Rustic-ravintolasta saa sekä amerikkalaista että italialaista ruokaa.
Rustic-ravintolasta saa sekä amerikkalaista että italialaista ruokaa.

Francis Ford Coppola pitää viinistä niin paljon, että osti oman tilan. Sitten myös toisen.

Coppola Winery sijaitsee Kalifornian Sonoma Valleyssa vain tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta. Aamuaurinko paistaa lämpimästi porhaltaessamme sisään tilan portista. Vehreät viiniviljelmät aukeavat silmänkantamattomiin molemmin puolin tietä.

Moni on jo ennen meitä ehtinyt pysäköidä autonsa tilan parkkipaikalle. Nousemme portaat päärakennukselle, jonka vastaanotosta lähdemme tutustumiskierrokselle.

Francis Ford Coppola hankki tilan vuonna 2006. Hän halusi luoda siitä paikan, jonne perheet ovat tervetulleita viettämään lomapäivää. Inspiraatiota hän haki muun muassa Kööpenhaminan Tivolista.

Huvipuistomaisen leppoisan tunnelman aistii jo vastaanotossa, josta näkyy puutarhan tilavalle uima-altaalle. Ensimmäiset uimarit polskivat vedessä. Altaan reunamille on asettautunut perheitä ja pariskuntia aurinkoa palvomaan. Allaskahvilassa nautitaan aamiaista.

Lisää palveluita

Alkuvuosina tilalla keskityttiin viininviljelyyn ja maistajaisiin. Kun viinipuoli oli saatu hyvään vauhtiin, alettiin vähitellen lisätä muita palveluja.

Puistoalueelle on rakennettu uima-altaan ja allaskahvilan lisäksi lasten leikkialue peleineen ja kirjoineen sekä tanssi- ja musiikkipaviljonki – sama jota Coppola käytti ensimmäisessä Kummisetä-elokuvassaan.

Päärakennuksen ravintolan jatkeeksi on rakennettu ulkoterassi. Myymälästä voi viinien lisäksi ostaa italialaisen keittiön suosikkeja, kuten pastaa ja pastakastiketta, mausteita, keittiötarvikkeita, keitto- ja elokuvakirjoja sekä monenmoisia matkamuistoja.

Samoin kuin ravintolan annokset, myymälän tuotteet on nimetty Coppolan klaanin mukaan. On Coppolan äidin ”Mammarellan” pastakastiketta, Eleanor-vaimon mukaan nimettyä toffeeta ja Sofia-tyttären nimikkoviinejä.

Päärakennuksen huoneissa on esillä sekä Francis Fordin että tytär Sofian elokuvien esineistöä seinillä ja vitriineissä.

Kaupan uumenissa pönöttää Kummisedän mahonkinen työpöytä. Ilmestyskirja Nyt -filmin pääkalloja ja muuta rekvisiittaa voi ihmetellä viinibaarissa, ja Marie Antoinetten hurmaavia pukuja ja maalauksia voi kiivetä ihastelemaan yläkertaan.

Mikey-sedän makkaraa

Yläkerrokseen kapuammekin ensi töiksemme tilan viinejä maistelemaan. Chardonnay on kevyttä ja omenaista, Sofia-roseessa maistuu vadelma. Meille istuu parhaiten Sonoma Coast Director’s Pinot Noir. Maistajaisemme
päättää täyteläinen Director’s Cut Cabernet Sauvignon.

Heti jälkeemme baaritiskin täyttää tusinan hengen ryhmä, ja me siirrymme lounaalle alakerran Rustic-ravintolan ulkoterassille.

Ravintolan menyy tarjoaa Coppolan lempiruokia, muun muassa rouva Scorcesen sitruunakanaa ja Mikey-sedän makkaroita.

Tarjoilijat esittelevät joka ruokalajin yksityiskohtaisesti kuin Michelin-tähden ravintolassa ikään. Lisäksi saamme kuulla, mistä kyseisen ruoan nimi on peräisin.

Annokset ovat valtavia, herkullisia – ja hintavia. Viinipullosta saa maksaa jopa 40 euroa.

Viereisessä pöydässä lauletaan syntymäpäiväsankarille. Ravintolaan saapuu paljon lähistölläkin asuvia juhlimaan hyvän ruoan ja viinin merkeissä. Suojaisalle terassille on tunkua, kun Kalifornian aurinko antaa parastaan.

Suomalainen viinitila

Viereisessä napan viinilaaksossa Coppolalla on toinen tila. Sen hän osti jo 1975, kun Kummisetä-elokuvan menestyksen myötä saattoi hankkia perheelle kakkoskodin San Franciscon ulkopuolelta.

Osa Napa Valleyn kuuluisasta Inglenook-viinitilasta oli tuolloin myytävänä, ja innostunut ohjaaja teki kaupat.

Tilan historia on suomalaisittain mielenkiintoinen. Coppola kutsui tilaansa aluksi nimellä Niebaum-Coppola. Tämä oli kunnianosoitus tilan perustaneelle Gustav Niebaumille, alun perin Nybomille.

Hän oli suomalainen merikapteeni, joka yhtenä seudun viininvalmistuksen pioneereista teki Inglenookin ja koko Napa Valleyn viineistä laadukkaita.

1800-luvun lopulla Inglenookin tilaa perustaessaan Niebaum haki inspiraatiota vanhan maailman viininvalmistuksesta Ranskan Bordeauxista.

Tuloksena on yhä edelleen maailmanlaajuisesti suosittuja viinejä, erityisesti
Cabernet Sauvignon -punaviini.

Niebaumin Bordeauxin-matkoista muistuttaa myös tilan kruununa komeileva, ranskalaiseen malliin rakennettu kaunis kartanorakennus.

Tilalla voi aterioida, maistella ja ostella viinejä sekä tutustua viininteon salaisuuksiin mielenkiintoisessa Niebaum-museossa.

Esillä on Niebaumin kirjoittamia, viininvalmistukseen liittyviä kirjeitä, ohjeita ja kirjoja sekä valokuvia ja huonekaluja hänen ajaltaan. Viininmaisteluhuone on kokonaisuudessaan säilytetty alkuperäisasussaan.

Coppolan perhe on kunnioittanut Niebaumin muistoa ja perinteitä upeasti ja säilyttänyt viinitilan yhtenä Napa Valleyn hienoimmista. Francis Ford on myös ostanut takaisin oikeudet Inglenook-nimen.

Herkuttelijan laaksot

Sonoman ja Napan laaksot muodostavat Kalifornian kuuluisimman viiniseudun. Tiloja on noin 400. Matkailija voi hemmotella itseään myös alueen kylpylähotelleissa.

Me yövyimme Napa Valleyn sydämessä, sievässä periamerikkalaisessa Yountvillen pikkukaupungissa. Se on kuuluisa hyvästä viinistään sekä ravintoloistaan.

Yksi kuuluisimmista on kokki Thomas Kellerin perustama French Laundry.

www.napasonoma.com

www.hotelyountville.com

Coppolan viinitilat

Francis Ford Coppola Winery, Via Archimedes 300, Geyserville. www.franciscoppolawinery.com

Inglenook, St Helena Highway 1991, Rutherford.  
www.inglenook.com