Veronika Eriksson pitää lomansa ajan ihastuttavaa kesäkahvilaa Perniön asemalla.
Veronika Eriksson pitää lomansa ajan ihastuttavaa kesäkahvilaa Perniön asemalla.

Kesämatkoilla kannattaa kiertää ketjukahvilat vähän kauempaa ja tehdä pieni mutka hyvän kahvin ja käsintehtyjen kastettavien perään. Tässä on muutama kesäretken arvoinen kahvilalöytö.

Yksi kesän kahvilahelmistä löytyi heinäkuun juttukeikalla. Haastateltava Kemiönsaaressa ehdotti, että paluumatkalla kannattaa poiketa katsomassa erikoinen kirpputori Perniön aseman vanhassa makasiinissa.

Kävin tietä käskettyä ja löysin Maurin makasiinin annettujen ohjeiden perusteella. Mauri Jokisen vuonna 1995 avatusta kirpputorista on ehtinyt tulla 20 vuodessa yksi seutukunnan seutukunnan vetonauloista. Liikeidea on simppeli: loputtomasti tavaraa pengottavaksi ja edulliset hinnat. Siis keräilijän keidas ja roinanperkaajan painajainen. 

Maurin naapurissa on muitakin VR:n käytöstä poistuneita rakennuksia, joista osan valtasi vajaa 10 vuotta sitten ravintola-alan opettaja Veronika Eriksson puolisoineen. 

Veronika perheineen asuu vanhaa ratamestarin taloa, mutta talokaupassa tuli mukana myös suurehko tontti ja ulkosauna. Sauna oli päässyt vuosien saatossa rapakuntoon, mutta se oli museoviraston suojeluksessa. Lopulta Veronika puolisoineen päätti remontoida saunan catering-toiminnan keittiötilaksi.

Maurin makasiinin kesätrafiikkia katsellessaan Veronika alkoi pohtia, pitäisikö palvelutarjontaa laajentaa pienimuotoisella kahvilatoiminnalla. Äitiyslomansa aikana vuonna 2012 Veronika päätti kokeilla, poikkeaisivatko Maurin asiakkaat samalla reissulla myös kahvikupilliselle.

Kyllä ne poikkesivat, ja vieläpä siinä määrin, että viime kesäksi valmistui uusi ulkosalonki, joka lisäsi asiakaspaikat 15:stä 40:ään.

– Nyt catering-toimintamme on myyty ja hoidan tätä kesäkahvilaa juhannuksesta elokuulle opettajantyöni kesäloman ajan. Tämä on sekä lomaa että työtä, ja antaa myös paljon opettajan työhöni; Veronika kertoo.

Allekirjoittaneen kahvila hurmasi sekä tunnelmallaan että jäätelöannoksellaan. Veronikan mukaan tyyli on saanut Maurilta vaikutteita: itse tehtyä, rentoa, ronskia ja runsasta. Toisaalta kahvila on myös täydellinen vastapaino Maurin makasiinin sekamelskalle. Seillä saa lepuuttaa kirpputorin penkomisen jälkeen mieltään ja silmiään, ja miettiä pitäisikö se Maurin makasiiniin jäänyt aarre käydä sittenkin ostamassa.

Opaliina Cafe & Puoti, Raitkorventie 2 B, Perniö as. Avoinna 13.8. saakka ma–pe kello 11–18 ja lauantai kello 11–16.

Kesän paras mansikkakakku

Jumikkalan kartanon aitassa Rantasalmen keskustassa toimii kesäkahvila, johon kannattaa poiketa monestakin syystä.

Jumikkala on vanha kartano, jonka alueella toimi triviaalikoulu vuosina 1749–1788. Kartano on ehtinyt palvella myös maatilana, sotilas- ja siviilivirkatalona sekä kestikievarina. Baggejen suvun aikana maatilan yhteydessä pidettiin myös kauppaa, pankkia ja hammaslääkärin vastaanottoa.

Jumikkalan viimeinen yksityisomistaja Sisko Bagge (1920–2007) oli hammaslääkäri ja kolmesti naimisissa, mutta omia lapsia hänellä ei ollut. Niinpä hän testamenttasi Jumikkalan kartanon Rantasalmen Virkistys- ja Sivistyssäätiölle ja jätti jälkeensä usean miljoonan euron varallisuuden, jolla kartanoa ja sen pihapiiriä voidaan pitää edustuskunnossa. 

