Mitä suomalaisessa kesäyössä tapahtuu? Alkukesän yössä tuntuu, että luonto pysyy hereillä ihmisiä paremmin. Kohtasimme pikkutuntien virkkuja aina lepakoista keikkamuusikoihin.

Kettu tuijottaa tiiviisti kohti auton ajovaloja. Se ei aio väistyä.

Kesäkuinen ilta Hämeenlinnassa punertuu taivaanrantaan. On aika etsiä suviyön taikaa. Sitä, josta on runoiltu, sävelletty kesähittejä ja laadittu rikosraportteja. Romantiikan lisäksi kesäyöhön kun kuuluu myös levottomuutta, ainakin poliisin näkökulmasta. Toisaalta pelti kolisee ja nyrkki heilahtaa herkemmin, toisaalta uusi elämä saa alkunsa useammin kuin talviöinä.

Nyt yöhön hiipuvat kadut ovat kuitenkin äänettömästi kipittävää kettua lukuun ottamatta autiot. Missään ei näy auringonlaskuun käsikkäin kulkevia pariskuntia, ei humalaansa retostelevia, ei edes myöhäiseen junaan kiirehtijöitä, vaikka asema pilkottaa selän takana.

Vain kettu, joka sekin odottelee, että pääsisi rauhassa illallistamaan.

Hurjasti hyönteiselämää

Rautatieaseman kupeesta löytyy sentään kourallinen ihmisiä. Alkamassa on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin jokakesäinen yölaulajaretki. Retken vetäjä Karri Jutila arvelee heti alkuun, että yö lähimetsikössä saattaa tarjota kaupunkiyötä huomattavasti enemmän toimintaa.

Suuntaamme radan viertä sivuavalle joutomaalle. Emme tähyile kaunista taivaanrantaa, vaan suoraan maahan. Karri Jutila ruopii lehtiä syrjään.

Näistä puskista löytyy runsaasti todellista hämärätouhua, sillä rehevään maahan on asettunut kammottuja espanjansiruetanoita. Mötkälemäinen tuholaisetana voi yön aikana lyllertää jopa 50 metrin matkan. Aluskasvillisuuden alta löytyy jättietanoiden lisäksi hurjasti hyönteiselämää. Taskulampun valossa pikkuruisten hyönteisten etsimisessä on oma jännityksensä.

Kun nousemme maanpinnasta takaisin seisoma-asentoon, hämärä ympärillä on tihentynyt. Nyt joutomaan kasvistosta erottuu selvästi kevyesti askellettuja polkuja. Ne ovat eläinten öisiä reittejä, joita pitkin jolkottelevat cityketun lisäksi myös supikoirat ja mäyrät.

Satakieli säveltää itse

Matka jatkuu radan ali kohti Varikonniemen metsikköä. Ilta on pimentynyt lyhyeksi yöksi. On sopiva aika lintujen yökonsertille.

Heti parinkymmenen metrin päässä satakielen kovaääninen laulu pysäyttää, ja yöllisen metsän äänekkyys suorastaan yllättää. Karri Jutila nyökkää, alkukesän yö puiden katveessa voi desibeleissä mitattuna olla jopa meluisa.

– Juhannukseen mennessä linnut lopettavat laulamisen, ja metsät hiljenevät silloin kummasti.

Kun lintujen parinmuodostus- ja pesänrakennustouhut ovat ohi, niiden lauluinto häviää. Karri Jutila kertoo, että tutkimusten mukaan linnunlaulu ei kuitenkaan liity vain perheenperustamiseen.

– Linnut laulavat myös ilokseen, ne purkavat niin mielihyvähormoneja ja energiaansa. Taitavimmat laulajat, kuten viitakerttunen, tuntuvat jopa hurmaantuvan omasta äänestään.

Takana luritteleva satakieli taitaa tehdä juuri niin, se laulaa lähes taukoamatta. Monet taitavat yölaulajat, esimerkiksi kerttuset ja rastaat, matkivat muita lintuja, mutta satakieli esittää itse säveltämäänsä materiaalia.

