Jo parikymppisenä Virve Rosti päätti, että yli viisikymppisenä elää juuri niin kuin nyt: itselleen ja omilla ehdoillaan. Vapautta ei rajoita edes se, että häntä tarvitaan kohta enemmän kuin koskaan.

On olemassa muutama sellainen ohje, joita mitkään maailman vuosikymmenet eivät muuta, kuten: ikkunat kiinni, jos on taikina nousemassa. Näin neuvoi äiti kaksikymmentä vuotta sitten laulaja Virve Rostia, kun tämä ähersi kolmen lapsen kotiäitinä ja halusi ehdottomasti tuoksua pullalta.

Vastavirtaan kulkenutta, muusikkomiehestään lasten vartuttua eronnutta äitiä puolestaan ohjasi aikanaan äidinäiti, riuska maatalon emäntä Hämeestä, jolla ei ollut televisiota eikä puhelinta, mutta joka aina ennätti vieraita vastaan pihatielle, vaikka kuinka olisi yritetty yllättää.

Virven omat tyttäret ja esikoispoika asuvat äitinsä naapurissa. Heillä on televisiot ja puhelimet, mutta he pelkäävät, ettei huomenna ole töitä, rahaa omaan kodin rakentamiseksi tai riittävästi aikaa pienille lapsille.

– Aina selvitään, aina selvitään, toistan lapsille. Nuorena ei pidä huolestua liikaa, pitää elää. Ottaa rennommin. Niillä on nyt kauheat paineet, nykyajan nuorilla aikuisilla, Virve Rosti, 56, huokaa.

Viisikymppisessä naisessa leikkautuvat eri aikakaudet – äitien ja tyttärien. Elämänvaihe on kiitollinen, mutta rankka, laulaja tietää.

"Mua tarvitaan kohta joka puolella. Huoltosuhde äidinkin kanssa alkaa muuttua."

Virve ”Vicky” Rosti istuu kantaravintolassaan, kotinsa naapurissa Vantaan Martinlaaksossa, ja tilaa vihreän salaatin. Pieni ponteva nainen näyttää oranssissa pörrötukassaan ja tennareissaan vastaheränneeltä Peppi Pitkätossulta. Tosiasiassa hän on herännyt jo 6.30, kokannut munakasta, käynyt henkilökohtaisen ohjaajansa kanssa urheilemassa ja lakannut kyntensä kirkkaanpunaisiksi.

Isä johdatti tanssivän tytön musiikkiin

Virve kasvoi hyvin samanlaisissa oloissa kuin omat lapsensa – muusikkoperheessä, jossa äiti oli kotona neljän lapsen kanssa. Muusikkoisä antoi Virven, esikoisen, tanssia ja laulaa kitaran tahtiin aina, kun tytär vähänkään vartaloaan heilautti. Ja ääntä ja liikettä, sitä tytöstä lähti.

– Osasin kuulemma tanssia ennen kuin kävellä. Isä soitti ja minä hytkyttelin pinnasängyssä vaatien lisää musiikkia. Kolmevuotiaana päätin, että minusta tulee iskelmälaulaja, koska niillä oli mun mielestä niin hyvät hampaat. Tanssin peilin edessä ja esiinnyin kaikille, jotka kylään sattuivat, Virve Rosti nauraa.

– Ehkä olin enemmän isän tyttö, koska äidin syli oli aina varattu pienemmille.

Perhe huomasi Vickyn lahjakkuuden ja kannusti tätä tuomaan taitojaan esille. 15-vuotiaana hän voitti Popmuusikot ry:n järjestämän iskelmälaulukilpailun ja pääsi Dannyn kesäshown mukaan. 1974 Vicky julkaisi debyyttisinglensä Kun Chicago kuoli, sen kuuluisan B-puolen hitin. Kesät ja viikonloput kuluivat pian Suomea kiertäen.

Vickyn lapsuudenperhe asui Helsingin, Espoon ja Vantaan rajalla keskellä metsää, jossa perheen poikamaisin, Virve, tykkäsi hiihtää ja rakentaa majoja. Lempileikki oli nimeltään Anoppi, lasten oma versio klassikkoleikistä Kuka pelkää mustaa miestä.