Sisko Bagge perusti myös Jumikkalan erikoisrahaston, josta jaetaan muun muassa jokaiselle Rantasalmen lukiossa opintonsa aloittavalle oppilaalle 200 euron apuraha ja lukionsa päättävällä 500 euron stipendi.

Baggen suvun värikkäisiin vaiheisiin voi tutustua tarkemmin kartanon aittarakennuksessa toimivassa museossa.

Vaan ei tässä vielä kaikki. Aitasta löytyy idyllinen Siskon kahvila ja sen aamulla leivottu mansikkakakku, jonka hinnoittelua ei ole keksitty pääkaupunkiseudulla. Kakkupala maksaa 1,50 euroa ja palan koon voi päättää makeannälkänsä mukaan.

Siskon kahvila, Kylätie 58, Rantasalmi. Avoinna 4.8. saakka ti–su kello 9–15.

Raparperimehua ja erikoiskahveja

Hyvä kesäkahvila syntyy rentoudesta, persoonallisuudesta, hyvästä palvelusta ja tuotteista, joissa on sesongin mukaista paikallismakua. 

Merja Hämeksen omistama Tallikahvila Kinski Savonlinnan keskustassa täyttää juuri nämä kriteerit. Hämes tekee vaihtuvia tarjottavia sesongin mukaan ja jättää runsaasti valinnanvaraa myös asiakkaalle. Asiakas saa päättää muun muassa leipänsä täytteet ja espressonsa kahvipavut.

Hämes antaa myös harrastuksensa näkyä kahvilassaan. Hän on opiskellut useita ammatteja. Ennen leipurikondiittorin pätevyyttä plakkarissa oli metsätalousinsinöörin ja ympäristötekniikan diplomi-insinöörin paperit. Tallikahvilassa uusimpaan ammattiin yhdistyy hevosharrastus. Tallikahvilassa myydään kahvien ja purtavien lisäksi myös hevostarvikkeita.

Toimittajan Hämes herkisti itse tehdyllä raparperimehullaan, jota lähti pullollinen mukaan alkudrinkiksi seuraavalle mökille.

Tallikahvila Kinski, Olavinkatu 51, Savonlinna. Avoinna ti-pe kello 14-21 sekä la-su kello 11-20.

Missä on sinun suosikkisi?

Opaliinan pitäjä Veronika Eriksson myöntää olevansa itsekin aktiivinen kesäkahvilakävijä. Hänen suosituksensa ET:n lukijoille on Farmors Café Högsåran saarella (Högsåran kylätie 58, Kimitoön).

 Mikä kesäkahvilalöytösi vuonna 2016? Miksi juuri se? Opasta meidätkin herkuttelemaan, kerro kommenttikentässä osoite, josta kahvilan löytää.

Kiinnostaako rauhallinen ja liikunnallinen luontoloma La Gomeran saarella? Lauttamatka Teneriffalta kestää alle tunnin.

Lähden retkelle pienestä Las Hayasin kylästä. Se on pieni talojen ripotelma palmu-, kanerva- ja laakeripuiden keskellä. Mutta ensin poikkean eukalyptuslehdossa, jossa sijaitsee ravintola La Montaña Casa Efigenia.

Se on valmistanut gomeralaista kotiruokaa yli 50 vuotta. Doña Efigenia Borges ja hänen aikuiset lapsensa valmistavat luomukasvisruokaa, jonka ainekset ovat omilta mailta. Palvelu on sydämellistä mutta verkkaista.

Polku lähtee kappelin takaa Garajonayn kansallispuiston reunalta suoraan varjoisaan laakeripuumetsään. Se on ainutlaatuinen jäänne metsävyöhykkeestä, joka peitti Välimeren ympäristöä ennen jääkautta.

Sammalen ja naavan peittämät puut muodostavat ryteikköisen peikkometsän. Puut kurottuvat jopa 30 metriin. Puunrunkoja makaa maassakin, ja sirppivitjasaniaiset yltävät pään korkeudelle. Saniaislajeja on puistossa 27. 

Leveä polku vie Las Crucesin retkipaikalle. Lähde on kuivunut vähäisten sateiden takia. Kapealla, jyrkästi laskeutuvalla polulla on puisia portaita. Tulen maantielle, josta haarautuu lyhyt ja pitkä reitti Vallehermoson laaksoon. Valitsen pitkän.