– Lintujen yöllinen laulu on musiikkia korvilleni. Olen laskeskellut, että vietän toukokuun puolivälistä juhannukseen noin puolet öistä metsissä, lintujen laulua kuuntelemassa ja äänittämässä, Jutila hymähtää.

Lepakkoarmeija suu ammollaan

Lintupuiden jälkeen edessä siintää tummunut järvenranta. Tyynellä selällä ei näy liikettä. Jutila kaivaa laukustaan detektorin eli lepakkoilmaisimen. Se vastaanottaa todellisten kesäyön eläjien, lepakoiden kaikuluotausäänet ja muuntaa ne ihmiskorvin kuultaviksi.

Detektorista alkaa heti kuulua nopeaa papatusta kuin sarjatulta. Se on Jutilan mukaan peräisin joko vesi- tai viiksisiipasta, joka saalistaa parhaillaan rantavedestä hyönteisiä. Latvojen tasalla lentelevän yksittäiset nakutukset taas kuuluvat pohjanlepakolle, joka sujahtaakin kuin näytösluonteisesti päittemme yli nopeita kiitosyöksyjä.

Lepakot ovat kesäyön ahmatteja. Parhaimmillaan nahkasiipi napsii yön aikana jopa 3000 hyönteistä, joten todellisuudessa järvenpinnassa käy aika vilske.

Tarkan kuulon avulla lepakko tietää tarkalleen, missä ravinnoksi kelpaavat hyönteiset liikkuvat. Lepakko myös näkee hyvin, joten nopeat, jopa vähän hermostuttavat lentonäytökset yllämme eivät selvästikään ole vahinkoja.

Lepakkoliitojen jälkeen jatkamme Varikonniemen pitkospuille. Ne kulkevat rantaruovikossa, ja pimeässä tuntuu kuin kävelisi vetten päällä. Tosin pimeys ympärillä on niin tummaa, että reitti pitää melkein arvata tai lähes kuulla, niin kuin monet yön eläimet tekevät.

Hämärän kaupungin hiljaisuus

Pitkospuiden päässä odottaa jälleen kaupunki. Olemme palanneet kuin varkain takaisin aseman tuntumaan. Luonnon äänien jälkeen katulamppunsa kesän ajaksi sammuttanut kaupunki vaikuttaa vielä autiommalta kuin lähtiessä.

Nyt pitäisi tutustua kaupungin yöelämään, mutta missä sitä on? Otamme kuvaajan kanssa auto alle ja lähdemme kierrokselle.

Torin kivetyksillä ei kulje ainuttakaan elollista olentoa. Jatkamme matkaa nakkikioskille. Ensimmäisen pimeän kioskin seinästä selviää, että ne kaikki ovat jo kiinni.

Kierrämme torinvarren uudelleen. Muutama kulkija sentään erkanee viereisestä baarista, mutta romantiikkaa, tai edes riidanpoikasta, ei leiju ilmassa. Vain yksi nuorukaisista nojaa näyteikkunaan ja lorottaa illan juomia kaikessa rauhassa seinustalle.

Jostain kuuluu mopon pärinää. Innostumme, pitäisikö lähteä perään? Mopot jos mitkä herättävät närkästystä ja keskustelua kesäilloissa. Ennen kuin ehdimme, pärinä on kaikonnut hämäryyteen.

Yön hiljaisuudessa hurisee ainoastaan viereinen moottoritie tasaista autonauhaa. Tänä yönä juuri se on täälläkin ehkä se vaarallisin paikka. Kuiva, kirkas kesäöinen tie on tilastoiden mukaan pakkasliukastakin säätä turmiollisempi.

Nyt ei onneksi kuulu pellin rytinää. Asetumme kaupungin rantaan seuraamaan auringonnousua. Kylmä aamuyö höyryää vedenpinnasta, kun kaupunki takana valmistautuu uuteen päivään. Luonto ei juuri ehdi nukahdella. Ainoastaan viereisen katulyhdyn nokkaan asettunut lokkipari nuokkuu yksimielisesti. Ne saavat kelvata, kesäyön romantiikkakiintiö on täytetty.

