Rönnin tanssilavan ohjelmistosta pitkään vastannut Tapio Valve kertoo kesän vetonaulat.

Rönnin lavalla, Längelmäveden rannalla, tansseja seuraa hyväntuulinen mies, Tapio Valve. Kylmä kesä on alkanut Rönnissä hyvin, Matti ja Teppo vetivät hienon keikan viime viikolla ja juhannuksen lämmitti Rönnin kestoesiintyjä Paula Koivuniemi.

Tapio on vastannut Rönnin ohjelmasta jo usean vuosikymmen ajan, joten hän on sopiva mies vastaamaan, ketkä ovat kesän tanssikansan vetonauloja.

Suvi Teräsniska vetoaa tällä hetkellä monenikäiseen yleisöön, Marita Taavitsaisesta tykätään paljon ja Jari Sillanpäällä on todella hyvä kausi meneillään, hän on kivalla tavalla uudistanut tyyliään, Tapio luettelee.

Tanssilavan ohjelmistoa suunnitellessa musiikin tanssittavuus on Tapion mielestä tärkeintä, sillä parketilla pyörähtelijöitä riittää.

– Olemmekin täällä ihmetelleet sitä, ettei työpaikkojen suosittuja liikuntaseteleitä voi käyttää tanssilavoilla. Tanssihan on mitä parhainta terapiaa niin sielulle kuin ruumiille, Tapio pohtii.

Talkootanssit yhdistävät

Rönni on kuuluista siitä, että lavaa pyöritetään täysin talkoovoimin. Tapiokin työskentelee vapaaehtoispohjalta, samoin hänen työtään tulevaisuudessa jatkava poika Jussi. Myös Tapion psykologi-vaimo myy kesäiltaisin lippuja sisäänkäynnissä.

– Jo äitini oli mukana lavan talkooporukoissa, joten opin käymään Rönnissä ennen rippikouluikää. Sitten tietysti nuorena löysin tansseista vaimonikin ja näin täällä kaikkea sellaista, mitä ei ollut missään muualla.

Nykyisin kesät ovat Rönnillä työtä usein kellon ympäri, talvisin on paljon suunnittelua, raha-asioita huolehtimista ja remontointia. Vaikka Tapio on jo eläkkeellä asuntosihteerin töistään, kesäpäivät Rönnillä vastaavat lähes kokopäivätyötä. Päivä kun saattaa alkaa aamukahdeksalta kirpputoriasioita järjestellen ja loppua kolmen–neljän maissa yöllä.

Tanssiton tanssilavamies

Tapio Valveen mielestä Rönnissä jaksaa, kun on hyvä yhteishenki, vähän kuin suureksi kasvaneessa perheessä. Aina ennen illan alkua alakerran kahvioon kokoontuu 30 hengen verran paikallista porukkaa. Siinä päivitetään kätevästi viikon tapahtumat oikein perusteellisesti.

– Olen tutustunut täällä sellaisiin ihmisiin, joihin en missään muualla olisi törmännyt. Ihmiset ja tanssi-illan tunnelma, niihin en vain jaksa kyllästyä. On vain niin mahtava katsoa, kuinka yleisö viikko toisensa jälkeen nauttii musiikista ja tanssimisesta. Joskus innostun jopa sen verran, että menen tanssimaan itsekin, mutta kyllä siihen harvoin jää aikaa.

Vihtaveikkojen festari

Talkoohengen lisäksi Rönnillä kokeillaan aina kaikkea mahdollista. Tänä kesänä Tapio Valve odottaa erityisesti 11.7. pidettävää Saunaa ja soundia -tapahtumaa, joka on yleensä ollut hyvin yllätyksellinen ja letkeä. Silloin nimittäin Längelmäveden rantaan uitetaan vettä pitkin sekä kärrätään maitse erilaisia teltta- ja tynnyrisaunoja ja päästetään ääneen paikallisen yhtyeet.

– Tilaisuus on todella rento. Kerran muistan, kuinka juontaja Pia Korisevalta meni hetki koota itsensä, kun hän löysi itsensä lavalta bändin kanssa, joka oli sonnustautunut pelkkiin vihtoihin.

Suvi Teräsniska esiintyy 25.6. Rönnillä ja häntä voi kuulla sen lisäksi mm. 28.6. Mäntsälässä ja 5.7. Sotkamossa.

Marita Taavitsainen esiintyy Rönnillä 8.8., sekä muun muassa 30.6. Keuruulla ja 11.7. Seinäjoen tangomarkkinoilla.

Jari Sillanpäätä voi kuulla 9.8. Rönnin-keikan lisäksi muun muassa Kemijärvellä 4.7. ja Lahdessa 9.7.