Vanhuustutkija Marja Jylhä, 68: "On hölynpölyä sanoa, että ikä on vain numero"

Sanonta, että ikä on vain numero, on Marja Jylhän mielestä hölynpölyä.

Ikääntymistä vuosikymmeniä tutkineen professorin mielestä on selvää, että ajan kuluessa ihminen muuttuu ja että vanheneminen selittää osan muutoksista.

Sen ­tosiasian kumoamiseen eivät riitä nuorekkaat mieltymykset tai muodikkaat vaateparret.

– Tartun asioihin tavalla, jota tutkijat kutsuvat polkuriippu vuudeksi.

Nuoresta tulee vanha. Kiivas ja jyrkkä tasaantuu. Innostuksen kohteet vaihtuvat. Parikymppisenä kirkosta eronnut liittyy 65-vuotiaana taas seurakunnan jäseneksi. Nämä muutokset Marja tietää ­kokemuksesta.

Ajan kuluessa ihminen muuttuu.

Se, miltä elämä tuntuu tänään, ei kerro paljoakaan siitä, miltä se tuntuu 20 vuoden päästä.

– Lauseet, jotka päästän suustani, ovat sen hetken totuuksia ja tuntemuksia. Ei niistä voi päätellä, mitä mieltä olen huomenna. On surullista ja tuhoisaa, jos ikä ja sen vaikutukset yritetään kieltää ja häivyttää.

Kuinka terveeksi tunnen itseni?

”65-vuotias vanhus jäi auton alle.” Näin luki päivälehden uutissivulla 1970-luvun lopulla, kun Marja alkoi tutkia ikääntymistä.

Hän oli juuri valmistunut lääkäriksi, mutta tieteellinen tutkiminen kiinnosti enemmän kuin arkinen lääkärin työ.

Helsinki–Tampere-junan ravintolavaunussa hän sattui samaan pöytään gerontologian professorin Eino Heikkisen kanssa. Heikkinen oli juuri aloittelemassa eurooppalaisen vanhenemisen tutkimuksen Suomen-osuutta, johon tarvittiin tutkimusapulaista. Hän pestasi Marjan tiimiinsä.

65-vuotiasta kutsuttiin lehdessä vanhukseksi.

– Kun alan tehdä jotain asiaa, kiinnostukseni syvenee ja huomaan olevani jonkinlaisella uralla, jossa yhdestä asiasta seuraa toinen. Tutkijat kutsuvat tätä polkuriippuvuudeksi.

1980-luvulla Marja teki väitöskirjan oman terveyden kokemisesta eläkeiässä. Ihmisiltä kysyttiin haastattelumateriaalissa, miten hyväksi he arvioivat oman terveytensä viisiportaisella asteikolla.

– Elämä on arvaamaton. Vaikka yrittäisi elää kuinka terveellisesti, voi sairastua, lääkärin koulutuksen saanut Marja muistuttaa.

– Monet tutkimukset kertovat, että ihmisen antama arvio omasta terveydestään ennustaa systemaattisesti todennäköisyyttä pysyä hengissä seuraavat kymmenen vuotta. Miksi näin on, sitä olen yrittänyt selvittää siitä lähtien.

Ihmisen arvio omasta terveydesta ennakoi todennäköisyyttä pysyä hengissä.

Marja kertoo, miten aivojen ja muun elimistön ­välillä kulkee jatkuva viestiliikenne, josta emme ole kovin tietoisia, mutta joka vaikuttaa oleellisesti ­terveyskokemukseemme ja terveyteemme.

– Se, miltä meistä tuntuu ja miksi tuntuu, on ­loputtoman mielenkiintoinen kysymys. Tieteessä asiat menevät näin: kun jotain tutkii, havaitsee ­samalla jotain vielä kiinnostavampaa, jota pitää ­alkaa tutkia. Tiede ei johda lopullisiin vastauksiin, vaan yhä uusiin kysymyksiin.

”Yhtäkkiä olin joukon vanhin”

Kun Marjasta tuli viisikymppisenä Tampereen yliopiston geronto- ­logian professori, hän koki olevansa vielä sangen nuori – silloisen professorikunnan nuorimpia.

– Identiteettini oli pitkään olla joukon nuorin, kunnes yhtäkkiä havahduin siihen, että aloinkin olla joukon vanhin. Se kävi naks vaan.

Oli vaikea huomata, etten olekaan enää nuorin.

Marja olisi halutessaan voinut jäädä eläkkeelle jo viisi vuotta sitten. Tänä kesänä hän jäi jo mielellään, vaikka pohtiikin pakollisen eläkeiän mielekkyyttä.

68-vuotiasta ei kutsuta enää lehtien sivuilla vanhukseksi, mutta ikäsyrjintää on edelleen.

– Monet ovat tässä iässä täydessä iskussa, mutta systeemi laittaa meidät syrjään. Yhdysvalloissa sellainen ei tulisi kuulonkaan. Siellä 82-vuotias­ ystäväni tekee vielä täysillä tutkimustyötä.

Hyvästit suolalle

1970-luvulla lääketieteen opiskelijat koulutettiin ajattelemaan, että ihmisen tulee olla kohtuullisen terve, jotta hän voi elää täysipainoista elämää ja täyttää tehtävänsä.

– Nykyään ajatus on kääntynyt siihen muotoon, että ihmisen pitää tehdä koko ajan asioita, jotka lujittavat hänen terveyttään.

Hyvästä rengistä on tullut armoton isäntä.

– Olen pessimismin kautta ponnistava optimisti. Tiedän, miten huonosti asiat voivat mennä, mutta myös sen, että useimmiten asioista selviää.

– Kannattaisi hetki miettiä, haluaako omistaa kuolinvuoteella ­kadehdittavan rasvaprosentin vai laajan ystäväpiirin tai elämäntyön, josta voi olla ylpeä.

Marjan mielestä ajatus terveydestä elämän mittaisena projektina on suuri valhe.

– Siitä seuraa käsitys, että jos sairastut, et ole tahtonut riittävän lujasti olla terve. Se kätkee tosiasian, että kaikki nuoretkin vanhenevat ja kuolevat.

Miljoona näkymätöntä

Marjalle yksi selkeä ikääntymisen merkki on se, kun todellisuus ei tunnu enää toimivan samojen periaatteiden mukaan, joihin on itse kasvanut.

– Minulla on yhä useammin tunne, että maailma ei ole enää minun sukupolveni, vaan nuorempien. Sitä on vaikea hyväksyä.

Marja huomaa muutoksen esimerkiksi siinä, ettei hän tunnista enää julkkiksia.

– He eivät näyttele, laula tai hyppää mäkeä, vaan bloggaavat, instaavat ja ovat tosi-tv-ohjelmissa.

Vaikka Suomessa on kohta miljoona yli 70-vuotiasta, suuri osa tuotteista, palveluista ja mediasisällöistä on räätälöity nuoremmille. Marjaa kiukuttaa esimerkiksi se, että kun tutkitaan, mitä mieltä suomalaiset ovat jostain asiasta, ääneen pääsevät harvoin yli 70-vuotiaat.

– On puhdasta ikäsyrjintää jättää melkein viidesosa kansasta kuulematta.

Kokemus auttaa kestämään

Marjan mielestä hyvässä elämässä on kyse pikemminkin kohtuullisesta tyytyväisyydestä kuin pirskahtelevista onnen tunteista. Tyytyväisyys lisääntyy usein iän myötä.

– Olen itsekin vähemmän ahdistunut ja levoton kuin nuorena. En jaksa enää ajatella, osaanko olla juuri niin kuin pitää.

Kokemus antaa ikääntyneelle suhteellisuuden-tajua, ja se auttaa selviytymään vastoinkäymisistä.

– Jos ajattelee vaikka rakkaussuhteita, nuorella ihmisellä kaikki on romuna, jos hänet jätetään. Vanhempanakaan se ei tunnu mukavalta, mutta siinä vaiheessa tietää jo, että tästäkin selviää.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 17/2021.