Tähystäjä hoitaa safariajolla sujuvasti myös baarimikon tehtävät. 
Tähystäjä hoitaa safariajolla sujuvasti myös baarimikon tehtävät. 

Urosleijona lompsii auton vierestä ja norsulauma tulee kylpemään pöydän viereen. Ihminen on Etelä-Afrikan safarilla kuin keskellä luontodokumenttia.

Kello viisi aamulla teltan ulkopuolelta kuuluu kumea rummutus, hotellin herätyssoitto afrikkalaiseen tapaan. Kurkistan oviaukosta. Tarjoilija lähestyy iso tarjotin päänsä päällä. Aamukahvini saapuu.

Teltan terassilla kahvia juodessa ihailen päivään valmistautuvaa savannia. Yhtäkkiä jostain ilmestyy karvainen pikkukäsi, joka nappaa sokerin tarjottimelta. Vihermarakatit ovat persoja makealle.

Leirimme sijaitsee Manyeletin yksityisellä suojelualueella Etelä-Afrikan tunnetuimman kansallispuiston Krugerin länsireunalla.

Puistojen välillä ei ole aitoja estämässä eläinten liikkumista. Ihmisiä yksityisiin puistoihin sen sijaan päästetään rajoitetusti, jottei synny tungosta, kuten Krugerissa voi käydä. Krugerin alueella on enemmän nisäkäslajeja kuin muissa afrikkalaisissa luonnonpuistoissa, lähes 150.

Leirillä on 12 kahden hengen kanvaasitelttaa. Oppaan lisäksi ryhmässä on parikymmentä matkalaista, henkilökuntaa on 12. Ryhmämme ikähaitari on iso. Viikon aikana juhlimme 45-vuotishääpäivää ja 40-vuotissyntymäpäivää. Mukana on isoäiti ja hänen kaksi lapsenlastaan.

Savannin tositelevisio

Aamusafari alkaa puoli kuusi. Eläinten jäljittäjä hyppää auton edessä olevalle tuolilleen. Kun auto käynnistyy, puista kuuluu kohahdus. Marakatit hyppäävät tarkistamaan aamukahvitarjottimet.

Leirillä ja sen lähistöllä on havaittu leijonan tassun jälkiä. Herkempiuniset ovat kuulleet yöllä leijo­nien karjahtelua. Alueen safarioppaat vaihtavat havaintojaan radiopuhelimilla. Auto kääntyy pois hiekkatieltä, ja ajamme keikkuen puskien seassa. Iso puhvelilauma katsoo puiden takaa menoamme.

Opas pysäyttää auton. Pensaiden takana aivan lähellämme loikoilee raukean näköinen leijonalauma. Joku liikauttaa laiskasti tassuaan.

Yksi naarasleijonista nousee ylös. Hitaasti mutta määrätietoisen näköisenä se kulkee savannin poikki. Kohta muutkin leijonat lähtevät, viuhkamaisesti eri suuntiin. Viimeisenä nousee ylös uros. Se tallustelee automme vierestä.

Opas kääntää auton ja painaa kaasua. Pomppivan ajomatkan jälkeen selviää, mikä sai leijonat liikkeelle. Iso puhveli on saarrettu. Se uhittelee leijonia sarvillaan. Hetken jo näyttää siltä, että puhveli selviytyy voittajana. Mutta kohta naarasleijona on puhvelin selässä. Puhveli mylvii hädissään. Urosleijonakin on saapunut paikalle ja auttaa painamaan puhvelia maahan.

Puhveli korahtelee. Yksi leijona tarraa puhvelin turpaan ja alkaa tukehduttaa sitä. Viimeisen kuoliniskun tekee urosleijona, se puraisee puhvelia kaulasta.
Seuraamme jännitysnäytelmää henkeämme pidätellen.

Emme ilmeisesti ole ainoita, joiden sydän läpättää. Saalistamiseen osallistuneet leijonat makaavat voipuneen näköisinä ruohikolla. Pennut päästetään apajille. Ne alkavat syödä puhvelia helpoimmista päistä, turvasta ja perästä.

Ensimmäiset korppikotkat ilmestyvät taivaalle.

Kymmenisen vuotta Manyeletissa työskennellyt oppaamme Fanuel Mahtebula sanoo, että vastaavaa draamaa saa todistaa pari kertaa vuodessa. Olimme siis onnekkaita.

Ihmisiä, ei kiinnosta

Varsinainen aamiainen tarjoillaan leirillä aamusafarin jälkeen. Hedelmiä, jogurttia, vastapuristettua mehua, kananmunia, pekonia ja makkaroita. Savannin keskelläkin kattaukseen kuuluvat posliiniastiat ja tärkätyt kankaiset lautasliinat.
Aamiaisen keskeyttää iso norsulauma, joka on tullut juomaan lammesta leirin vieressä. Henkilökunnan mukaan kuivana aikana norsut saattavat hörpätä vettä leirin uima-altaasta.

Villieläimet eivät ole kiinnostuneita ihmisistä eikä niistä ole vaaraa. Toki luontokappaleisiin kannattaa suhtautua kunnioituksella ja olla häiritsemättä niitä.

– Eläimet eivät ole täällä meitä varten. Tämä ei ole eläintarha vaan eläinten elinalue, leirejä pyörittävä Claes Ingvorsen sanoo.

Manyeleti oli apartheidin aikaan Etelä-Afrikan ainoa villieläinpuisto, jonne päästettiin mustia. Harvalla heistä oli varaa matkustaa eikä Manyeletissa kehitetty matkailupalveluja niin kuin valkoiselle väelle suunnatuissa puistoissa. Manyeletissa on yhä vain muhkuraisia hiekkateitä ja muutama majoitusleiri.

