Vicky Rosti: ”Mua tarvitaan kohta joka puolella"

On olemassa muutama sellainen ohje, joita mitkään maailman vuosikymmenet eivät muuta, kuten: ikkunat kiinni, jos on taikina nousemassa. Näin neuvoi äiti kaksikymmentä vuotta sitten laulaja Virve Rostia, kun tämä ähersi kolmen lapsen kotiäitinä ja halusi ehdottomasti tuoksua pullalta.

Vastavirtaan kulkenutta, muusikkomiehestään lasten vartuttua eronnutta äitiä puolestaan ohjasi aikanaan äidinäiti, riuska maatalon emäntä Hämeestä, jolla ei ollut televisiota eikä puhelinta, mutta joka aina ennätti vieraita vastaan pihatielle, vaikka kuinka olisi yritetty yllättää.

Virven omat tyttäret ja esikoispoika asuvat äitinsä naapurissa. Heillä on televisiot ja puhelimet, mutta he pelkäävät, ettei huomenna ole töitä, rahaa omaan kodin rakentamiseksi tai riittävästi aikaa pienille lapsille.

– Aina selvitään, aina selvitään, toistan lapsille. Nuorena ei pidä huolestua liikaa, pitää elää. Ottaa rennommin. Niillä on nyt kauheat paineet, nykyajan nuorilla aikuisilla, Virve Rosti, 56, huokaa.

Viisikymppisessä naisessa leikkautuvat eri aikakaudet – äitien ja tyttärien. Elämänvaihe on kiitollinen, mutta rankka, laulaja tietää.

"Mua tarvitaan kohta joka puolella. Huoltosuhde äidinkin kanssa alkaa muuttua."

Virve ”Vicky” Rosti istuu kantaravintolassaan, kotinsa naapurissa Vantaan Martinlaaksossa, ja tilaa vihreän salaatin. Pieni ponteva nainen näyttää oranssissa pörrötukassaan ja tennareissaan vastaheränneeltä Peppi Pitkätossulta. Tosiasiassa hän on herännyt jo 6.30, kokannut munakasta, käynyt henkilökohtaisen ohjaajansa kanssa urheilemassa ja lakannut kyntensä kirkkaanpunaisiksi.

Isä johdatti tanssivän tytön musiikkiin

Virve kasvoi hyvin samanlaisissa oloissa kuin omat lapsensa – muusikkoperheessä, jossa äiti oli kotona neljän lapsen kanssa. Muusikkoisä antoi Virven, esikoisen, tanssia ja laulaa kitaran tahtiin aina, kun tytär vähänkään vartaloaan heilautti. Ja ääntä ja liikettä, sitä tytöstä lähti.

– Osasin kuulemma tanssia ennen kuin kävellä. Isä soitti ja minä hytkyttelin pinnasängyssä vaatien lisää musiikkia. Kolmevuotiaana päätin, että minusta tulee iskelmälaulaja, koska niillä oli mun mielestä niin hyvät hampaat. Tanssin peilin edessä ja esiinnyin kaikille, jotka kylään sattuivat, Virve Rosti nauraa.

– Ehkä olin enemmän isän tyttö, koska äidin syli oli aina varattu pienemmille.

Perhe huomasi Vickyn lahjakkuuden ja kannusti tätä tuomaan taitojaan esille. 15-vuotiaana hän voitti Popmuusikot ry:n järjestämän iskelmälaulukilpailun ja pääsi Dannyn kesäshown mukaan. 1974 Vicky julkaisi debyyttisinglensä Kun Chicago kuoli, sen kuuluisan B-puolen hitin. Kesät ja viikonloput kuluivat pian Suomea kiertäen.

Vickyn lapsuudenperhe asui Helsingin, Espoon ja Vantaan rajalla keskellä metsää, jossa perheen poikamaisin, Virve, tykkäsi hiihtää ja rakentaa majoja. Lempileikki oli nimeltään Anoppi, lasten oma versio klassikkoleikistä Kuka pelkää mustaa miestä.