– Oikeasti olen todella ujo. Nuorempana varsinkin, oikein sellainen kynsienpureskelija. En minä vieläkään itsestäni ääntä pidä, porukassa olen mieluummin se tarkkailija, laulaja kertoo.

 

Muistojen painolasti oli siivottava

Välillä Virvestä tuntuu, että hänestä tulisi hyvä matriarkka. Se, jonka syliin on pienemmyksillä kiire, jonka luo sakki kokoontuu iloineen ja suruineen; äiti, lapset ja kaikki pitkäikäiset tädit. Se, joka aistii muiden tunteet.

– Kun lapset muuttivat pois kotoa, minulla oli kauhea tyhjän pesän syndrooma, hän kuvailee.

Sitä ja montaa muuta syndromaa on helpottanut se, että perheellä on tiiviit välit.

– Meillä ei koskaan ole osoitettu sormella erilaisuutta, ehkä se on hyvän yhteishenkemme salaisuus.

Virve Rosti asuu samassa lähiössä, jossa hän on asunut kohta 30 vuotta. Tosin ensimmäistä kertaa omassa asunnossaan.

– Se on juuri sellainen kuin haluan! Nyt se 17-vuotiaana ostamani baaritiskikin on löytänyt paikkansa keit­tiössä, tähti heläyttää ja lisää:

– Tein elämässäni täydellisen inventaarion.

Inventaariolla Virve viittaa kaikenlaiseen muistojen, tavaroiden ja elämäntapojen läpikäyntiin, jotka oli tehtävä avioeron, viisikymppisten ja lasten aikuistumisen jälkeen. Lastensa isästä, lakimies Jussi Tukiasta, Virve erosi vuosia sitten, nelisen vuotta sitten päättyi liitto ex-puoliso Juha Arikosken kanssa.

Inventaario on ollut mahdollinen siksikin, että Virven neljä lastenlasta – peräkkäin syntyneet 3–6-vuotiaat – ovat mummin hoidossa vielä harvakseltaan illat ja yöt vievien keikkamatkojen vuoksi.

– Mutta ai että tämä suursiivous on ollut mahtavaa! Kävin läpi kaikenmaailman vanhat häälahjat ja lastenvaatteet – että pois vaan! Teki hyvää siivota pois muistojen painolasti.

Virve Rosti näyttää varmalta ja vapautuneelta, jotenkin uudelleensyntyneeltä, vaikka sanookin olevansa ujo kotihiiri. Määrätietoisuutta ujous tuskin estää, sillä laulaja tuntuu luottaneen jo nuoresta asti siihen, että elämä kantaa, että jotakin uutta ja mukavaa on jokaisessa huomisessa.

Mutta yhtä lailla hän uskaltaa myös pelätä.

Pahimmat pelot ovat arkipäivää

Vantaan Martinlaakso on harmaa ja lumeton, vaikka on tammikuu. Ravintolan ikkunan edestä kolistelee lähijuna, jonka liike tuntuu pöydässä asti, heläyttää ikkunaa ja saa korvat lukkoon. Virve hellittää otetta, ravistelee olkapäitään. Pelottaa, tietysti. Sellaistakin naista, joka sanoo yleensä hetkessä joo, eikä juuri koskaan ei. Joka hyppää edeltä ensimmäisenä.

– Mun veli teki itsemurhan ihan yllättäen silloin, kun mun omat lapset oli vielä pieniä, ja se jätti sellaisen pysyvän pelon, jota ei oikein saa pois päältä. Mulla on alitajuinen pelko siitä, että läheisille sattuu jotakin ikävää, joku onnettomuus tai jotakin, mitä en voi mitenkään estää tai ennakoida. Ei veljen kuolemaakaan kukaan osannut odottaa.

"Mun veli teki itsemurhan ihan yllättäen silloin, kun mun omat lapset oli vielä pieniä, ja se jätti sellaisen pysyvän pelon."

Viimeksi laulaja itki pari päivää sitten puhelimessa kuunnellessaan ystävän huonoja uutisia terveydestä.

