Veli-Pekka,56, pyydystää ja kokkaa ruokansa itse – Eija, 60, elää ravintolaruualla

Veli-Pekka Nurmi, 56, Turku

Minulle ruuanlaitto on kokonaisvaltainen elämys. Tykkään metsästää, kalastaa, sienestää ja perata. Haluan laittaa ruokani alusta loppuun itse.

Kokatessa ei voi miettiä mitään muuta, joten se on hyvää vastapainoa työlle ja arjen hössötykselle. Lisäksi se on älyttömän kivaa!

Tykkään metsästää, kalastaa, sienestää, perata ja laittaa ruokani alusta loppuun itse.

Luen paljon keittokirjoja ja ruokakirjallisuutta saadakseni uusia vinkkejä. On hienoa, että jos jotain osaakin, aina on valtavasti uutta opittavaa. Tämän syksyn oivallus oli hillojen maustaminen kardemummalla. Se tekee riistan kanssa tarjoamastani karviaisporkkanahillosta järkyttävän hyvää.

Olen myös lapsesta asti leiponut paljon, ensin kotona äidin kanssa ja myöhemmin yksin.

Olen lapsesta asti leiponut paljon.

Ei sen parempaa ole kuin uunilämmin leipä, jonka päälle voi sulaa.

Kun olen pyytänyt, perannut, suolestanut ja nylkenyt raaka-aineet, tiedän mitä syön ja saan puhdasta lähiruokaa.

Tuoretta riistaa ja kalaa laittaessa pöytään tulee luontevasti erilaista ruokaa vuodenaikojen vaihtelun mukaan.

Jokaisen riistaeläimen liha on omanlaistaan – ja herkullista. Niin hyvää ruokaa ei saa mistään muualta maailmassa. Lisäksi metsästä tulee pöytään sieniä ja marjoja.

Aikaa kuluu, kun tekee ruokaa antaumuksella ja alusta loppuun itse.

Ruuanlaitto on myös sosiaalinen harrastus. Metsästän yleensä saman, jo lapsuudesta tutun pienen ystäväporukan kanssa, ja eräretkillä laitamme porukalla ruokaa.

Kotona kokkaan yksin, mutta syömässä on perheen lisäksi usein ystäviä. On mahtava tunne, kun vaivannäkö palkitaan, ruuasta tulee hyvää ja kaikki tykkäävät!

Itse tehty maksalaatikko voittaa einekset.

Aikaa tietysti kuluu, kun ruokaa tekee antaumuksella ja kaiken alusta loppuun itse. Kokkailu painottuukin viikonloppuihin. Yritän tehdä niin isoja satseja, että ruokaa riittää viikon varrella lämmitettäväksi.

Kun lapset olivat pieniä, ruoka oli yksinkertaisempaa. Tein isoja annoksia laatikkoruokia, joita oli helppo lämmittää. Välillä ostimme eineksiäkin. Jotkut valmisruuat kuten maksalaatikko ovat oikein hyviä – mutta teen kyllä itse parempaa

Eija Räsänen, 60, Raisio

Syön päivän pääaterian yleensä ravintolassa. Kotona haukkaan vain voileipää tai korkeintaan valmisruokaa. Tiedän, että minun pitäisi syödä useampi ateria päivässä, mutta en vain osaa.

Haluan käyttää aikani juuri niin kuin haluan – enkä keittiössä.

Ruokailu on minulle tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Tapaan ruuan ääressä ystäviäni tai lapsiani. Tyttäreni on kokki, ja hänen kanssaan on kiva kiertää vertailemassa ravintoloita.

Olen kulttuurin suurkuluttaja ja toimin aktiivisesti lukuisissa yhdistyksissä. Melkein joka illalle on jotain menoa. Yleensä ulkona syöminen liittyykin johonkin kulttuuriharrastukseen tai kokoukseen. Käymme ystävieni kanssa teatterissa ja syömässä ennen näytöstä tai sen jälkeen.

Ulkona syöminen liittyy usein erilaisiin menoihin.

Myös ruokakulttuuri on lähellä sydäntäni. Ravintolassa käydessä opin aina jotain uutta. Eteen tulee uusia ruoka-aineita ja tapoja valmistaa ruokaa. Niistä saa vinkkiä myös kotikokkailuun, kun sen aika on.

Silloin harvoin, kun illalla ei ole tiedossa mitään menoa, arkipäivän lämmin ateria on lounas työkavereiden kanssa.

Ruoka on minulle tosi iso kuluerä.

Koronaaikaan olen ollut paljon etätöissä. Olen välillä tilannut kotiin lounaan lähiravintolasta. Annokset ovat isoja, ja voin syödä yhdestä kolmekin päivää.

Ravintolaruoka ei välttämättä ole epäterveellistä. Monessa paikassa on mahtava salaattipöytä ja terveellisiä ruokavaihtoehtoja. Ravintolassa tulee syötyä paljon monipuolisemmin kuin itselle kokatessa viitsisi.

Valmisruoista rakastan erilaisia salaatteja, joissa on nykyään kivasti valinnanvaraa. Välillä ostan makaronilaatikkoa, joka on ollut lempiruokaani lapsesta asti. Sitä teen välillä itsekin.

Yksin kaupungissa ollessani ostan usein savukalaa. Mökillä mieheni kalastaa ja laittaa saaliistaan myös ruuan.

Laitoin joka päivä ruokaa, kun lapset asuivat kotona. Nyt, kun he asuvat jo omillaan ja eläkkeellä oleva mieheni viihtyy paljon mökillä, en itsekseni juuri kokkaile. Tuntuisi oudolta laittaa ruokaa yhdelle.

Tuntuisi oudolta kokkailla vain itselle.

En kuitenkaan inhoa ruuanlaittoa, päinvastoin. Kun esimerkiksi viikonloppuisin kokoonnumme perheen kanssa mökille, kokkaan mielelläni. Laitan kerralla paljon ja pakastan annoksia.

Ravintolassa tulee syötyä monipuolisemmin kuin itselle kokatessa.

Koska syön niin usein ulkona ja lasteni kanssa vielä ”mamma betalar” -periaatteella, ruoka on minulle tosi iso menoerä.

En kuitenkaan muuten juuri hemmottele itseäni. En esimerkiksi käy usein kampaamossa, kauneushoitolassa tai hieronnassa. Matkusteluunkaan ei kovin paljon kulu.

Joskus mietin, pitäisikö minun tuntea syyllisyyttä siitä, etten arjessa juuri kokkaile. Minusta tässä iässä on kuitenkin oikeus ajatella itseään ja käyttää aikansa juuri niin kuin haluaa.

Tässä iässä on oikeus olla kokkaamaatta, jos ei halua.

Toivon, etteivät naiset syyllistäisi toisiaan, vaikka kaikki eivät ole innokkaita ruuanlaittajia, vaan ottavat kokkaamisesta aikaa harrastuksille.

Kun lapset olivat pieniä, näin usein ystäviä ja kävin kulttuuririennoissa. Mieheni piti kyllä huolen siitä, että lapset saivat niinäkin päivinä hyvää ruokaa

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 22/2020.