Haluatko pehmeän laskun Afrikkaan?
– Me täällä Gambiassa olemme mukavia, toteaa gambialainen opas Moses.
 

Kirpeä inkiväärimehu ja aamu-uinti Atlantin mainingeissa karistavat ­unihiekat silmistä. Aurinko paistaa vielä viistosti.

Haluan pääkaupunkiin Banjuliin heti aamutuimaan, ennen kuin kuumuus lakastuttaa kävelyhalut. Oppaaksi tarjoutuu kadulla hotellia vastapäätä päivystävä Moses Fofana. Mikä ettei – etenkin kun Moseksen kaverilla Abdelilla on avolavajeeppi.

– Nice to be nice. Sellaisia me täällä Gambiassa olemme.

Pian hypin ja pompin Moseksen kanssa jeepin lavalla. Vasemmalla puolella levittäytyy valtameri, oikealla apinan­leipäpuiden täplittämä rämeikkö. Maan ainoaa moottoritie­pätkää reunustavat presidentti Yahua Jammehin kuvat. Ohi vilahtaa myös olutpanimo, jossa valmistetaan gambialaista ­Julbrewia.

– Oletko ollut aiemmin Gambiassa. No? Oo, korkea aika.

Banjulin ja Barran välinen autolautta on värikäs afrikkalainen liikennesirkus, mutta perillekin päästään.
Banjulin ja Barran välinen autolautta on värikäs afrikkalainen liikennesirkus, mutta perillekin päästään.

Lihaosasto hyvähermoiselle

Brittien vuonna 1816 perustama Banjul sijaitsee saarella, joten väkiluku on pysähtynyt ajat sitten 40 000 asukkaaseen. ­Banjul on helppo ottaa haltuun jalkaisin, mutta maamerkkien ja ­kunnon katukilpien puuttuessa kaduilla eksyy helposti.

Omituisin nähtävyys on Arch 22. Vuoden 1994 verettömän sotilaskaappauksen kunniaksi pystytetyn 35-metrisen riemukaaren huipulle pääsee hissillä. Näköala yli matalasti rakennetun Banjulin on komea. Kaaren alta saa ajaa autolla vain itse presidentti.

Eikö se ole suuruudenhullua?

– No politics, paikalliset torppaavat keskustelun.

Albert Market tarjoaa aitoa afrikkalaista markkina­tunnelmaa. Liha- ja kalaosastot sopivat vain hyvähermoisille. Vaatteita, kankaita, mausteita ja erihintaisia matkamuistoja löytyy joka lähtöön.

Olen luvannut naapurin Inka-tytölle tuliaiseksi afrikkalaisen mekon. Annan mitat Fatay Matta Fayelle. Kaunis nainen tuo näytille punaisen mekon, jossa on mustia elefanttikuvioita.

– Kävisikö tämä? Okei. Otetaan helmasta vähän pois.

Torin portilla sijaitseva Kerawan Sounds on kaupungin paras musiikkikauppa. Levyjä voi kuunnella ennen ostopäätöstä. Liikkeellä on studio Banjulissa, mutta levyt valmistetaan Marokossa. Laukkuun tarttuu gambialaista harpunsoitolta kuulostavaa kora-musiikkia ja mandinka-heimon rummutusta.

Kyniä koululaisille

Katolisen kirkon St. Josephin alakoulu toimii kauniisti entisöidyssä portugalilaistalossa ränsistyneessä vanhassakaupungissa, osoitteessa Serigh Sillah Street 23.

Oppilaita on tuhat.

Gambiassa opetus on ilmaista, mutta kynät, kirjat ja koulupuvut on maksettava itse. Siksi viidesosa lapsista ei käy koulua.

– Kaikki apu on tervetullutta. Lyijykynät, kumit, englanninkieliset lastenkirjat, rahalahjoitukset. Kaikki menee näille ­lapsille, lupaa Peter Mendy ja viittaa sisään luokkahuoneeseen.

– Hello, vastaavat lapset ja vilkuttavat pulpettien takaa. Koulu­vierailun voi tehdä arkisin kello 8.20–14, perjantaisin opetus päättyy puoliltapäivin.