– Sellainen pysäyttää aina. Nyt on viime hetket kiinnittää elämäntapoihin huomiota. Ei ole mitenkään selvää, että tässä vielä ollaan, läpeensä reippaana vielä kymmenen vuoden kuluttua, hän toteaa.

– Viimeiset viisi vuotta on mennyt niin nopeasti, että varmaan seuraavatkin ja sitä seuraavat menevät yhtä nopeasti.

Ujo tyttö opetti pojalle flirttiä

Mikä niissä on, täytyy kysyä, nuoremmissa miehissä, epäsovinnaisissa suhteissa? Katri Helenan ja Marionin kumppanit ovat reilusti nuorempia, ja Paula Koivuniemeä ihailevat nuoret miehet. Virve Rostia ei hymyilytä. Sen sijaan hän hymähtää, ikään kuin hieman kyllästyneenä selittämään: Kyllä, tämä on tasapainoista rakkautta.

Ei, hän ei ole uuden, 17 vuotta itseään nuoremman miehen äitihahmo. Ja ei, hän ei etsi menetettyä nuoruuttaan.

– Lapset ja ystävät, jotka näkevät meidät yhdessä, sanovat aika pian, että te olette ihan toisillenne tehdyt. Ei siinä kukaan ala ihmettelemään ikäeroamme. Eikä se rehellisesti meidän välillämme vaikuta – meillä on hauskaa yhdessä, olemme samalla aaltopituudella iästä huolimatta.

Kävi näin: Virven uuden yhtyeen, Toyboysin, pojille piti opettaa, kuinka yleisöä vikitellään.

– Käännyin poikia kohti harjoituksissa ja sanoin, että hei, ottakaa katsekontaktia siihen eturiviin näin, flirttailkaa, tällä tavalla, Virve elehtii ja siristää tähtisilmiään, iskee oikeaa.

No, Ari jäi sitten tuijottamaan minua. Ja minä häkeltyneenä siinä tuijottelin takaisin, laulaja naurahtaa.

"Kun äiti tulee luokseni, hän käy läpi nurkat ja kaapit ja kommentoi järjestystä."

Aikuisille lapsilleen Virve ei koe olevansa tilivelvollinen, jos kenellekään. Se on sitä vuosien mittaan kasvanutta itsetuntemusta. Tässä on hyvä näin, tämän minä valitsen. Itselleni.

– Toki mä välillä mietin eroamme Jussin kanssa, että jättikö ero lapsiin joitakin jälkiä, turvattomuutta? Mutta sitten ne taas palauttavat minut maan päälle, että äiti hei – se on tehnyt meistä just tällaisia, vahvoja.

Yksi Virven tyttäristä, Ella Tukia, on innostunut seuraamaan äitinsä jalanjälkiä, ja myös muut lapset ovat Virven mukaan rohkeita omilla aloillaan.

– Menin naimisiin nuorena ja tein lapset nuorina. Olin heidän kanssaan paljon ja viihdyin kotiäitinä. He ovat saaneet kaiken rakkauteni ja uskon, että se on vahvistanut heitä.

Samoin toimi myös Virven äiti. Ja häntä ennen äidinäiti. Tietämättään he kaikki tuntuvat kulkeneen elämään samoilla otteilla, samankaltaisin ratkaisuin, kukin omalla aikakaudellaan. Johdatusta?

Virve kaataa vettä lasiinsa ja huomaa, että isäntyttö on sittenkin paljosta velkaa äidilleen. Tästä kaikesta täysjärkisyydestä, hän naurahtaa ironisesti.

– Edelleen kun äiti tulee luokseni, hän käy läpi nurkat ja kaapit ja kommentoi järjestystä, siivoamistani ja ohjaa ruuanlaitossa. Ihan hyvä, ettei­vät kaikki asiat muutu.

Haastattelu on julkaistu aiemmin ET-lehdessä 5/14.

