Haluatko pehmeän laskun Afrikkaan?
– Me täällä Gambiassa olemme mukavia, toteaa gambialainen opas Moses.
 

Kirpeä inkiväärimehu ja aamu-uinti Atlantin mainingeissa karistavat ­unihiekat silmistä. Aurinko paistaa vielä viistosti.

Haluan pääkaupunkiin Banjuliin heti aamutuimaan, ennen kuin kuumuus lakastuttaa kävelyhalut. Oppaaksi tarjoutuu kadulla hotellia vastapäätä päivystävä Moses Fofana. Mikä ettei – etenkin kun Moseksen kaverilla Abdelilla on avolavajeeppi.

– Nice to be nice. Sellaisia me täällä Gambiassa olemme.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pian hypin ja pompin Moseksen kanssa jeepin lavalla. Vasemmalla puolella levittäytyy valtameri, oikealla apinan­leipäpuiden täplittämä rämeikkö. Maan ainoaa moottoritie­pätkää reunustavat presidentti Yahua Jammehin kuvat. Ohi vilahtaa myös olutpanimo, jossa valmistetaan gambialaista ­Julbrewia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Oletko ollut aiemmin Gambiassa. No? Oo, korkea aika.

Banjulin ja Barran välinen autolautta on värikäs afrikkalainen liikennesirkus, mutta perillekin päästään.
Banjulin ja Barran välinen autolautta on värikäs afrikkalainen liikennesirkus, mutta perillekin päästään.

Lihaosasto hyvähermoiselle

Brittien vuonna 1816 perustama Banjul sijaitsee saarella, joten väkiluku on pysähtynyt ajat sitten 40 000 asukkaaseen. ­Banjul on helppo ottaa haltuun jalkaisin, mutta maamerkkien ja ­kunnon katukilpien puuttuessa kaduilla eksyy helposti.

Omituisin nähtävyys on Arch 22. Vuoden 1994 verettömän sotilaskaappauksen kunniaksi pystytetyn 35-metrisen riemukaaren huipulle pääsee hissillä. Näköala yli matalasti rakennetun Banjulin on komea. Kaaren alta saa ajaa autolla vain itse presidentti.

Eikö se ole suuruudenhullua?

– No politics, paikalliset torppaavat keskustelun.

Albert Market tarjoaa aitoa afrikkalaista markkina­tunnelmaa. Liha- ja kalaosastot sopivat vain hyvähermoisille. Vaatteita, kankaita, mausteita ja erihintaisia matkamuistoja löytyy joka lähtöön.

Olen luvannut naapurin Inka-tytölle tuliaiseksi afrikkalaisen mekon. Annan mitat Fatay Matta Fayelle. Kaunis nainen tuo näytille punaisen mekon, jossa on mustia elefanttikuvioita.

– Kävisikö tämä? Okei. Otetaan helmasta vähän pois.

Torin portilla sijaitseva Kerawan Sounds on kaupungin paras musiikkikauppa. Levyjä voi kuunnella ennen ostopäätöstä. Liikkeellä on studio Banjulissa, mutta levyt valmistetaan Marokossa. Laukkuun tarttuu gambialaista harpunsoitolta kuulostavaa kora-musiikkia ja mandinka-heimon rummutusta.

Kyniä koululaisille

Katolisen kirkon St. Josephin alakoulu toimii kauniisti entisöidyssä portugalilaistalossa ränsistyneessä vanhassakaupungissa, osoitteessa Serigh Sillah Street 23.

Oppilaita on tuhat.

Gambiassa opetus on ilmaista, mutta kynät, kirjat ja koulupuvut on maksettava itse. Siksi viidesosa lapsista ei käy koulua.

– Kaikki apu on tervetullutta. Lyijykynät, kumit, englanninkieliset lastenkirjat, rahalahjoitukset. Kaikki menee näille ­lapsille, lupaa Peter Mendy ja viittaa sisään luokkahuoneeseen.

– Hello, vastaavat lapset ja vilkuttavat pulpettien takaa. Koulu­vierailun voi tehdä arkisin kello 8.20–14, perjantaisin opetus päättyy puoliltapäivin.

Nyt iltapäivän aurinko takoo jo kovaa. On aika palata ­takaisin hotelliin.

– Take care, toivottaa Moses.

Banjulin laaja  Albert Market tarjoaa aitoa länsiafrikkalaista markkinatunnelmaa.
Banjulin laaja Albert Market tarjoaa aitoa länsiafrikkalaista markkinatunnelmaa.

Kymmenen euron pippuripihvi

Hotellini Sunset Beach sijaitsee Kotun rannalla. Lasku- ja nousu­vedestä riippuen matkaa veteen on 50–100 metriä. Leveyssuunnassa rantaa riittää silmänkantamattomiin.

Sardiinipurkkitunnelma on kaukana. Vesiurheiluvälineitä tosin ei ole, ja lapsille mainingit ovat liian isoja. Lapsiperheet omivat hotellin uima-altaan.

"Haluatko bambuvoidetta? Very good."

– Haluatko bambuvoidetta? Very good, kehuu hedelmäkauppias Fatima.

Kaiken maailman yksityisyrittäjää tulee ja menee. ­Ystävällinen no thanks riittää.

Hyviä ruokapaikkoja löytyy jo lyhyen taksimatkan päästä. Lempiruoakseni nousee maultaan haukea muistuttava keitetty barrakuda yrttikastikkeen ja riisin kera. Paradiso Pizzan makea banaanipitsa hämmentää.

Maukkaimman illallisen syön Butcher’s Shopissa. Marokkolainen tv-tähti Driss on pyörittänyt paikkaa jo 20 vuotta.

– Olen marokkolainen, mutta täällä syntynyt, kertoo Driss.

Ulkona pöytiä peittävät valkoiset liinat, mutta sisällä on nimen mukaisesti lihakauppa. Runsaan kymmenen euron ­pippuripihvi maistuu taivaalliselta.

Kunta Kinten jäljille

Kyllästyn joutenoloon. Vaihtelua tarjoaa retki amerikkalaiskirjailija Alex Haleyn esi-isän Kunta Kinten kotikylään. Matka espanjalaispaatti m/s Joven Antoniolla jokivartta pitkin ­kestää kaksi tuntia. Kannella on mukava istua auringossa ihaillen leveää virtaa ja delfiiniparvia.

Albredan ja Jufurehin kylät Gambiajoen pohjoisrannalla elävät turismilla, joten valokuvan otosta toivotaan pientä seteliä. Teatterimaisuus hämmentää aluksi. Muistutan itselleni, että teatteriahan se Seurasaarikin on.

Vaihdan Joven Antonion kanoottiin. Jamesinsaari on Unescon maailmanperintökohde. Vuonna 1829 hylätty linnoitus Fort James toimi aikoinaan kulta-, norsunluu- ja orjakaupan keskuksena. Orjia hakattiin kuuliaisiksi kahden viikon ajan, ja sitten heidät laivattiin Amerikkaan. Rauniot, hiljaisuus ja kohti ­taivasta kurottavat apinanleipäpuut vetävät hiljaiseksi.

Savannin kivikehät

Banjulin matkustajasatamassa on hulina päällä jo aamuvarhaisella. Parhaat päivänsä nähneen autolautan kansille pakkautuu uskomaton määrä ihmisiä. Osa matkustaa kaiteilla. Saan onneksi istumapaikan. Vettä ja mehua myydään pienissä muovipusseissa kauppiaan pään päällä keikkuvilta tarjottimilta.
Joen vastarannalla Barrassa odottaa pikkubussi, ja matka jatkuu halki kuivan, auringossa värisevän savannin. Mitä kauemmas merestä päästään, sitä lähemmäksi tulee neljänkymmenen lämpöasteen raja.

Iltapäivällä saavutaan Wassun kivikehille. Tuntematon kulttuuri pystytti 500–1000-luvuilla Gambian ja Senegalin alueelle 28 500 kivistä paatta, jotka muodostavat 2 000 kivikehää. Ne ovat toden­näköisesti hautapaikkoja. Kehät sijaitsevat sadan kilometrin pituisella vyöhykkeellä. Näyttävin ja helposti saavutettavin rypäs on Wassussa.