Nyt iltapäivän aurinko takoo jo kovaa. On aika palata ­takaisin hotelliin.

– Take care, toivottaa Moses.

Banjulin laaja  Albert Market tarjoaa aitoa länsiafrikkalaista markkinatunnelmaa.
Banjulin laaja Albert Market tarjoaa aitoa länsiafrikkalaista markkinatunnelmaa.

Kymmenen euron pippuripihvi

Hotellini Sunset Beach sijaitsee Kotun rannalla. Lasku- ja nousu­vedestä riippuen matkaa veteen on 50–100 metriä. Leveyssuunnassa rantaa riittää silmänkantamattomiin.

Sardiinipurkkitunnelma on kaukana. Vesiurheiluvälineitä tosin ei ole, ja lapsille mainingit ovat liian isoja. Lapsiperheet omivat hotellin uima-altaan.

"Haluatko bambuvoidetta? Very good."

– Haluatko bambuvoidetta? Very good, kehuu hedelmäkauppias Fatima.

Kaiken maailman yksityisyrittäjää tulee ja menee. ­Ystävällinen no thanks riittää.

Hyviä ruokapaikkoja löytyy jo lyhyen taksimatkan päästä. Lempiruoakseni nousee maultaan haukea muistuttava keitetty barrakuda yrttikastikkeen ja riisin kera. Paradiso Pizzan makea banaanipitsa hämmentää.

Maukkaimman illallisen syön Butcher’s Shopissa. Marokkolainen tv-tähti Driss on pyörittänyt paikkaa jo 20 vuotta.

– Olen marokkolainen, mutta täällä syntynyt, kertoo Driss.

Ulkona pöytiä peittävät valkoiset liinat, mutta sisällä on nimen mukaisesti lihakauppa. Runsaan kymmenen euron ­pippuripihvi maistuu taivaalliselta.

Kunta Kinten jäljille

Kyllästyn joutenoloon. Vaihtelua tarjoaa retki amerikkalaiskirjailija Alex Haleyn esi-isän Kunta Kinten kotikylään. Matka espanjalaispaatti m/s Joven Antoniolla jokivartta pitkin ­kestää kaksi tuntia. Kannella on mukava istua auringossa ihaillen leveää virtaa ja delfiiniparvia.

Albredan ja Jufurehin kylät Gambiajoen pohjoisrannalla elävät turismilla, joten valokuvan otosta toivotaan pientä seteliä. Teatterimaisuus hämmentää aluksi. Muistutan itselleni, että teatteriahan se Seurasaarikin on.

Vaihdan Joven Antonion kanoottiin. Jamesinsaari on Unescon maailmanperintökohde. Vuonna 1829 hylätty linnoitus Fort James toimi aikoinaan kulta-, norsunluu- ja orjakaupan keskuksena. Orjia hakattiin kuuliaisiksi kahden viikon ajan, ja sitten heidät laivattiin Amerikkaan. Rauniot, hiljaisuus ja kohti ­taivasta kurottavat apinanleipäpuut vetävät hiljaiseksi.

Savannin kivikehät

Banjulin matkustajasatamassa on hulina päällä jo aamuvarhaisella. Parhaat päivänsä nähneen autolautan kansille pakkautuu uskomaton määrä ihmisiä. Osa matkustaa kaiteilla. Saan onneksi istumapaikan. Vettä ja mehua myydään pienissä muovipusseissa kauppiaan pään päällä keikkuvilta tarjottimilta.
Joen vastarannalla Barrassa odottaa pikkubussi, ja matka jatkuu halki kuivan, auringossa värisevän savannin. Mitä kauemmas merestä päästään, sitä lähemmäksi tulee neljänkymmenen lämpöasteen raja.

Iltapäivällä saavutaan Wassun kivikehille. Tuntematon kulttuuri pystytti 500–1000-luvuilla Gambian ja Senegalin alueelle 28 500 kivistä paatta, jotka muodostavat 2 000 kivikehää. Ne ovat toden­näköisesti hautapaikkoja. Kehät sijaitsevat sadan kilometrin pituisella vyöhykkeellä. Näyttävin ja helposti saavutettavin rypäs on Wassussa.