Näkökulma: "Muusikko oppii öiset tiet" 

Eläkkeellä oleva muusikko Pertti Kovanen:

"Keikkamuusikkona olen ajanut tuhansia kilometrejä halki suomalaisen kesäyön. Kun Korsuorkesteri 1990-luvun alussa aloitti, tahti oli todella tiivis, ja kesäyöt kuluivat autonratissa.

Alkuun ne olivat todella valloittavia, ja ajoin mielelläni keikalta kotiin läpi yön. Oli hienoa huristaa läpi nukkuvien kylien, siinä omat ajatuksetkin lähtivät rullaamaan. Öisestä ajamisesta tuli ikään kuin oma hetki. Rupesinkin puoli-leikilläni laulamaan muille tuutulauluja, että he nukahtaisivat ja minä saisin omaa aikaa.

Kaikenlaista kulkijaa tuli vuosien varrella kesäyössä vastaan. Humalaisia, liftareita, poroja ja hirviä. Yhtenä juhannusyönä Luumäen kohdalla karhu liippasi ihan auton keula ohi. Ehdin juuri ja juuri jarruttaa. Siitä se omanarvontuntoisesti tallusteli ja kääntyi vielä perään katsomaan, että minkälaiset kulkijat sen rauhaa suvaitsivat rikkoa.

Nuorena muusikkona 1970-luvulla kesäyöt olivat paljon vauhdikkaampia. Takapenkillä juotiin. Joskus otettiin porukkaa mukaan matkan varrelta ja vaihdettiin kyyti vaikka viinapulloon. Silloin myös taajama-alueen ulkopuolella sai ajaa niin järjettömiä nopeuksia, että öissä oli
ihan erilainen vauhdin ja vaaran tunnelma.

Kauneimmat kesäyön reitit ovat minusta Pohjois-Karjalassa, Savossa ja Lapissa. Nelostietä olen aina yrittänyt välttää, samoin taukoja isoilla ketjujen huoltamoilla. Nykyään tosin ovat harvassa persoonalliset taukopaikat, sellaiset, joihin muusikot kokoontuivat ja joista sai yöpalaksi laihallekin kukkarolle sopivaa sippisoppaa."

Pertti Kovanen on soittanut mm. Korsuorkesterissa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2016.

Kykladien saaristo hehkuu lämpöä pitkälle syksyyn. Santorini on saarista suosituin. Seikkailijalle sopivat Tinos, Syros, Mykonos, Delos ja Andros.

1. SANTORINI

Maailman valokuvatuin auringonlasku

Seitsemältä on jo myöhäistä. Jos haluaa istua mukavasti auringon painuessa mereen, sopiva paikka pitää varata hyvissä ajoin. Oian kylään pakkautuu illallisaikaan tuhansia turisteja, kännykkäkamerat napsuvat.

Pinta-alaan nähden Santorinilla on enemmän matkailijoita kuin millään muulla Kreikan saarella, 1,5 miljoonaa vuodessa. Asukkaita on vain 12 000.

Saaren suosio perustuu jylhiin maisemiin mereen romahtaneen tulivuoren reunalla. Jyrkät, kapeat tiet vievät söpöihin pikkukyliin,
kuten Pyrgosiin, vaaleahiekkaiselle Monolithos-rannalle ja Faroksen majakalle. Saaren ajaa autolla päästä päähän noin tunnissa.

Huono puoli on korkea hintataso. Kolmen ruokalajin illallinen keskitason ravintolassa maksaa noin 50 euroa. Parhaat ateriat nautin Exo Gonian kylän Metaxy Mas -tavernassa ja Perivolos-rannan Sea Sidessa. Edullisinta on ostaa ruokaisia piirakoita leipomoista.

Ota mukaan hyvät kengät. Jos kunto kestää, kävele Skaroksen lohkareelle ja sieltä rantaan.

  • Viikko alkaen noin 600 e. Syys–lokakuu on miellyttävää matkustusaikaa.
  • santorini.gr

2. TINOS

Kappale aitoa kreikkalaista arkea

Tinoksen pääkaupungin satamakadulta nousee kukkulaa kohti leveä Leoforos Megalocharis -katu. Kadulla on pehmustettu kaista pyhiinvaeltajille, jotka konttaavat Panagia Evangelistran kirkkoon suutelemaan ihmeitä tekevää ikonia.

15. elokuuta kaistalla on ruuhkaa, kun kymmenettuhannet uskovat juhlivat Neitsyt Mariaa.

Muulloin Tinos on aito rauhallinen kreikkalaiskaupunki, jonka kivikujien liha- ja kalakauppojen, leipomoiden, souvlakikioskien ja kahviloiden luona on kivaa kuhinaa. Kalakaupan Markos-pelikaani kulkee vapaana.

Saarella on enimmäkseen kreikkalaisia matkailijoita, lentokenttä puuttuu.

Malamatenia-tavernassa saa Tinoksen yrttimakkaraa ja meizanosalataa, viereisen kirkon pihassa pidetään ristiäisjuhlia.

Kyliin pääsee bussilla. Panormos mon rauhallinen kalastajakylä, Volaxissa on korinpunojia. Dio Horian keskiaikaisesta kylästä on upeat maisemat merelle.

Saarella on 15 kilometriä hiekkarantaa. Moni ranta on autio suurimman osan vuodesta.

  • Lennä Ateenaan, ota bussi Rafinan satamaan, josta lautta vie perille kahdessa tunnissa.
  • tinos.gr

3. DELOS

Saaren kokoinen ulkoilmamuseo

Kun kävelee tuhansia vuosia vanhoissa kortteleissa, tulee epätodellinen tunne. Yleensä antiikin patsaat ja esineet ovat vitriineissä, mutta täällä ihailemme niitä raunioituneiden talojen ja temppelien sisäpihoilla. Monissa rakennuksissa on hienot mosaiikkilattiat.

Delos on Unescon maailmanperintökohde ja Kreikan merkittävimpiä arkeologisia alueita. Mytologiassa se tunnetaan jumalsisarusten Apollonin ja Artemiin synnyinsaarena.

Saarella ei ole mitään suojaa auringonpaisteelta, joten varaa peittävä vaatetus, aurinkovoidetta ja tarpeeksi juotavaa. Monilla on sateenvarjot päivänvarjona. Onneksi museon yhteydessä on pieni kahvio, josta saa kylmää juotavaa.

Hellenistisellä ajalla noin 100 eaa. Deloksella oli 30 000 asukasta, ja satama oli Välimeren vilkkaimpia. Nyt saarella asuu vain muutama kesätyöntekijä.

Kreikan valtio antoi paikan työmaaksi ranskalaisille arkeologeille vuonna 1872, ja siitä alkaen tutkittavaa on riittänyt. Kuuluisimmat jäännökset ovat leijonat, jotka sijoitettiin museoon. Esillä on kopioita.

Delokselle kannattaa ottaa uimapuku mukaan, sillä saari on täynnä rauhallisia kivirantoja.

  • Delokselle pääsee kesäisin laivalla Naxokselta ja Mykonokselta, josta laivalippu maksaa 20 e. Museolippu 6 e.
  • odysseus.culture.gr

4. MYKONOS

Bilettäjän paratiisi

Mereltä katsottuna Mykonos on kaunis, puhdas ja täydellisyydessään jopa hieman epätodellinen. nLaiva jää parin kilometrin päähän kaupungista, mutta satamasta tulee vesibussi vastaan.

Kaupunki on syötävän söpö, sinivalkoisia taloja, valkoisiksi kalkittuja kujia, laatuputiikkeja ja trendikkäitä kahviloita.

Sokkeloiset kujat ovat täynnä yllätyksiä. Kulman takana voi olla pramea kenkäliike tai pittoreski taidegalleria. Ylihinnoiteltu drinkki kannattaa juoda pikku-Venetsiassa tuulimyllyjen kupeessa. Ravintolapöydät ovat valaistun merenpohjan vieressä.