Kehät ovat mystinen näky iltapäivän paahteessa keskellä-ei-mitään. Katselen niitä puun alta varjosta. Vaivun horrokseen
ja havahdun vasta bussikuskin tööttäilyyn.

Virtahevon haukotus

Kaarramme joen varteen ja nousemme katettuun puiseen laivaan. Meri on kolmensadan kilometrin päässä, mutta joki kiemurtelee yhä leveänä ja navigointikelpoisena. Laiva lipuu saarten lomitse, apinat mekastavat puissa. Olemme kansallispuistossa.

Kaksi miestä meloo kanootilla ohi, ja taustalla aurinko valuu horisonttiin kuin sula metalli. Outo vana näkyy joessa saaren
kärjessä: virtahepo työntää päänsä vedestä ja haukottelee vaalean-punainen kita apposen auki. Vähintään kolme tonnia painava
nisäkäs on kasvissyöjä.

Pimeässä rantaudumme Janjanbureh Campin laituriin. Sähköä ei ole, mutta metsään sirotelluista majoista löytyy kynttilä, juokseva kylmä vesi, moskiittoverhoin suojattu sänky ja jopa vessanpytty.

Metsään sirotelluista majoista löytyy kynttilä, juokseva kylmä vesi, moskiittoverhoin suojattu sänky ja jopa vessanpytty.

Illalliseksi on riisiä, kanaa ja maustekastikkeita. Lähikylistä tulee rumpaleita ja tanssijoita esittämään mandinka-tansseja. Tekniikka ei ole yhä hiottua kuin hotellien show-esityksissä, mutta paloa löytyy senkin edestä.

Baari on auki niin kauan kuin asiakkaita riittää. Parannamme ­maailmaa aamukahteen suomalais-saksalais-gambialaisin voimin.

Useimmille gambialaisille Eurooppa on tuntematon, mutta Modoy Ceecay kertoo asuneensa Englannin Leedsissä neljä vuotta.

– Minulla oli hyvä elintaso, mutta perheeni tarvitsi minua ­Gambiassa ja tulin takaisin. Ei siinä ollut miettimistä.

Nyt Modoy myy venepetrolia lähikaupunki Janjanburehissa.

– Ihan hyvä bisnes. En palaa Eurooppaan.

Aamulla tutustumme Janjanburehiin. Britit perustivat sen tuki­kohdakseen 1823, mutta menneestä on jäljellä vain vähän. Kaksi 1800-luvun varastoa uhmaa aikaa, ja metodistikirkko kertoo ­kristinuskon tulosta vuonna 1824.

Värikäs pieni markkinatori tarjoaa varjoa, ja koulu ottaa mielellään vastaan esimerkiksi lyijykyniä.

Viimeisen päivän paratiisi

Viimeisenä matkapäivänä iskee haikeus. Nähtävyydet on nähty – nyt on koettava jotain, millä hehkuttaa pohjoisen kylmyydessä.

Otan taksin Sanyangiin, jota kehutaan Gambian parhaaksi ­rannaksi. Matka kestää 40 minuuttia, mutta perillä näkymä salpaa hengityksen.

Leveä hienohiekkainen ranta on viitisen kilometriä pitkä.

Leveä hienohiekkainen ranta on viitisen kilometriä pitkä. Baarista saa juotavaa, syötävää ja rantatuolin, mutta itse rannalla ei ole ketään. Juoksen vesirajaan, asetan tuolin nippanappa kuivalle hiekalle ja nukahdan aurinkoon.

Hätkähdän hereille. Joukko pikkupoikia lähikylästä tuijottaa minua uteliaana. Yhteistä kieltä on vain jokunen sana.

Pienin pojista ojentaa minulle simpukankuoren.

– For you.

Artikkeli on julkaistu alunperin Matkaopas-lehdessä 1/2014.

Sisältö jatkuu mainoksen alla