Mesetan metsätie kulkee kansallispuiston reunaa pitkin kiertäen varjoisia laaksonperiä. Ulkokaarteissa on komeat näkymät vuoristoon. Kun siirryn harjanteen toiselle puolelle, laakson pohjalla näkyy Tazon kylä. La Palman saaren kaksoishuiput pilkistävät pilvistä 50 kilometrin päässä.

Laskeudun Camino Lomo de los Cochinosin polulle. Kiertämäni laakso näyttää valtavalta kraatterilta kymmenine sivulaaksoineen. Rotkon toisella puolella häämöttää sadan asukkaan Macayo. Se valuu kuin nauhana vuorenrinteessä kohti padottua järveä.

Laavapilari Roque Cano kohoaa Vallehermoson kylän yläpuolelle kuin koiranhammas. Jättiagavet ja kaktukset reunustavat polkua. Vallehermoso sijaitsee kanjonissa kallioseinien ja terassipeltojen saartama. Kaikkialla on pieniä puutarhoja, perunapeltoja ja hoikkia taatelipalmuja.

Kylä tunnetaan makeasta palmuhunajasta, miel de palmasta. Se valmistetaan keittämällä kanariantaatelipalmusta valutettu mahla. Viiletessään neste muuttuu mustaksi siirapiksi, ohuemmaksi kuin mehiläishunaja.

Myynnissä on käsin tehtyjä saviastioita, koritöitä, puusta veistettyjä esineitä ja lasitavaraa. Viiniköynnökset kasvavat puisilla telineillä. Eniten viljellään valkoisia rypälelajikkeita, kuten forastera blancaa.

Paikalliset valittavat, että matkailijat käyvät kylässä vain päiväseltään, vaikka 3 000 asukkaan kylä olisi hyvä tukikohta vaelluksille.

Hillityn iltaelämän saari

Pyöreä, halkaisijaltaan vain 25-kilometrinen La Gomera tarjoaa paljon. Rotkot kulkevat mereen. Rosoisen vuoriston juurelle kallioiden väliin jää pieniä, mustahiekkaisia rantoja. Väriä tuovat ikivihreät laakeripuumetsät, trooppiset laaksot banaaniviljelyksineen ja sitruspuineen, kuivat kalliomaisemat, kaktukset ja yli satatuhatta palmua.

Useimmat saaren 22 000 asukkaasta saavat elantonsa suoraan tai välillisesti matkailusta. Pisimmälle matkailu on kehittynyt Valle Gran Reyssä ja Playa de Santiagossa, joiden aurinkoisilla kaistaleilla on pieniä hiekkarantoja ja muutamia hotelleja.

Ero Teneriffan eteläiseen turistirannikkoon on huomattava.

Enimmäkseen majoitutaan apartamentoihin, vuokrahuoneistoihin. Pääkaupunki San Sebastian on vahvasti paikallinen pieni kylä, jonka keskiaikaisesta keskustasta löytyy muistomerkkejä Kolumbuksen ajoilta.

Saari on vielä hyvin aito. Ero Teneriffan eteläiseen turistirannikkoon on huomattava myös elämänasenteessa. Iltaelämä on hillittyä.

Monet tulevat saarelle vaeltamaan. Polkuja käyttivät ennen vuohipaimenet, puunhakkaajat, metsästäjät, pyhiinvaeltajat ja kauppiaat. Reitit ovat yleensä hyvin merkittyjä, joten vaellus onnistuu ominkin päin. Monet yritykset tarjoavat opastettuja retkiä noin 30 eurolla. Hintaan sisältyy kuljetus sekä englannin- tai saksankielinen opastus.

Uiminen kielletty

Banaaniterttuja leikkaava mies vinkkaa minut luokseen Valle Gran Reyn laaksossa. Saan käteeni kolmen kilon tertun – retken eväspuoli on kunnossa.
Kävelen La Caleran rinnekylän läpi. Kivetyltä polulta koko paratiisimainen laakso aukeaa edessäni palmuineen, appelsiinipuineen, puutarhoineen ja vihannestilkkuineen.

Casa de La Sedan kylästä erkanee polku kalliorinteeseen. Upea palmurotko Barranco Los Ancones avautuu edessäni.
Laskeudun jyrkkää kallioseinämää jättiruokojen täyttämään Barranco de Aruren uomaan, jossa puro virtaa vapaana. Polku kulkee varjoisassa bambutunnelissa, jonka läpi auringonvalo siivilöityy.