Mykonos on Santorinin ohella Kreikan kalleimpia paikkoja. Se on kreikkalaisen ja kansainvälisen suihkuseurapiirin suosikki.

Vapaa ilmapiiri viehättää seksuaalivähemmistöjä, ja sateenkaarilipuilla merkityissä baareissa bileet jatkuvat aamuun. Tunnelma on suvaitsevainen, ja heterot ja homot bailaavat sulassa sovussa.

Paradisen ja Super Paradisen rannoilla tanssitaan pöydillä ja muhinoidaan aurinkotuoleilla, mutta rauhaakin saarella riittää.

  • Tinokselta pääsee Mykonokselle monta kertaa päivässä. Matka kestää 20 minuuttia.
  • mykonos.gr

5. ANDROS

Vaatii vaivannäköä

Saaren pääkaupunkiin Androkseen tulemista ei haluta tehdä liian helpoksi. Satama on Gavriossa saaren länsirannikolla tunnin
bussimatkan päässä kaupungista.

Bussi keskustaan kiemurtelee kaunista reittiä rannikkoa pitkin. Matkalla näkyy hiekkaisia uimapoukamia. Reitti kulkee läpi Batsin kylän, jossa on eniten rantaturismia.

Andros on elegantti, rauhallinen ja vehrein kaikista Kykladeista. Vaikuttaa siltä, että saarella olisi vain paikallisia. Monilla varakkailla kreikkalaisilla on siellä asuntoja.

Kaupunkia halkoo pitkä pääkatu, jonka varrella on vaaleanpunaisia ja keltaisia taloja, erikoisliikkeitä ja kahviloita. Kaupungin sievä vanha osa on rakennettu kapealle kannakselle.

Kato Kastro on vanha linnake piskuisella saarella. Sinne voi kävellä tai kontata ikivanhaa kaiteetonta jyrkkää kaarisiltaa pitkin. Moni ui kaarisillan alla. Toinen uimapaikka on pienen keskusaukion kiviportaiden alapäästä mavautuva pitkä hiekkaranta.

Taksimatka satamasta kaupunkiin maksaa 45 euroa, bussimatka 5 euroa.

  • Laivalla Rafinasta Androkselle kahdessa tunnissa.

6. SYROS

Hieman kuin Italiassa

Laiva lipuu lahdenpoukamaan, Kykladien saariryhmän hallinnollisen pääkaupungin keskustaan. On pakko nielaista ihastuksesta, sillä Ermoupoulin kaupunki nousee amfiteatterimaisesti kahden kukkulan välistä.

Kaupungissa on vähän italialaistyylinen tunnelma. Sitä sanotaankin Pikku-Milanoksi. Keskustoria ympäröivät isot uusklassiset hallintorakennukset, joiden kivijaloissa on varjoisia kahviloita ja baareja.

Illalla aukiolla on leppoisa tunnelma. Lapset juoksevat kauniiksi hioutuneilla marmorilaatoilla ja vanhemmat seurailevat heitä nauttien samalla ouzoa ja mezealkupaloja. Lähistön kapeilla basaarikujilla on pieniä putiikkeja.

Kannattaa kiivetä marmoriportaita ylös kukkulalle, jossa on viehättävä keskiaikainen Ano Syros -kaupunginosa. Agios Giorgiosin kirkolta näkee 1200-luvulla rakennettuja taloja ja meren yli Tinokselle ja Delokselle.

Ermoupoli ei ole rantakohde, mutta Galissan ja Poseidonian kylissä on kauniit rannat. Taksi Galissaan maksaa 20 euroa.

  • Syrokselle pääsee Pireuksen satamasta mAteenasta ja Tinokselta tunnissa.
  • siros.gr

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 16/2017.

Kolilla voi ihailla kansallismaisemaa korkeuksista, kallioluolien syvyyksistä, tuopin äärellä tai hevosen selästä.