– Oikeasti olen todella ujo. Nuorempana varsinkin, oikein sellainen kynsienpureskelija. En minä vieläkään itsestäni ääntä pidä, porukassa olen mieluummin se tarkkailija, laulaja kertoo.

Muistojen painolasti oli siivottava

Välillä Virvestä tuntuu, että hänestä tulisi hyvä matriarkka. Se, jonka syliin on pienemmyksillä kiire, jonka luo sakki kokoontuu iloineen ja suruineen; äiti, lapset ja kaikki pitkäikäiset tädit. Se, joka aistii muiden tunteet.

– Kun lapset muuttivat pois kotoa, minulla oli kauhea tyhjän pesän syndrooma, hän kuvailee.

Sitä ja montaa muuta syndromaa on helpottanut se, että perheellä on tiiviit välit.

– Meillä ei koskaan ole osoitettu sormella erilaisuutta, ehkä se on hyvän yhteishenkemme salaisuus.

Virve Rosti asuu samassa lähiössä, jossa hän on asunut kohta 30 vuotta. Tosin ensimmäistä kertaa omassa asunnossaan.

– Se on juuri sellainen kuin haluan! Nyt se 17-vuotiaana ostamani baaritiskikin on löytänyt paikkansa keit­tiössä, tähti heläyttää ja lisää:

– Tein elämässäni täydellisen inventaarion.

Inventaariolla Virve viittaa kaikenlaiseen muistojen, tavaroiden ja elämäntapojen läpikäyntiin, jotka oli tehtävä avioeron, viisikymppisten ja lasten aikuistumisen jälkeen. Lastensa isästä, lakimies Jussi Tukiasta, Virve erosi vuosia sitten, nelisen vuotta sitten päättyi liitto ex-puoliso Juha Arikosken kanssa.

Inventaario on ollut mahdollinen siksikin, että Virven neljä lastenlasta – peräkkäin syntyneet 3–6-vuotiaat – ovat mummin hoidossa vielä harvakseltaan illat ja yöt vievien keikkamatkojen vuoksi.

– Mutta ai että tämä suursiivous on ollut mahtavaa! Kävin läpi kaikenmaailman vanhat häälahjat ja lastenvaatteet – että pois vaan! Teki hyvää siivota pois muistojen painolasti.

Virve Rosti näyttää varmalta ja vapautuneelta, jotenkin uudelleensyntyneeltä, vaikka sanookin olevansa ujo kotihiiri. Määrätietoisuutta ujous tuskin estää, sillä laulaja tuntuu luottaneen jo nuoresta asti siihen, että elämä kantaa, että jotakin uutta ja mukavaa on jokaisessa huomisessa.

Mutta yhtä lailla hän uskaltaa myös pelätä.

Pahimmat pelot ovat arkipäivää

Vantaan Martinlaakso on harmaa ja lumeton, vaikka on tammikuu. Ravintolan ikkunan edestä kolistelee lähijuna, jonka liike tuntuu pöydässä asti, heläyttää ikkunaa ja saa korvat lukkoon. Virve hellittää otetta, ravistelee olkapäitään. Pelottaa, tietysti. Sellaistakin naista, joka sanoo yleensä hetkessä joo, eikä juuri koskaan ei. Joka hyppää edeltä ensimmäisenä.

– Mun veli teki itsemurhan ihan yllättäen silloin, kun mun omat lapset oli vielä pieniä, ja se jätti sellaisen pysyvän pelon, jota ei oikein saa pois päältä. Mulla on alitajuinen pelko siitä, että läheisille sattuu jotakin ikävää, joku onnettomuus tai jotakin, mitä en voi mitenkään estää tai ennakoida. Ei veljen kuolemaakaan kukaan osannut odottaa.

"Mun veli teki itsemurhan ihan yllättäen silloin, kun mun omat lapset oli vielä pieniä, ja se jätti sellaisen pysyvän pelon."

