Paina nuolta oikealla kuvan päällä katsoessasi lisää kuvia.
Paina nuolta oikealla kuvan päällä katsoessasi lisää kuvia.
Iloista kaupantekoa Antiguan torilla.
Iloista kaupantekoa Antiguan torilla.
Antiguan markkinoilla on vilskettä.
Antiguan markkinoilla on vilskettä.
Espanjan siirtomaavallan aikainen arkkitehtuuri näkyy Antiguan kaduilla.
Espanjan siirtomaavallan aikainen arkkitehtuuri näkyy Antiguan kaduilla.
Kiertomatkalla Tikal–Antigua–Atitlanjärvi voi rentoutua vaikka meloen.
Kiertomatkalla Tikal–Antigua–Atitlanjärvi voi rentoutua vaikka meloen.
 Sademetsässä törmää eksoottisiin lintuihin.
 Sademetsässä törmää eksoottisiin lintuihin.

Mystisiä temppeleitä. Tulivuoria. Markkinahumua. Guatemalan taika tulee iholle – ja suuhun. Hevosomenasta mayat ovat valmistaneet jopa kumisen jalkapallonsa.

Taivaalta putoaa valkoista töhnää ruohikolle. Otan askeleen. Toisen. Kops. Jättiläismäistä maapähkinää muistuttava ruskeakuorinen hedelmä läjähtää eteeni. Se on haljennut tömähdyksestä kahtia. Tiirailen ylös puunlatvaan, josta kuulen rapinaa.

– Katso. Näetkö? Ne ovat hämähäkkiapinoita, oppaamme Manuel Lara, 54, osoittaa ylhäälle puuhun. Apinat hyppelevät oksalta toiselle kuin trapetsitaiteilijat käyttäen hyväkseen pitkää tarttumahäntäänsä. Ne napostelevat hedelmiä ja nakkailevat kuoria maahan.

Viidakosta kuuluu lintukuoron liverryksiä, ujelluksia ja rääkintää:
näemme rikkitukaaneja, papukaijoja ja sininokkaisia lokkeja. Tiheässä metsässä erotamme koateja eli pitkäkuonoisia nenäkarhuja, jotka kulkevat häntä torpedon lailla pystyssä. Ne vaikuttavat luonnon omilta, kaiken imeviltä pölynimureilta.

Katselen ympärilläni leviävää mystistä maisemaa. Pyramidien ja palatsien rauniot kohoavat lähes 65 metrin korkeuteen – salaperäisinä, mammuttimaisina muistomerkkeinä mystisesti kadonneesta maya-kulttuurista. Oloni on kuin kävelisin Indiana Jones -elokuvassa.

Guatemalan sademetsässä on kosteaa ja tukalan kuumaa. Kuuluisalla maya-kulttuurin arkeologisella alueella ei aamuvarhaisella muita turisteja näy. Vaikka varhaisimmat mayat saapuivat alueelle yli 2000 vuotta sitten, elettiin Tikalissa kukoistuskautta vasta 700–800-luvuilla. Keskiamerikkalaisessa kaupungissa asui tuolloin yli 90 000 henkeä, enemmän kuin sen ajan Lontoossa. 

Mayat olivat sivistyskansaa: he olivat tunnettuja arkkitehtuurin ja maanviljelyksen taidoistaan sekä taivaankappaleiden seurantaan perustuvasta kalenteristaan, jonka luultiin päättyvän joulukuussa 2012. Moni pelkäsi maailmanloppua. Maya-kalenterin päättymistä – ja uuden ajan alkua – juhlittiin näkyvin menoin myös Tikalissa.

Hedelmä kuin hevosen kivekset

Seisomme keskellä yli tuhannen vuoden ikäistä areenaa, jonka reunoilla kohoaa katsomon raunioita. Manuel-opas ottaa käteensä apinoiden pudottaman hedelmän ja puristaa sen sisuksista valkoista liimamaista mahlaa. Haljennut hedelmä näyttää hevosen kiveksiltä ja neste lateksilta. Mistä oikein on kyse?

– Tästä puusta mayat valmistivat kumisen jalkapallonsa. Kutsumme hedelmää täällä hevosomenaksi, Manuel toteaa.