1. Paljussa maan ja taivaan välissä

Saunan kiviset lauteet näyttävät pelottavan kuumilta, mutta varovainen kokeilu sormenpäällä paljastaa ne yllättävän viileiksi. Löylykaveri osaa kertoa, että vuolukiven sisällä kiertää vesijäähdytys.

Lasiseinän takana aukeaa komea maisema. Avaraa ikkunapintaa riittää, sillä Kolin laelle rakennettu kylpylä ottaa kaiken irti upeasta sijainnistaan.

Juhlava maisema antaa paljukylvylle lisähohtoa.
Juhlava maisema antaa paljukylvylle lisähohtoa.

Parhaimmillaan maisema on ulkoterassille rakennetusta paljusta katsottuna. Tynnyrin 34-asteisessa vedessä tarkenee talvellakin.

Koli Relax Spa on pieni ja rauhallinen –ja sellaisena se halutaan pitää. Lapset ovat tervetulleita päiväsaikaan, mutta kello 16:n jälkeen ikäraja on 18 vuotta. Toisaalta kylpylän palvelut jaaltaatkin on suunniteltu aikuiseen makuun. Vesiliukumäkien sijaan tarjolla on jalkakylpyjä ja tunnelma-allas, jossa veden alla soi Jean Sibeliuksen Finlandia.

Pääsymaksu sisältää pyyhkeen, kylpytakin ja Lumenen kosmetiikkaa. Kuohuviinistä peritään lisämaksu.

2. Siedätyshoitoa ahtaan paikan kammoon

Kolilla rytisi jääkauden aikaan, kun vaara madaltui jäämassojen voimasta satoja metrejä.

Vetäytyvä jää jätti jälkeensä valtavia kivenlohkareita, joiden välissä kulkee eri kokoisia luolastoja. Niistä tunnetuin on Pirunkirkko, yli 30 metriä pitkä ja korkeimmillaan seitsenmetrinen luola, jossa rohkea matkaaja voi poiketa omalla vastuullaan.

Z-kirjaimen mallinen luola on vaikuttava kokemus - niin vaikuttava, että taidemaalari Eero Järnefelt kirjoitti sen seinään haltioituneena runon sata vuotta sitten.

Pirunkirkkoon pääsee vain ohjatulla retkellä.
Pirunkirkkoon pääsee vain ohjatulla retkellä.

Kolin hurjimmalle luolaseikkailulle pääsee vain ohjaajan kanssa. 127 metriä pitkä luolasto on matala, sokkeloinen ja eksyttävä. Jalkavaivoja potevalle retki ei sovi, sillä matkaa taitetaan kontaten ja ryömien. Polvisuojista huolimatta eteneminen panee myös vaatteet koville.

Paikoittain reitti on sen verran tiukka, että eteenpäin pääsee vain tikkusuorana hivuttautumalla, mutta oppaiden mukaan kukaan ei ole juuttunut tunneleihin. Ei ainakaan pysyvästi.

  • Pirunkirkolle on lyhyt matka Rantatieltä.
  • Luolavaellus 30 e, talvisin 40 e. Minimiryhmä 6 henkeä.
  • koliactiv.fi

3. Nelistäen ikimetsiin

Jäyhäntöpäkkä islanninhevonen on kuin tehty Suomen karuihin oloihin. Kolin juurella sijaitsevan Paimentuvan ratsastustilan issikat Snörp, Skjanni ja Fagri näyttävät olevan maisemassa kuin kotonaan. Pellon takana aukeava jylhä näkymä vie ajatukset ennemmin Amerikan Kalliovuorille kuin kotoisiin tunnelmiin.

Paimentuvan tilalla on yhdeksän islanninhevosta, joiden selässä retkeily onnistuu ympäri vuoden. Vain paukkupakkasilla reissu jää tekemättä.

Issikkavaellus sopii kaikille.
Issikkavaellus sopii kaikille.

