Ilta- ja yövirkkujen suosikkityöhön on valittu kaksi tekijää. Heidän tehtävänään on katsoa taivasta – erityisesti revontulia.

– Heille kyllä keksitään jotain muitakin hommia yön ajaksi, että olisi myös helpompi pysyä hereillä ja aikakin kuluisi paremmin, mutta se taivaan tarkkailu on se tärkein homma, kertoo Heidi Haavikko Arctic Snow Hotellista.

Hotelli sijaitsee Rovaniemen lähellä Lehtojärvellä. Siellä aloittaa joulukuussa yksi täysaikainen ja toinen osa-aikainen. 

– Pitäähän työntekijän päästä välillä vapaallekin.

Kun vahti bongaa revontulet, herättää hän hotellin asiakkaat koputtamalla huoneen oveen. Hälytyksen saa myös pois päältä, jos ei halua herätystä.

– Asiakkaiden ei siis tarvitse valvoa ja odottaa, jospa niitä ilmenisi, vaan he voivat nukkua levollisin mielin, perustelee Heidi Haavikko.

Todellista valvomiskestävyyttä tarvitaan itse revontulivahdilta, sillä työajaksi on suunniteltu kello 23.30–6.30. Työt jatkuvat ainakin maaliskuun loppuun.

Revontulihälytys Etelä-Suomeen!

Etelä-Suomen revontulia odottelevat voivat tilata hälytyksen Ilmatieteenlaitoksen palvelusta. Se lähettää sähköpostin, kun Nurmijärven geofysiikan observatorio havaitsee muutoksia magneettikentässä.

Tilaa revontulihälytys  aurora.fmi.fi