"Kutsumme hedelmää täällä hevosomenaksi."

Mayojen pallopelistä voi lukea erilaisia historian tulkintoja. Kentän rakenne näyttää siltä, että peliä pelattiin kuin squashia, pallon kimmotessa seinästä takaisin kentälle. Joidenkin tutkijoiden mielestä hävinnyt joukkue saatettiin uhrata uskonnollisessa seremoniassa. Manuel väittää kuitenkin tämän kunnian kuuluneen voittaneelle joukkueelle, sillä mayat uskoivat jälleensyntymiseen.

Viiden tunnin aikana kuljemme sademetsän uumenissa pitkältä vaikuttavan lenkin, mutta todellisuudessa se vain on noin seitsemän kilometrin matka.

Manuel kertoo kohdanneensa poluilla myös jaguaarin, mutta sen näkemiseen tarvitaan melkoista tuuria. Kipuamiset pyramidien ja temppeleiden huipulle saavat sydämeni läpättämään.

Näemme lukuisia temppeleitä, muun muassa Kadonneen maailman aukion, Akropoliksen sekä viimeisenä Suuren torin eli Grand Plazan, jonka rakentaminen kesti yli tuhat vuotta.  Näissä tarunhohtoisissa maisemissa Manuel avusti ohjaaja George Lucasia, joka vuonna 1973 kuvasi Tähtien sota -elokuvan kohtauksia Tikalin raunioilla.

Tikal mykistää sekä kymmeniä vuosia alueella toimineen oppaamme että matkailijan. Se lumoaa niin ympäröivällä luonnollaan, sademetsän vaippaan kääriytyneillä temppeleillään, eläinten äänillään kuin mystisellä historiallaan.
Manuel istahtaa temppelin reunalle, kuivaa otsaltaan hikeä ja katselee alas kohti Jaguaari-temppeliä.

– Tämä Grand Plaza on lempipaikkani, opas kertoo.

Antigua voi toimia Hollywoodina

Yö Tikalin luonnonpuiston Jungle Lodge -hotellissa vaihtuu päiväksi kuuden aikaan. Nimensä mukaisesti olemme yöpyneet keskellä viidakkoa. Onneksi suihkukaapin seinällä majaillut kämmenenkokoinen hämähäkki on poistunut. Se halaili edellisenä iltana sitkeästi vesihanaa, ja jälkikasvua roikkuu yhä ylempänä katonrajassa.

Jätämme Tikalin taaksemme ja suuntaamme seuraavaksi kolonialismin arkkitehtuurista tunnettuun Antiguaan.

Antigua on kohdannut lukuisia suurta tuhoa aiheuttaneita maanjäristyksiä. Kapeiden mukulakivikujien varsilla kohoaa silti yhä vanhoja kirkkojen kiviseiniä kuin Hollywoodin villin lännen lavasteita. Entinen Guatemalan pääkaupunki Antigua on Unescon maailmanperintökohde sekä maan suosituin matka- ja espanjan kielen opiskelukohde.

Katolinen uskonto elää kaupungissa voimakkaana lähes 40 kirkon ansiosta. Keskustorin laidalla nousee valkoisena hohtava katedraali ja kaupungin tärkeimpiä hallintorakennuksia upeine holvikaarikäytävineen. Takana horisontissa näkyy lähes koko ajan majesteetillinen De Aguan tulivuori. Näkymä on hurmaava, varsinkin aamuvarhaisella.

Keskusaukion korkeissa puissa livertelevät linnut. Jalkakäytävää harjaa maya-kulttuurin värikkääseen asuun pukeutunut nainen. Ensimmäisenä aamulla asemiinsa saapuvat kengänkiillottajat ja lehdenjakajat, samoin tortillakauppiaat sekä muutama kerjäläinen. Leipomon avoimesta ikkunasta kantautuu uunituoreen leivän kutsuva tuoksu.

Kaduilla on kylki kyljessä vanhoja tiilikattoisia, yksikerroksia taloja. Ikkunoita peittävät raskaat, mustat kalterit, ja muhkeat puuovet komeilevat kiiltävine messinkinappikoristeineen.