Vaelluksella tahti on niin rauhallinen, että myös ensikertalainen pysyy hevosen selässä. Alkumatkan jännitys muuttuu hiljalleen ratsastuksen riemuksi. Kolmen tunnin matkalla ehtii nähdä niin kaunista peltomaisemaa kuin kaskenpolton jälkeen rauhassa kasvanutta yli satavuotiasta ikimetsää.

Seuraavan päivän ohjelmaa miettiessä kannattaa muistaa, että ratsastus rasittaa lihaksia, joita harva tulee muuten käyttäneeksi. Retken jälkeen olo on pari päivää hiukan jäykkä.

  • Matkailutila Paimentupa, Kotaniementie 1.
  • Kolmen tunnin ratsastus eväineen 70 e.
  • paimentupa.fi

4. Pikku Ranska keskellä kylää

Punamultainen pihapiiri keskellä Kolin pikkuruista keskustaa on kuin satukirjasta.

Kuin sadusta on myös Kolin Ryynäsen kahvilaa pyörittävien Jean-Francois ja Darja Flognyn tarina. Ranskalainen Jean-Francois, suomeksi Fransu, tuli Suomeen töihin, rakastui maahamme ja päätti perustaa ravintolan yhdessä Murmanskissa syntyneen vaimonsa kanssa. Sopivaa tilaa he etsivät pitkään, kunnes heitä onnisti.

1930-luvulla rakennettu punamullalla maalattu perinnetalo sai huoneisiinsa Kolin Ryynänen -nimisen ravintolan. Gastropubin tunnelma on yhtä aikaa hyvällä tavalla perisuomalainen ja kansainvälinen.

Ravintola toimii liki satavuotiaassa talossa.
Ravintola toimii liki satavuotiaassa talossa.

Isäntäväki luottaa paikallisuuteen ravintolan ruuassa: kala tulee Pielisestä ja pihviliha paikalliselta tuottajalta. Ilahduttavan laaja olut- ja viskivalikoima taas kurkottaa rohkeasti Eurooppaan. Kahvin kanssa maistuvat korvapuustit.

Ravintolakäynnin jälkeen vierailija voi yöpyä Ryynäsen pihapiirissä idyllisessä aitassa. Päärakennuksen yläkerrassa on taiteilijaresidenssi, jota suomalaiset ja ulkomaiset ammattitaiteilijat voivat vuokrata edullisesti. Taiteilijaresidenssistä ja sen toiminnasta vastaa Kolin kulttuuriseura.

...sekä tietysti:

5. Ukko, akka ja kansallismaisema

Säveltäjä Jean Sibelius, taidemaalarit Pekka Halonen ja Eero Järnefelt sekä moni muu taiteen kultakauden mestari on iskostanut teoksillaan Pohjois-Karjalan korkeimman vaaran suomalaiseen sielunmaisemaan.

Kun seisoo Kolin korkeimmalla huipulla Ukko-Kolilla, on helppo ymmärtää kansallisromantikkojen intoilua. Alla aukeaa metsien vihreyttä ja järven sinisyyttä. Vieressä on Akka-Koli.

250 metriä alempana kimaltelee Suomen viidenneksi suurin järvi Pielinen, jonka vastaranta on kaukana katseen tavoittamattomissa. Täällä ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.

Kolilla ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.
Kolilla ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.

Vaaran huippu on osa Kolin kansallispuistoa, jossa vierailee vuosittain yli 150 000 ihmistä. Heidän seassaan laiduntavat suomenlampaat ja kyyttölehmät.

Vaikka Kolin maasto on hyvin vaihtelevaa, osa poluista sopii myös liikuntarajoitteisille. Pisimmät merkityt reitit ovat yli 60 kilometriä pitkiä.

Jos patikointiin ei ole aikaa, luontokeskus Ukko kertoo alueen luonnosta ja historiasta.

Mäkisen metsämaaston lisäksi Kolin kansallispuistoon voi tutustua myös Pielisen rannalla tai ainutlaatuisilla Hiekkasaarilla, jonne järjestetään kesäisin venekyytejä.

Suomenlampaat kuuluvat Kolin maisemiin.
Suomenlampaat kuuluvat Kolin maisemiin.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 14/2017.