– Meille on vain etu, ettei alue ole niin kehittynyt, se on pysynyt turmeltumattomana. Monet safarimatkailijat arvostavat aitoa luontoa ja väljyyttä, Ingvorsen sanoo.

Sarvijauheesta mieskuntoa

Iltasafarille lähdetään kello 16. Impalalaumassa on uusia jäseniä. Vajaan vuorokauden ikäisten impaloiden kulku hennoilla tikkujaloilla sujuu jo melko hyvin. Ne nousevat jaloilleen vain minuutteja syntymänsä jälkeen.
Oppaamme ovat onkineet selville, että lähellä liikkuu kaksi sarvikuonoa.

Sarvikuonokanta vähenee kaikkialla Afrikassa uhkaavaa tahtia. Syynä on salametsästys. Erityisesti Aasiassa sarvikuonon jauhetun sarven uskotaan lisäävän potenssia. Vaikka sarvi on samaa ainetta kuin kynnet, kilosta jauhetta maksetaan enemmän kuin vastaavasta määrästä heroiinia.

Riistanvartijat etsivät jatkuvasti salametsästäjiä autoilla ja helikoptereilla. Siitä huolimatta kansainvälisten rikollisliigojen johtama salametsästys vain lisääntyy.
Jeeppi kaartaa ruohoniitylle. Iltapäivän auringossa seisoskelee kaksi salametsästykseltä toistaiseksi säästynyttä leveähuulisarvikuonoa.

Baari pystyyn savannille

Jeeppi pysähtyy paikkaan, jossa turistit saavat nousta autosta. Hetkessä auton eteen on kiinnitetty pöytätaso ja loihdittu täydellinen baari.

Aurinko laskee savannin taakse  ja kuumuus hellittää. Läheisellä lammella norsulapset kylpevät ja ruiskuttavat kärsillään vettä. Pusikosta lehahtaa raskaaseen lentoon kaksi Afrikan hanhea. Ehdottomasti elämäni elämyksellisin gin tonic.

Ilta pimenee, ja jeepin tähystäjä etsii valonheittäjällä puskista nähtävää. Hän suuntaa valon leopardiin.

Safarin aikana marakatit ovat panneet töpinäksi naapuriteltassa. Kylpyhuoneesta on hävinnyt hammasharja. Henkilökunta muistuttaa, että lääkkeet, kosmetiikkatavarat ja ruokatarpeet kannattaa ehdottomasti säilyttää teltoissa olevissa arkuissa, niitä apinat eivät osaa avata.

Illallisella valitsen pääruuaksi strutsia. Pinotage-rypäleestä valmistettu viini on erinomaista. Jälkiruuan jälkeen keittiöstä tulee jonossa leirin koko henkilökunta. Saamme hienon afrikkalaisen tanssi- ja lauluesityksen.

Vaikea kuvitella, että Suomessa turistibussin kuljettaja, keittiömestari, eräopas ja tarjoilijat panisivat pystyyn kansantanssiesityksen viihdyttääkseen asiakkaitaan. Mietin, miksi me eurooppalaiset olemme niin vaisuja.

Pimeällä leirissä saa liikkua ainoastaan henkilökunnan saattamana. Oppaani näyttää minulle taskulampulla hyeenan jälkiä polulla.

Teltassani moskiittoverkon alla kuuntelen ennen unen tuloa savannin ääniä. Rasahduksia, ropinaa, siritystä, törähtelyä. Jalkalamppuun kotiutunut miniatyyrisammakko liikahtaa hiukkasen. Pikkuisiin kotieläimiin tottuu yllättävän helposti. Ulkoa kuuluu outoa käkätystä. Onkohan se hyeenan naurua?

Käytännön vinkit safarille

  • Suomesta järjestetään pakettimatkoja Manyeletiin ja muualle Krugerin alueelle. Matkoihin sisältyvät lennot, bussikuljetukset, majoitus, täysi­hoito, safariajot sekä suomalaisen ja paikallisten oppaiden palvelut. 10 päivän pakettimatkan hinta alkaen 2 000 euroa henkilöltä.
  •  Johannesburg on lähin iso lentokenttä. Sinne lennetään Helsingistä Frankfurtin, Lontoon tai jonkun muun ison eurooppalaisen kentän kautta. Mannertenvälinen lento kestää 10–11 tuntia. Johannesburgin lentokentältä on Manyeletiin noin 500 kilometriä, 6–7 tunnin ajo.
  • Omatoimimatkailijan vuorokausi hyvätasoisessa majapaikassa täysi-
    hoitoineen ja safareineen maksaa 250–500 euroa, sesongista ja paikasta riippuen.
  • Safarimatka sopii lähes kaikille, kouluikäisistä senioreihin. Kolmisen tuntia kerrallaan kestävät safarit tehdään jeepeillä, useimmiten varhain aamulla ja iltapäivällä. Matkalle riittää normaali peruskunto, liikuntarajoitteisille matka ei sovi.
  • Teltoissa tai mökeissä on mukavuudet, mutta ötököitä on mahdotonta välttää. Malarian riski on pieni, mutta estolääkitystä suositellaan. Riittää, että normaalit rokotukset ovat voimassa. Ota mukaan ainakin kiikarit, tasku- tai otsalamppu ja kamera. Lämmin fleece tai muu takki on tarpeen,
    koska aamuisin saattaa olla viileää ja safariajolla voi käydä viima.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.