Kehät ovat mystinen näky iltapäivän paahteessa keskellä-ei-mitään. Katselen niitä puun alta varjosta. Vaivun horrokseen
ja havahdun vasta bussikuskin tööttäilyyn.

Virtahevon haukotus

Kaarramme joen varteen ja nousemme katettuun puiseen laivaan. Meri on kolmensadan kilometrin päässä, mutta joki kiemurtelee yhä leveänä ja navigointikelpoisena. Laiva lipuu saarten lomitse, apinat mekastavat puissa. Olemme kansallispuistossa.

Kaksi miestä meloo kanootilla ohi, ja taustalla aurinko valuu horisonttiin kuin sula metalli. Outo vana näkyy joessa saaren
kärjessä: virtahepo työntää päänsä vedestä ja haukottelee vaalean-punainen kita apposen auki. Vähintään kolme tonnia painava
nisäkäs on kasvissyöjä.

Pimeässä rantaudumme Janjanbureh Campin laituriin. Sähköä ei ole, mutta metsään sirotelluista majoista löytyy kynttilä, juokseva kylmä vesi, moskiittoverhoin suojattu sänky ja jopa vessanpytty.

Metsään sirotelluista majoista löytyy kynttilä, juokseva kylmä vesi, moskiittoverhoin suojattu sänky ja jopa vessanpytty.

Illalliseksi on riisiä, kanaa ja maustekastikkeita. Lähikylistä tulee rumpaleita ja tanssijoita esittämään mandinka-tansseja. Tekniikka ei ole yhä hiottua kuin hotellien show-esityksissä, mutta paloa löytyy senkin edestä.

Baari on auki niin kauan kuin asiakkaita riittää. Parannamme ­maailmaa aamukahteen suomalais-saksalais-gambialaisin voimin.

Useimmille gambialaisille Eurooppa on tuntematon, mutta Modoy Ceecay kertoo asuneensa Englannin Leedsissä neljä vuotta.

– Minulla oli hyvä elintaso, mutta perheeni tarvitsi minua ­Gambiassa ja tulin takaisin. Ei siinä ollut miettimistä.

Nyt Modoy myy venepetrolia lähikaupunki Janjanburehissa.

– Ihan hyvä bisnes. En palaa Eurooppaan.

Aamulla tutustumme Janjanburehiin. Britit perustivat sen tuki­kohdakseen 1823, mutta menneestä on jäljellä vain vähän. Kaksi 1800-luvun varastoa uhmaa aikaa, ja metodistikirkko kertoo ­kristinuskon tulosta vuonna 1824.

Värikäs pieni markkinatori tarjoaa varjoa, ja koulu ottaa mielellään vastaan esimerkiksi lyijykyniä.

Viimeisen päivän paratiisi

Viimeisenä matkapäivänä iskee haikeus. Nähtävyydet on nähty – nyt on koettava jotain, millä hehkuttaa pohjoisen kylmyydessä.

Otan taksin Sanyangiin, jota kehutaan Gambian parhaaksi ­rannaksi. Matka kestää 40 minuuttia, mutta perillä näkymä salpaa hengityksen.

Leveä hienohiekkainen ranta on viitisen kilometriä pitkä.

Leveä hienohiekkainen ranta on viitisen kilometriä pitkä. Baarista saa juotavaa, syötävää ja rantatuolin, mutta itse rannalla ei ole ketään. Juoksen vesirajaan, asetan tuolin nippanappa kuivalle hiekalle ja nukahdan aurinkoon.

Hätkähdän hereille. Joukko pikkupoikia lähikylästä tuijottaa minua uteliaana. Yhteistä kieltä on vain jokunen sana.

Pienin pojista ojentaa minulle simpukankuoren.

– For you.

Artikkeli on julkaistu alunperin Matkaopas-lehdessä 1/2014.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.