'

Dramaattisen rosoiset, basaltinharmaat vuorenrinteet kohoavat portaittain. Niitä elävöittävät palmut ja tyräkit. Purossa kasvava papyruskaisla kasvaa jopa viisimetriseksi. Siitä egyptiläiset valmistivat paperia ja norjalainen Thor Heyerdahl kaksi kaislavenettä merimatkoilleen.

Tungosta ei ole.

Sivuutan pieniä altaita, joissa uiminen on kielletty, koska puron vesi ohjataan alempana juomavedeksi. Pienet putoukset solisevat voimakkaasti. Hypin kiveltä toiselle ja ylitän puron taas kerran.

Tunnin kapuamisen jälkeen tulen kapeaan, hämärään kalliokanjoniin, jonka perällä on 15-metrinen vesiputous ja pieni lampi. Kuin luonnon kappeli. Kohtaamani itävaltalainen pariskunta on haltioissaan.

Paluumatkalla nousen ympäröiville, hylätyille viljelyterasseille. Tukimuurien kivet ovat hämmästyttävän isoja. Niitä on siirrelty härkä- tai hevosvoimin. Rinnehyllypolku tarjoaa uusia näkymiä vehreään palmumetsään.

El Gurossa asuu hippityylisiä taiteilijoita. Nousen kivettyä polkua valkoiselle kappelille, Ermita de los Reyesille. Ihmisiä ei näy.

Vaaleanpunaisen rinteen lumossa

Aamulla odottelen bussia Las Vueltasin pysäkillä. Bussi numero 8 kiertää La Playan ja La Puntillan kautta. Kun se tulee Vueltasiin, tilaa on enää muutamalle. En mahdu kyytiin. Me pysäkille jääneet otamme taksin. Matka vuorille maksaa vain kuusi euroa henkeä kohden.

Kilometrin korkeudessa Las Hayasissa on vielä kylmä. Lähden patikoimaan kohti El Cercadon kylää.

Hyvin merkitty polku kiertää syvän rotkon reunaa.

El Cercadoa hallitsee huipulle rakennettu valkoinen kappeli. Käsityöperinne säilyy kolmen pajan voimin. Kulhot ja kupit tehdään paljain käsin ilman savipyörän apua.

Kylästä näkyy jo seuraavaan, Chipudeen. Laskeudun upeaan palmulaaksoon, jota reunustavat porraspellot. Kylää pidetään saaren vanhimpana, kirkko rakennettiin 1540. Kylään näkyy pöytävuori La Fortaleza, jossa alkuasukkaat uhrasivat jumalille yhtä sun toista liikenevää.

Saan vettä lähteestä vanhalta pesupaikalta, ja tulen laaksoon, jossa tuoksuvat viikunapuut. Koko rinne kukkii vaaleanpunaisena – mantelipuita.  

Kivimuurein tuetut pellot jyrkässä rinteessä todistavat menneiden aikojen ankarasta työstä. Ermita Nuestra Señora de Guadalupen kappeli näkyy kallion nokalla 750 metrin korkeudessa. Se on 1400-luvulta. Parvekemaiselta terassilta näkee Barranco de Argagan rotkoon.

Ylitän uoman ja nousen solaan. Edessä aukeaa Suuren kuninkaan laakso kaikessa mahtavuudessaan. Rotkon seinät ovat kerroksittain kuluneet. Alempana siintelevät palmut ja peltotilkut.

Valkoiset talot ovat kuin sokeripaloja.

Vaellan jyrkkää polkua syvyyksiin. Palmujen takaa ilmestyy kappeli, Ermita de los Reyes. Laskeudun kiviportaat rotkoon ja jatkan soratietä La Caleran bussiasemalle.

Vain helppoja reittejä

Aurinko laskee, väki kokoontuu La Playan rannalle Valle Gran Reyssa. Joku katselee nuotiota, toinen merta. Uushipit soittavat bongorumpuja, kitaroita, klarinetteja ja aboriginaalien didgeridoo-torvea. Tulirenkaita. 1960-luvulla alkanut perinne jatkuu.

Rannan luolassa yöpyy nuoria, mutta majoituksen saa myös lähistön Argayallin meditaatio- ja joogaretriitistä.

