisinä vuosina paljon vastuuta, mutta nyt opettelen tekemään asioita yhdessä. Arkinen läheisyys ja kosketus tuovat elämään kumppanuutta ja positiivista energiaa.

Jorma Viisasen mukaan rakkaus ei ole itsestäänselvyys - hän tunteekin kiitollisuutta.

– On nuori ja terve olo, kun saa juoda aamukahvin yhdessä, Jorma hymyilee.

Lue myös:

Kuuntele omaatuntoa

Monet suuret elämänkysymykset ovat omantunnon kysymyksiä, ja omantunnon ääni on vahva. Se on hyvin syvä ja henkilökohtainen tunne oikeasta ja väärästä. Jos esimerkiksi rakastuminen aiheuttaa syyllisyyden tunteita, tunteiden prosessointi vie oman aikansa.

– Omatunto sallii tai kieltää asioita. Ei voi ottaa askelta uuteen liittoon, ennen kuin omatunto on valmis. Omaatuntoa kannattaa kuunnella. Joskus on paras odottaa, neuvoo Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

– Vastaukset omantunnon kysymyksiin voi löytää vain itse. Siksi suurissa elämänkysymyksissä ei tulisi yrittää ohjailla toista, vaan antaa hänen kypsytellä rauhassa ratkaisujaan.

Tällaisia suuria kysymyksiä ovat esimerkiksi: "Menenkö uudestaan naimisiin ja sitoudunko loppuelämäkseni uuteen ihmiseen?". "Pystynkö myymään lasteni lapsuudenkodin ja hankkimaan uuden kodin uuden kumppanin kanssa?"

Jos uuden rakkauden tai parisuhteen haasteet tuntuvat raskailta ja kaipaat keskusteluapua, Väestöliiton terapeuteilta voi varata myös puhelin- ja nettiaikoja. Väestöliiton maksuton parisuhdepuhelin 0800 183 183 torstaisin klo 12–14.

vaestoliitonterapiapalvelut.fi

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 9/2018.

Se paha akka

Niinpä, lapset ovat se pahin kompastuskivi kahden aikuisen, täyspäisen ihmisen suhteessa! Itse aikoinaan olin suhteessa 27 vuotta vanhempaan  leski-mieheen. Suhteemme oli ns. ystävyyssuhde, vaikka mies pyysikin asumaan minut kanssaan. En kuitenkaan suostunut yhteisasumiseen. Olin suhteemme alkuaikoina itsellinen virkanainen, asuin työsuhdeasunnossa. Mies kuitenkin osti asunnon omalta lähialueltaan ja pyysi minua muuttamaan siihen. Suostuin sillä ehdoin, että teemme vuokrasopimuksen ja maksan käyvän vuokran hänen omistamastaan asunnosta. Kaikki oli ok. Loppujen lopuksi vietin paljon aikaani ystäväni asunnossa, kesäasunnolla jne. Mies oli avun tarpeessa ihan jokapäiväisestä ruoanlaitosta ym.lähtien. Hoidin koko talouden oman työssäkäynnin ohella ilman mitään rahallista korvausta. No, sitten tämä mies kuoli kotiinsa työssäollessani ja löysin hänet kotiin tultuani. Aika järkytys! Ilmoitin lapsille tapahtuneesta ja sitten alkoikin tapahtua! Minun piti lähteä miehen asunnosta alta aikayksikön, sain häädön hänen omistamastaan asunnosta, sen perusteella, että se laitetaan myyntin jne. Siis, kakarat ovat kauhein este ystävystyä vanhemmalla iällä!! Tässäkin tapauksessa lapset luulivat, että metsästän rahaa!1 Itse eivät koskaan olisi auttaneet isäänsä, kuten minä autoin. Me olimme hyviä YSTÄVIÄ, ei ollut kyse rahasta! Olin omillani toimeen tuleva ihminen!

Vierailija

Kun uusi rakkaus syrjäyttää oman vanhemman, lapset ja lapsenlapset kokonaan ja uusi elämä sisältää vain uuden puolison ja puolison lapset ja lapsenlapset. Tästä huomauttaminen on vain tyttären katkeruutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla