Loviisalainen Pia sai aiemmassa työssään hienoja kokemuksia, mutta kärsi unettomista öistä. Nyt hän nauttii työstä, joka on konkreettista ja palkitsevaa - ja jossa voi saada hellän taputuksen poskelle.

Syksy 2018 oli raskas: viikoittaisia ulkomaanmatkoja, pitkiä päiviä ja valtava määrä töitä. Nukuin huonosti ja olin väsynyt. Unohtelin asioita, takeltelin puheessa ja olin ärtyisä. Yhtenä aamuna huomasin niskassani kahden euron kolikon kokoisen kaljun kohdan. Irtohiuksia oli joka paikassa: tyynyllä, lattialla ja vaatteissa. Pelästyin kauheasti.

Lääkärissä sain diagnoosin: pälvikalju ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Sain kortisoniliuosta ja tyroksiinitabletteja, jotka auttoivat. Keväällä tukka alkoi kuitenkin taas lähteä. Lääkärit eivät tuntuneet ottavan kurjaa oloani todesta.

Lopulta olin monta kuukautta sairauslomalla kilpirauhastulehduksen takia, ja sitä hoidettiin voimakkailla lääkkeillä. Kahdessa viikossa olin kokonaan kalju. Syy sairastumiseeni ei koskaan selvinnyt, mutta itse epäilen stressiä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Olin kaksikymmentä vuotta reseptilääkkeiden tuote- ja markkinointipäällikkönä eri firmoissa. Valmistuin alun perin sairaanhoitajaksi vuonna 1986, mutta työskentelin lähes kolmekymmentä vuotta lääkealalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

En ollut koskaan pullantuoksuinen äiti. Pyörin ympäri maailmaa työmatkoilla, ja hyvät tuloni mahdollistivat perheellemme omakotitalon, "ilmaisen" auton ja lomareissuja. Mieheni pyöritti arkea kotona, missä kaksi lastamme pitivät hänet kiireisenä.

Päiväkotikuskauksien lisäksi oli jääkiekkoharjoituksia ja -pelejä. Minä järjestin tilaisuuksia mielipidevaikuttajille ja erikoislääkäreille. Tein työtä muun muassa sydän- ja HIV-lääkkeiden parissa. Diabeteksen hoitoon tarkoitettu uusi verensokerimittari oli valtava menestys. Jo ennen kuin tuote oli markkinoilla olin saanut melkein puolet sairaanhoitopiireistä asiakkaiksi.

En ollut koskaan pullantuoksuinen äiti. Pyörin ympäri maailmaa työmatkoilla.

Korona iski maaliskuussa 2020. Amerikkalainen työnantajani kielsi heti Vantaan toimistolle menon. Siirryin etätöihin mökilleni Loviisaan. Siellä tykitin tietokoneen ääressä kansainvälisiä etäkokouksia aamusta iltamyöhään. Välillä oli minuutin tauko, jos sitäkään. Päämiehellä oli hirveä paniikki päällä.
Piti suunnitella koulutuksia ja keksiä keinoja tavoittaa asiakkaita, kun tapaamisia rajoitettiin. Vasta illalla kokousten jälkeen aloin tehdä kaikkea sitä, mitä kokouksissa oli sovittu.

Rytmini oli ihan sekaisin, ja läppäri oli auki yötä päivää. En osannut rajata työ- ja vapaa-aikaa. Tiesin olevani kuilun partaalla, palamassa loppuun. Kauheinta oli työpaniikki, kollegatkin tuntuivat juoksevan pitkin seiniä.

Tiesin olevani kuilun partaalla, palamassa loppuun.

Eräänä aurinkoisena elokuun päivänä mökillä mittani tuli täyteen. Istuin keinussa saunomisen ja uimisen jälkeen. Katsoin pilviä taivaalla ja mietin, mitä haluan elämältäni.

Aloin selata kännykällä Facebookia ja päädyin Folkhälsanin sivuille. Heillä oli avoin haku sairaanhoitajille. Mietin, uskaltaisinko hakea. Palkka tippuisi yli puolella, eikä minulla olisi enää hienoja työsuhde-etuja. Haluanko oikeasti tätä? Vastaus oli kyllä, ja klikkasin hakemuksen menemään. Tuli tunne, että lähden kohta lentoon.

Jo muutaman tunnin kuluttua minulle soitettiin Folkhälsanilta ja kysyttiin, millaisia töitä haluaisin tehdä. Soittaja oli nykyinen pomoni. Sanoin, että teen ihan mitä vain. Minulla on kaksi tervettä kättä, maalaisjärkeä ja iso sydän.

Päädyin vanhustyöhön. Olin hoitanut anoppia ja muita omaisia pitkään ja olen ollut paljon vanhusten kanssa tekemisissä. Ennen töiden alkua suoritin lääkelaskuverkkokurssin.

Minulla on kaksi tervettä kättä, maalaisjärkeä ja iso sydän.

Tuntui ihanalta aloittaa ympärivuorokautisessa vanhusten dementiakodissa Blomsterfondenissa Helsingissä. Asukkaita on kolmetoista, ja he kaikki tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa.

Teen tiiminvetäjän työtä, ja minulla on seitsemän alaista. Mutta kaikki me vaihdamme vaippoja ja viemme asukkaita suihkuun. Vaipat eli inkontinenssisuojat ovat niin hienoja, että niiden käyttö piti opettaa minulle. Niihin tulee väriraidat sitä mukaa kun ne täyttyvät. Monia nostolaitteita en ollut koskaan ennen nähnyt.

Perushoidon lisäksi vastuulleni kuuluu paljon muuta, esimerkiksi asukkaiden lääkitys, työlistojen suunnittelu, raportointi ja osaston juoksevien asioiden hoito.

Työni on hyvin konkreettista ja palkitsevaa. Kun otan asukasta kädestä kiinni, hän ottaakin minua kahdella kädellä kiinni ja sanoo kiitos. Kohtaamiset ovat inhimillisiä ja liikuttavia. Halauksen yhteydessä saatan saada hellän taputuksen poskelle.

Työni on palkitsevaa. Saatan saada hellän taputuksen poskelle.

Tämä on näiden vanhusten koti, ja minun pitää työssäni pitää huolta, että heillä on hyvä olla täällä. On karmivaa lukea uutisista paikoista, joissa työntekijöitä on niin vähän, ettei tahdo ehtiä edes perushoitoa. Onneksi meillä ei ole niin.

Eilen teimme kääretortuista kermavaahdolla ja strösseleillä leivoksia, ja järjestimme oleskelutilassa kulttuuri-iltapäivän. Katsoimme isosta telkkarista netin kautta Kansallisbaletin Peppi Pitkätossu -balettia ja söimme leivoksia.

En kaipaa edellisen elämäni luksuskokemuksia. Aiemmassa työssäni sain matkustaa, syödä hienoissa ravintoloissa ja yöpyä uskomattomissa hotelleissa. Ne olivat hienoja kokemuksia, mutta siihen elämään kuului myös lukemattomia kokouksia, valvottuja öitä ja satoja tunteja norkoilua lentokentillä ja kokoustiloissa.

Nyt tunnen itsesi hyödylliseksi, ja tämä on paikkani seuraavat seitsemän vuotta eli eläkeikään saakka. Vaikka bruttotuloni tippuivat puoleen, niin veroprosenttikin putosi. Työsuhdeautoa en sure. Mennessäni ensimmäisenä aamuna bussilla töihin koin valtavaa iloa siitä, että sain vain olla kyydissä. Kesää varten ostin jo skootterin.

Nyt elämässäni on rauha ja hyvä mieli. Ennen kärsin uniongelmista, mutta nyt nukahdan illalla, kun laitan pään tyynyyn, ja herään aamulla kellon soidessa. Vaikka tänäänkin olin työpäivän jälkeen fyysisesti väsynyt, ei yksikään työasia pyörinyt mielessä. Kun lähden töistä, työ jää sinne.

NB Vikman

Elämässä aikansa kutakin ja jokainen tietää itse, koska on muutoksen aika! Hienoa, että on rohkeutta ottaa elämä omiin käsiin, eikä jäädä ihmettelemään tai kuuntelemaan muiden "ohjeita". Vain muutos on pysyvää :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla