Köksänope Aino Beltin mukaan on harmi, että nuori ei saa tehdä kotona ruokaa. Porkkanan kuoriminenkin voi olla haastavaa monelle, Aino kertoo.
Yleensä mediassa ja vanhempien ihmisten kahvipöydässä maristaan nuorten huonontuneita keittiötaitoja. 15 vuotta kotitaloutta opettanut Aino Belt, 55, myöntää, että yläasteikäisten käsillä tekemisen taidot ovat huonontuneet.
– Porkkanan kuoriminen ja pilkkominen on monelle 13-vuotiaalle kova tinki. Vaikea sanoa, mistä tämä johtuu. Ehkä kotona käytetään vain pakastekasviksia, tai nuorta ei ole tullut otetuksi mukaan keittiötöihin. Rutiineja ei ole siis syntynyt.
Taitavia tekijöitäkin on, mutta entistä vähemmän. Luulisi, että suurista perheistä tulevat lestadiolaisoppilaat olisivat kokeneita kokkeja. Aino kehuu, että he ovat hyvin taitavia täyttämään astianpesukoneen kunnolla.
– Kodit ja nuoret ovat yhä erilaisempia. Monissa perheissä oikein harrastetaan ruoanlaittoa ja nuorikin tuntee niin sormisuolat kuin sushit. Joissakin kodeissa taas mennään hyvin matalalla profiililla ja syödään paljon valmisruokia.
Aino Belt antaa aina oppilaille kotiin käytännön tehtäviä.
– Jokaisessa vuosiluokassa on yksi, jonka kotona nuori ei syystä tai toisesta saa tehdä ruokaa.
Ryhmässä oppii
Yksi on ja pysyy vuodesta toiseen, nimittäin seiskaluokkalaisten innostus, kun he saapuvat kotitalousluokkaan.
– Se on verraton vahvuus. Yhdessä tekeminen ja syöminen on köksän tunnin parasta antia oppilaille. Meillä toimitaan kolmen hengen ryhmissä, mikä kasvattaa yhteistyövalmiuksia. Oppilaiden sosiaalisuus ja avoimuus on lisääntynyt paljon viime vuosina.
– Pidän tärkeänä sitä, että oppilas oppisi ajattelemaan laajemmin kuin vain omaa napaansa. Sen näkee esimerkiksi siinä, että jos oppilas lähtee hakemaan aineksia luokan kuivakaapista ja hoksaa kysyä ryhmästään muiltakin tarpeita. Vanhalle kansalle tuttu ”vie mennessäs, tuo tullessas” -periaate ei ole nuorilla itsekseen. Se pitää opettaa.
Tietotekniikka on toki tullut keittiöönkiin. Vaikka oppilailla on oma paperikirja, niin tietoa ja reseptejä plärätään innokkaasti älypuhelimistakin.
– Yksi suurimpia haasteitani on opettaa oppilaat arvioimaan kriittisesti netistä löytämiään lähteitä ja tietoja. Tietoa on niin valtavasti! Haluaisin myös entistä enemmän käydä oppilaiden kanssa luokan ulkopuolella, esimerkiksi ostoksilla vertaamassa tuotteita.
Vuoden kotitalousopettajaksi nimetty Aino Belt, 55, on kotitalouden ja terveystiedon lehtori Oulun Pohjankartanon koulusta. Belt väitteli tohtoriksi vuonna 2013 aiheesta ”Kun työrauha horjuu – kotitalousopettajien käsityksiä työrauhasta ja niiden taustatekijöistä”.
"Luulisi, että suurista perheistä tulevat lestadiolaisoppilaat olisivat kokeneita kokkeja." Kuka luulee? Toimittajako?
"Luulisi, että suurista perheistä tulevat lestadiolaisoppilaat olisivat kokeneita kokkeja." Kuka luulee? Toimittajako?
Eiköhän naiset yleensä ole kotona lapsia ja kotia hoitamassa. He taitavat yleensä elää Raamatun historian ja Jeesuksen viitoittamaa elämää.