Reitti Valle Gran Reystä Arureen nousee yli 800 metriä. Sitä sanotaan vaativaksi, mutta näen, kuinka joku nousee polkua kainalosauvoilla.

Toinen, iäkäs mies, kertoo sairastavansa syöpää, hänkin pääsee Arureen pulmitta. Alan ajatella, että La Gomeran saarella on vain helppoja reittejä.

Etsitkö hyvää korealaista tai japanilaista ravintolaa Berliinistä? Kaupungissa asuva Eppu Nuotio vinkkaa, mistä löytyvät Berliinin parhaat ravintolat ja kahvilat.

Epun suosikkiravintolat Berliinissä

Epun kotikaupunginosa Friedenau:

Portugalilainen Cafe Santos on ihana lounas- ja illallispaikka, mutta se on kiinni sunnuntaisin ja maanantaisin. Palvelu saattaa olla toisinaan hiukan hidasta, mutta ruoka ja paikan hurmaavat omistajat korvaavat sen. 

S-Cafe-Friedenaun vieressä on ihana pieni italialainen ravintola, Bergamotto.

Ihanaa thairuokaa ja loistavaa sushia löytyy Sweet Cocos-ravintolasta, jossa on japanilainen sushikokki. Paikka ei hurmaa ulkonäöllään, mutta ruuallaan kyllä.

Trattoria del Corsosta saa kertakaikkisen hyvää italialaista ruokaa.

Savignyplatzin alue:

Sachiko sushi on sushitaivas. Siellä ei tarvitse tilata mitään. Istut vain tuolillesi ja nappaat ohikulkevista "veneistä" mieleisesi annoksen. Kassalla maksetaan lautasten lukumäärän mukaan. Kokki on japanilainen kuten koko omistajaperhekin. Sushi on niin hyvää, että meinaa tulla itku. 

Fantastista vietnamilaista ruokaa saa Saigonissa.

Prenzlauer Bergin alue:

Prenzlauer Bergin alueella parhaat ja romanttisimmat vietnamilaiset ovat Si An ja Onkel Ho.

Prenzlauer Bergin paras korealainen on Omoni.

Ihanan ihana on venäläinen Pasternak. Pasternakin vieressä on vesitorni, jonka alla oli ensimmäinen keskitysleiri. Se perustettiin heti kun kansallissosialistit nousivat valtaan ja alueen juutalaiskauppiaat ja opettajat ja taiteilijat haettiin sinne. Vesitornissa on nykyään asuntoja ja päiväkoti, ylhäällä mäellä ruusutarha. Sieltä on hienot näkymät yli kaupungin.

Epun suosikkikahvilat: 

Friedenaun alue:

Vanhalla Friedenaun asemalla, joka on rakennettu 1874, toimii kahvila ja ravintola S-Cafe-Friedenau. Se on hurmaava paikka juoda kuppi kahvia, syödä vähän jotakin, ottaa lasi viiniä. 

Friedenaun hautausmaan lähellä on paljon ihania kahviloita ja ravintoloita, esimerkiksi Wild Caffe.

Kirjailija Herta Müllerin lempikahvila Frau Behrens Torten (hän istuu siellä usein lauantaisin, kun on käynyt ensin torilla) on klassinen kakkukahvila, josta saa myös käsintehtyä suklaata. 

Savignyplatzin alue:

Schwarzes Cafe, ympäri vuorokauden auki oleva kahvila, josta saa aamiaista vaikka kello 04.00. Myös hyvä lounaspaikka. 

Yksi ehdottomista lempikahviloistani Cafe Brel, joka on kerrassaan loistelias ruokapaikka.

Mahtavan Literatur Hausin Wintergarten-kahvilasta saa aamiaista, lounasta, illallista, viiniä ja kahvia: 

Prenzlauer Bergin alue:

Cafe Butter on ihana aamiaispaikka.

Cafe Bar Wohnzimmer on päivisin kahvila, öisin (neljään asti tai myöhempään)  yökerho. Siellä voi huoletta ottaa torkutkin divaanilla.

Kollwitzplatzin torin ympärillä on hurmaavia kahviloita ja ravintoita.

 

Eppu Nuotio on ET Terveys -lehden uusi kolumnisti. Lue lisää Epusta ja Berliiniin muutosta ET Terveys -lehden numerosta 1/2018.