Virve Hannele Rosti x 6

  1. Syntynyt Helsingissä 1958, asuu Vantaalla.
  2. Pop-, rock- ja iskelmälaulaja sekä sanoittaja.
  3. Läpimurto hiteillä Kun Chicago kuoli ja Tuolta saapuu Charlie Brown.
  4. Viimeisimpänä mukana MTV3:n musiikkishow´ssa Tähdet, tähdet ja Nelosen Vain elämää -hittisarjassa.
  5. Kolme lasta ja neljä lastenlasta, viides syntymässä.
  6. Harrastaa zumbaa, thaimaalaisia ruokia ja dekkareiden lukemista.

Artikkeli on julkaistu alunperin ET-lehdessä 3/2014.

Sirpa Vaaranmaa, 65, on viettänyt puolet elämästään pyörätuolissa. Aviomies jätti, mutta erotiikka ja kauneudenjano eivät hävinneet elämästä. Eikä varsinkaan huumori.

Oli kaunis ja kuuma aamu Tansanian maaseudulla vuonna 1984. Sirpa Vaaranmaa oli pienen Samuli-poikansa kanssa palaamassa Kilwasta Mtwaraan. Perhe oli Afrikassa YIT:n kehitysyhteistyöprojektissa rakentamassa maanosaan kaivoja.

Kuljettaja ajoi Landroverilla sikäläisittäinkin kovaa. Auto kierähti ympäri, ja Sirpa lensi kyydistä.

Apuun tulleet miehet puhuivat vain swahilia. Sirpa nostettiin kuorma-auton lavalle. Hänen oikea kätensä oli murtunut, jaloissa ei ollut tuntoa ja hänen oli vaikea hengittää. Pojan päästä valui verta.

– Voin niin huonosti, että hyvästelin poikani ja sanoin, että isä pitää sinusta kyllä huolta.

Toinen elämä

Helsinkiläisen rivitalon huoneisto on avara ja viehättävä. Ikkunaverhoissa leijuu ruusuja. Työhuoneen verhot ovat Lauri Tähkän suunnittelemat ja niissä lukee "Rakastan sinua". Muistitaululla on valokuva, jossa mallivartaloinen nuori nainen poseeraa keltaisissa bikineissä Afrikan hietikolla.

Nyt Sirpa Vaaranmaa pystyy jo puhumaan 32 vuoden takaisista tapahtumista kyynelehtimättä.

Onnettomuuden jälkeen hänet vietiin pieneen savikyläsairaalaan ja sieltä pienlentokoneella Dar-Es-Salamiin intialaiseen sairaalaan, jossa käsi kipsattiin. Kokovartalokipsiäkin yritettiin, mutta kipu oli niin kova, että kipsauksesta luovuttiin. Suomeen hänet lennätettiin vasta kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta tavallisella reittilennolla.

Hän oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Häneltä, joka oli koko ikänsä harrastanut tennistä, lentopalloa ja lenkkeilyä, vietiin yhtäkkiä pois kaikki fyysisyys.

Teholla maatessaan Sirpa toivoi olevansa kuollut.

– Ensimmäinen, laadukas elämäni päättyi Afrikkaan. Tämä toinen elämäni on ollut ihan persiistä. Mutta senkin kanssa olen oppinut olemaan. Mielikuvitusta kehiin ja niin paljon huumoria kuin ikinä jaksaa.

Kipu lähtee huutamalla

Sirpalle kävi kuten monelle vakavasti vammautuneelle naiselle: aviomies jätti hänet melko pian.

– Olin säälittävä reppana, paituli päällä, ei tissiliivejä. Onneksi poikani piti minua kiinni arjessa.

Samuli oli hauska ja sosiaalinen, kutsui bussikuskitkin kylään ja ehdotteli perheelle uusia isiä.

Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.
Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.

Monet konkreettiset asiat ovat kuitenkin olleet esteenä fyysisen rakkauden toteutumiselle, eikä Sirpa osaa kuvitella sen enää olevan hänelle mahdollista.

Sirpan vatsassa on reikä, josta tulee letku. Pissa valuu letkua pitkin pohkeessa olevaan pussiin. Housuissa on varmuuden vuoksi vaipat. Vatsassa on myös jääkiekon kokoinen baclofen-pumppu, joka helpottaa jalkojen spastisuutta, kramppeja. Sirpa on toiminut pari vuotta hoitovälineen valtakunnallisena vertaistukihenkilönä.