Viimeksi laulaja itki pari päivää sitten puhelimessa kuunnellessaan ystävän huonoja uutisia terveydestä.

– Sellainen pysäyttää aina. Nyt on viime hetket kiinnittää elämäntapoihin huomiota. Ei ole mitenkään selvää, että tässä vielä ollaan, läpeensä reippaana vielä kymmenen vuoden kuluttua, hän toteaa.

– Viimeiset viisi vuotta on mennyt niin nopeasti, että varmaan seuraavatkin ja sitä seuraavat menevät yhtä nopeasti.

Ujo tyttö opetti pojalle flirttiä

Mikä niissä on, täytyy kysyä, nuoremmissa miehissä, epäsovinnaisissa suhteissa? Katri Helenan ja Marionin kumppanit ovat reilusti nuorempia, ja Paula Koivuniemeä ihailevat nuoret miehet. Virve Rostia ei hymyilytä. Sen sijaan hän hymähtää, ikään kuin hieman kyllästyneenä selittämään: Kyllä, tämä on tasapainoista rakkautta.

Ei, hän ei ole uuden, 17 vuotta itseään nuoremman miehen äitihahmo. Ja ei, hän ei etsi menetettyä nuoruuttaan.

– Lapset ja ystävät, jotka näkevät meidät yhdessä, sanovat aika pian, että te olette ihan toisillenne tehdyt. Ei siinä kukaan ala ihmettelemään ikäeroamme. Eikä se rehellisesti meidän välillämme vaikuta – meillä on hauskaa yhdessä, olemme samalla aaltopituudella iästä huolimatta.

Kävi näin: Virven uuden yhtyeen, Toyboysin, pojille piti opettaa, kuinka yleisöä vikitellään.

– Käännyin poikia kohti harjoituksissa ja sanoin, että hei, ottakaa katsekontaktia siihen eturiviin näin, flirttailkaa, tällä tavalla, Virve elehtii ja siristää tähtisilmiään, iskee oikeaa.

No, Ari jäi sitten tuijottamaan minua. Ja minä häkeltyneenä siinä tuijottelin takaisin, laulaja naurahtaa.

"Kun äiti tulee luokseni, hän käy läpi nurkat ja kaapit ja kommentoi järjestystä."

Aikuisille lapsilleen Virve ei koe olevansa tilivelvollinen, jos kenellekään. Se on sitä vuosien mittaan kasvanutta itsetuntemusta. Tässä on hyvä näin, tämän minä valitsen. Itselleni.

– Toki mä välillä mietin eroamme Jussin kanssa, että jättikö ero lapsiin joitakin jälkiä, turvattomuutta? Mutta sitten ne taas palauttavat minut maan päälle, että äiti hei – se on tehnyt meistä just tällaisia, vahvoja.

Yksi Virven tyttäristä, Ella Tukia, on innostunut seuraamaan äitinsä jalanjälkiä, ja myös muut lapset ovat Virven mukaan rohkeita omilla aloillaan.

– Menin naimisiin nuorena ja tein lapset nuorina. Olin heidän kanssaan paljon ja viihdyin kotiäitinä. He ovat saaneet kaiken rakkauteni ja uskon, että se on vahvistanut heitä.

Samoin toimi myös Virven äiti. Ja häntä ennen äidinäiti. Tietämättään he kaikki tuntuvat kulkeneen elämään samoilla otteilla, samankaltaisin ratkaisuin, kukin omalla aikakaudellaan. Johdatusta?

Virve kaataa vettä lasiinsa ja huomaa, että isäntyttö on sittenkin paljosta velkaa äidilleen. Tästä kaikesta täysjärkisyydestä, hän naurahtaa ironisesti.

– Edelleen kun äiti tulee luokseni, hän käy läpi nurkat ja kaapit ja kommentoi järjestystä, siivoamistani ja ohjaa ruuanlaitossa. Ihan hyvä, ettei­vät kaikki asiat muutu.

Haastattelu on julkaistu aiemmin ET-lehdessä 5/14.