Vesku ja Samuli tähdittivät Vain elämää -sarjaa viime vuonna.
Vesku ja Samuli tähdittivät Vain elämää -sarjaa viime vuonna.

Ajankohtaisen kakkosen lopettaminen nosti äläkän, mutta haluammeko oikeasti katsoa ohjelmaa? Katsommeko sittenkin mieluummin urheilua ja hömppää?

Yleisradio ilmoitti muutama päivä sitten lopettavansa Ajankohtaisen kakkosen esittämisen. Tieto vuodesta 1969 lähetetyn ajankohtaisohjelma loppumisesta nousi uutiseksi niin lehdissä kuin sosiaalisessa mediassa.

Lopettamisesta on syytä puhuakin. Ajankohtaisiin aiheisiin perusteellisesti pureutuva ohjelma on Yleä parhaimmillaan.

Mutta katsooko sitä kukaan? Vanha viisaus kertoo, että kysyttäessä suomalaiset kertovat katsovansa televisiosta uutisia, dokumentteja ja ajankohtaisohjelmia.

Näitä Suomi katsoo

Katsotuimpien televisio-ohjelmien lista on vuodesta toiseen samanlainen. Linnan juhlat kerää tv-vastaanottimien ääreen yli kaksi miljoonaa katsojaa. Joulurauhan julistuskin saa yli miljoona katsojaa.

Ikiklassikkojen lisäksi Ylen kanavilla katsotaan urheilua.

Vuonna 2014 TV2:n katsotuimpien ohjelmien lista koostuu lähinnä talviolympialaisista ja jalkapallon MM-kisoista. Niiden joukkoon olivat mahtuneet vain viihdeohjelmat Taivaan tulet ja Siskonpeti sekä Euroviisut. Ajankohtaisen kakkosen katsojamäärät jäävät murto-osaan edellä mainituista ohjelmista.

Muillakin kanavilla jylläävät viihde ja urheilu: Kolmosella jääkiekon MM-kisat ja Putous, Nelosella Vain elämää ja Voice of Finland.

Kulttuuri- ja asiaohjelmiin erikoistuneen Yle Teema -kanavan katsojamäärät jäävät kauas taakse.

Ajankohtaisen kakkosen lopettamista voi murehtia. Mutta onko kuitenkin niin, että televisiosta näytetäänkin juuri niitä ohjelmia, joita me oikeasti haluamme katsoa?

pitulo1
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Jääkö joku muka kaipaamaan Ajankohtaista kakkosta?

Myös minä jään kaipaamaan tätä ohjelmaa. Olen katsellut sitä aina kun tapetilla on ollut minua kiinnostavia aiheita. Surku, että asiaohjelmia vähennetään ja tilalle laitetaan turhanpäiväistä reality-hömppää. Jos YLE on muuttamassa kakkoskanavaa nuorison kanavaksi niin miksi Ajankohtaista kakkosta ei voisi siirtää ykköselle tai Teemalle nimellä: Ajankohtainen Ykkönen tai Ajankohtainen Teema. Katsojia luulisi löytyvän vanhemmasta sukupolvesta.
Lue kommentti