Kolme kertaa viikossa hänellä on ulostuspäivä ja siinä vessassa mukana avustaja.

– Kivuissa ei luulotautia ole olemassakaan. Alaselkääni ja alavatsaani särkee, ja välillä jalkoihin iskee salaman kaltaisia kipuja.
Musiikki toimii terapiana. Apulanta laulaa, että "kipu lähtee huutamalla, alastomana lattialla".

Välillä Sirpa antaakin huudon tulla. Tärkeä on myös Edu Kettusen kappale Saatanan kone, älä hyydy.

– Minähän en hyydy. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse! Sirpa sanoo.

"Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluan enää kokea fyysistä."

Miehiä ja erotiikkaa

Sirpa on toki kokenut ihastumisia, mutta.

– Ikäiseni miehet... Ei minulle riitä se, että istutaan käsi kädessä keinutuoleissa. Olen myös tottunut asumaan yksin. Ehkä yhteiselämä onnistuisi, jos miehellä olisi oma kämppä ja paljon työmatkoja ulkomaille.

Unissaan Sirpa Vaaranmaa ei ole koskaan pyörätuolissa. Hän käy lenkillä Björn Borgin kanssa tai saunoo Taneli Mäkelän kyljessä. Ja saa orgasmejakin.

– Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluaisin enää kokea fyysistä yhdyntää. Tai mistä sen tietää, jos vastaan tulisi oikein hyvä tyyppi, jolla on elämänkokemusta. Ehkä kuitenkin menisin mieluummin Kappeliin syömään Jari Sillanpään kanssa ruokalistan a:sta ö:hön ja ehdottaisin, että voisin ryhtyä hänen henkiseksi valmentajakseen.

Sirpa Vaaranmaan silmissä pilkahtaa.

Hän nauttii katsellessaan komeita miehiä. Rion olympialaisia hän katsoi lähes vuorokaudet ympäri.

– Kymmenottelija Ashton Eaton! Siinä on mies minun makuuni.

Erotiikkaa Sirpalle on jo se, että pitää itsestään huolta. Hän havahtui kiinnittämään huomiota asiaan vuonna 2003 kohdatessaan Vantaan hotellissa kreikkalaisen komistuksen. Mies osoitti pyyteetöntä huomiota, ja pari tapaili jonkin aikaa.

– Aloin pukeutua joka päivä kauniisti, käydä kampaajalla ja meikata. Esteettisyys on ollut siitä lähtien hyvin tärkeää.

Vastikään lounasravintolassa Sirpan pöytään tuli istumaan miellyttävä vanhempi herrasmies, joka sanoi Sirpan muistuttavan Katri Helenaa.

– Meillä oli pitkä ja mieleenpainuva keskustelu, joka lainehti ihmisyydestä politiikkaan. Kirjoitin päiväkirjaani: "Wau, mikä iltapäivä!"

Ei vähättelylle

Kerran viikossa Sirpa pyrkii lähtemään ulos, usein ostoskeskukseen.

– Tykkään katsella ihmisiä ja syödä ravintoloissa. Olen moottoriturpa, kova höpöttelemään kuten isäni oli. Viimeksi minulla oli hauskaa kirjakaupassa kolmen pohjoiskarjalaisen mummon kanssa.

Sirpa on ollut Jari Sarasvuon koulutuksessa Kaapelitehtaalla, ja siellä tehty aarrekartta on edelleen seinällä. Kartassa lukee, että Sirpan tavoite on pysyä hyvännäköisenä elämänsä loppuun asti.

Jari Sillanpäälle Sirpa sanoi konsertin jälkeen, että miestä on helppo rakastaa, koska hän on lavalla niin aidosti läsnä. Kumpikin alkoi itkeä. Mutta hyvää se vain teki: itku puhdistaa sielun.

– Rakastan diivoja. Ihmisen ei tarvitse vähätellä itseään, jos on jossakin hyvä.

Hulvaton tyyppi

Kriiseistä selviää vain elämällä ne läpi. Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen.

– Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, joissa istuisi "kuuntelija"? Lääkärille tai psykiatrille voi olla vaikea puhua, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa? Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi. Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voidaan yhdessä ruokkia.

SPR:n kursseille Sirpa ei enää jaksaisi lähteä.

– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.

– Pyörätuoli ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, vaan ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi.

Lue myös: Tällainen on Sirpan päivä

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2016.

Passi ja hammasharja -ohjelmasta tutulla Tino Singhillä on nykyään yritys, joka tuottaa lapsille terveellistä ruokaa. ET:n Mitä kuuluu -palstalla kysellään tunnettujen ihmisten kuulumisia.

Passi ja hammasharja -ohjelman juontajana tutuksi tullut Tino Singh teki ohjelman jälkeen 15 vuotta töitä elintarvikkeiden markkinoinnin parissa. Vanhempi väki tunnistaa hänet yhä joskus kadulla. 

– Jos joku tarttuu minua käsipuolesta, onnittelen häntä yleensä hyvästä muistista. Onhan ohjelman viimeisten jaksojen esittämisestä kulunut jo 22 vuotta, Tino nauraa.

Tino on onnellinen siitä, että Passi ja hammasharja jätti hänelle positiivisen julkisuuskuvan. Hyvistä kontakteista ja esiintymiskokemuksesta on ollut paljon hyötyä myöhemmässäkin työelämässä.

Tärkeintä Tinon elämässä on kuitenkin isänä oleminen.

– Isyys on mullistanut elämäni. Ennen naureskelin miehille, joilla oli työpöydällään lastensa kuvia tai jotka halusivat näyttää niitä puhelimestaan. Nykyään olen yksi noista ylpeistä isistä.

Tinon poika aloitti koulun tänä syksynä.

– Hän ihan hermostui, kun yhä uudestaan kyselin, jännittääkö. Minä jännitin hänen koulunmenoaan paljon enemmän kuin hän itse.

Uusi työ terveellisen ruuan parissa

Pian poikansa syntymän jälkeen Tino alkoi pohtia sitä, minkälaista ruokaa lapsille tarjotaan. 

– Tuntui väärältä, että työtäni oli saada vanhemmat ostamaan lapsilleen vaikka mahdollisimman paljon sokerilimua, Tino toteaa.

Tinon tuttu oli tullut myös juuri isäksi. Molemmat isät ihmettelivät, miksi aikuiset saivat ravintolassa valita salaatin ja pihvin väliltä, mutta lapsille tarjottiin vain nauravia nakkeja.

– Lapsille tarjottava ruoka vaikutti huonolaatuiselta ja lihottavalta, suoraan sanottuna kauhealta kuralta. Päätimme aloittaa tuttuni kanssa yrityksen, joka tuottaisi lapsille erityisen terveellistä ruokaa, Tino kertoo.

Tino haluaa kasvattaa lapsensa neljän periaatteen mukaisesti. Ne on koottu yhdessä Helsingin yliopiston ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreiden kanssa.

1. Ravitsemus

Tinon mielestä esimerkiksi kuidun hyödyllisyyttä lasten ruokavaliossa aliarvioidaan.

– Kuidut ovat erityisen tärkeitä lapsen ravitsemuksessa ja painonhallinnassa, sillä ne täyttävät ja antavat kylläisyydentunnetta, mutta niistä ei saa kaloreita.

2. Liikunta

– Lapsen liikkumista kannattaa tukea esimerkiksi harrastamalla hänen kanssaan tai viemällä häntä harrastuksiin.

3. Lepo

– Lepo unohdetaan liian usein lasten päivärytmistä. Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllisen määrän lepoa palautuakseen. Uni on myös yhteydessä painonhallintaan, kasvuun, muistiin ja kehitykseen, Tino sanoo.

4. Vuorovaikutus

– Jo pienillä lapsilla, joiden vanhemmat käyttävät koko ajan älylaitteita, on todettu hidastumista kognitiivisessa kehityksessä. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeässä osassa, kun lapsi opettelee ottamaan kontaktia ympäröivään maailmaan ja käyttämään kieltä.

Tino Singhin kuulumisia kerrotaan myös ET-lehden numerossa 19/2017.