Lähellä oleva Antiguan kauppatori levittäytyy laajana, labyrinttimaisena
sokkelikkona. Markkinahumussa on myytävänä kaikkea mahdollista: ruuvimeisseleitä, dvd-elokuvia,  kanoja, ja amerikkalaislaulaja Hanna Montanan kuvalla varustettuja ruokalautasia.

Kukkakauppiaiden määrä on huomattava; he sitovat yhteen kallaliljoja, ruusuja ja gladioluksia. Nuori poika kauppaa valkosipuleita pitkä sipuliletti olkapäällään. Naiset kantavat ostoksiaan päälaellaan ja pujottelevat ihmisvilinässä. Tori sykkii ja haisee joka solullaan.

Antigua on täydellinen pakkaus arkkitehtuuria, historian havinaa,
kulinaristisia kokemuksia ja kodikkaita pikku hotelleja, joissa saa sydämellistä palvelua.

Kulttuurin lisäksi matkailija voi tutustua kahvinviljelyyn Finca Filadelfian tilalla. Kahvinviljely on uskomaton prosessi, joka vaikuttaa yhtä käsittämättömältä ja monimutkaiselta kuin laatuviinin valmistus.

Lihatonta nautintoa Atitlanjärven rannalla

Olin varautunut reissullani mañana-mentaliteettiin, joka koettelisi suomalaiseen täsmäkulttuuriin tottunutta ihmistä. Yllätyin. En törmännyt myöhästelyyn: lentokoneet lähtivät ajallaan, autonkuljettajat saapuivat minuutin tarkkuudella noutamaan ja itse tehdyt hotellivaraukset pelasivat täysin suunnitelmien mukaan.

Matkamme Antiguasta jatkuu postikortinkauniin Atitlanjärven rannalle. Minibussimme kipuaa ylös vuorelle, jonka huippua hunnuttaa valkoinen pilviharso.

Saavumme Panajachelin kaupungin satamaan, jossa veneenkuljettaja on sovitusti vastassa.  Iltapäivällä Atitlanjärvi on tuulinen ja rantaan lyövät reippaan kokoiset aallot. Kuljettaja köyttää laukkumme veneen keulaan, ja lähdemme matkaan.

Saavumme vartissa majapaikkaamme Laguna Lodgeen,  joka on järvenrannalla, jyrkän vuorenseinämän kupeessa sijaitseva äärimmäisen pieni hotelli. Lähellä kohoavasta Santa Cruz La Lagunan kylästä kuuluu pauketta. Taivaalle nousee yksinäinen ilotulitusraketti. Torilla tanssitaan. Kylässä juhlitaan sen vuosipäivää.

Perinteisin maya-tekstiilein, taide-esinein ja antiikkihuonekaluin sisustetun idyllisen huoneemme parvekkeelta aukeaa mieltä tuudittava maisema Atitlanjärvelle. Edessämme kohoaa kaksi yli kolmen kilometrin korkuista tulivuorta.

Hotellimme osoittautuu ekoystävälliseksi ja kestävän kehityksen periaatteella toimivaksi majapaikaksi, jossa on vain seitsemän vierashuonetta. Rakennus on tehty hengittävistä adobe-tiilistä paikallisten kyläläisten voimin. Henkilökunta on kotoisin viereisestä Santa Cruzin kylästä. Energiaa tuotetaan aurinkovoimalla, ja ruokapöytään poimitaan ainekset orgaanisesta puutarhasta. Vuorenrinteellä kasvavat omat kahvipensaat.

Ruokalista on ”meat free” eli tarjolla on keveää, tuoretta ja terveellistä kasvisruokaa. Aamiaiseksi saamme juuri jauhettua orgaanista kahvia, tuorepuristettua appelsiinimehua, omista mansikoista murskattua hilloa ja hotellin keittiön leivinuunissa valmistunutta kokojyväleipää. Paikka tarjoaa täydellisen levon tyyssijan.

Aamupäivällä kierrän Atitlanjärveä kajakilla. Ihailen samalla sekä luonnon tyyneyttä että sen jylhyyttä. Tulivuoret piirtyvät upean terävinä horisontissa ja heijastuvat järven pintaan. Hiljaisuuden rikkoo vain melan nokasta veteen putoavat pisarat.

Lähde nojatuolimatkalle ja tutustu Matkat-osioomme.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.