Kaikki maat kolunnut toimittaja on oppinut reissuillaan kaksi matkaajalle olennaista asiaa. Ensimmäinen reissu opetti eniten.

"Vuonna 1970 lähdin rahtilaivalla Atlantin yli Brasiliaan. Olin 22-vuotias. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani, jos ei oteta lukuun kouluaikoina tehtyä telttaretkeä Norjaan. Koko reissu oli oikeastaan sattumien summa.

Koulussa minussa oli herännyt kiinnostus luonnonhistoriaan, maantietoon ja kirjoittamiseen. Hain töihin Etelä-Suomen Sanomien ulkomaanosastolle. Nuorelle toimittajanalulle lykättiin seurattavaksi kaukainen Etelä-Amerikka.
Otin pestin tosissani. Luin kaiken käsiin saamani ja opettelin espanjaa. Muutettuani Tampereelle opiskelemaan kysyin töitä Aamulehdestä. Kävi niin kuin Lahdessa: Latinalaisen Amerikan tontti oli vapaana.

Koin yliopisto-opiskelun kovin teoreettiseksi. Tahdoin paikan päälle, näkemään omin silmin. Kiinnostus maailman tapahtumiin, kaukokaipuu ja seikkailunhalu kypsyttivät päätöksen lähteä.

Atlantin yli ilman internetiä

Matka kysyi sisua. Minulla ei ollut suunnitelmia eikä paluulippua. Halusin näyttää kavereille, jotka naureskelivat minun tulevan seuraavalla laivalla takaisin.

Atlantin ylitys kesti kolme viikkoa, ja reissussa vierähti kymmenen kuukautta. Se oli hyppy tuntemattomaan aikana ennen internetiä. En soittanut kertaakaan Suomeen.

Äiti oli kauhuissaan, kun kirjoitin Amazonilta sairastuneeni malariaan. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että kotona olevien huoli on aina suurempi kuin hankaluuksiin joutuneen.

Matka oli käänteentekevä. Reissasin yksin Brasiliasta Kolumbian, Meksikon, Alaskan ja Kanadan kautta New Yorkiin reppu selässä, niukalla budjetilla. Tapahtui muodonmuutos. Voitin ujouteni ja ennen kaikkea opin luottamaan ihmisiin.

 Joku on sanonut, että jos luottaa kaikkiin, tulee silloin tällöin ryöstetyksi. Mutta jo ei luota kehenkään, elää koko elämänsä varkaiden piirittämänä."

Lue Rauli Virtasen huikeista nuoruusmatkoista Matkaopas-lehdestä 4/15!

Voit tilata lehden tästä. Saat lahjaksi ranskalaista kosmetiikkaa.