Perinteisten palkkatyöläisten oheen mahtuu 150 000 itsensätyöllistäjää. Tästä sekalaisesta seurakunnasta saatiin vihdoin tarkempaa tietoa.
Kaikki ovat kuulleet huhuja ja karmaisevia kertomuksia itsensätyöllistäjistä ja yksinyrittäjistä, jotka eivät saa työstään kunnon palkkaa ja joiden sosiaaliturva on retuperällä.
Tilastokeskus selvitti itsensätyöllistäjien työoloja, toimeentuloa ja sosiaaliturvaa laajalla haastattelututkimuksella.
Tutkimus sekä murtaa myyttejä että vahvistaa niitä. Ohessa tutkimuksen keskeiset havainnot.
Meitä on moneksi
Itsensätyöllistäjiä löytyy monilta aloilta: rakennuksilta, auton ratista, huoltamoilta, kampaamoista, esiintymislavoilta, gallerioista, graafisen alan työhuoneilta, markkinoinnista, pikkupuodeista, siivouspartioista, vastaanotoilta, kiinteistövälityksestä, valokuvastudioilta…
Korkeimmin koulutettuja ovat tietotyön erityisasiantuntijat, joista yli 80 prosentilla on korkea-asteen tutkinto. Matalin koulutustaso on palvelu-, rakennus-, kuljetus- ja teollisuusalan itsensätyöllistäjillä.
Harva vaihtaisi kuukausipalkkaan
Itsensätyöllistämiseen ajaudutaan olosuhteiden pakosta, mutta vähemmän kuin voisi kuvitella.
Viidestä itsensätyöllistäjästä yksi on aloittanut olosuhteiden pakosta, kaksi on tarttunut tilaisuuteen tai päättänyt kokeilla. Loput kaksi ovat tähdänneet määrätietoisesti yrittäjiksi.
Eniten olosuhteiden sanelemaa yksinyrittämistä löytyy kulttuurialalta ja käsityöläisistä. Yli puolet taide- ja käsityöalan itsensätyöllistäjistä aloittaa siksi, että palkkatyötä ei ole tarjolla. Tulos tukee sitä oletusta, että kulttuurialalle on koulutettu liikaa väkeä suhteessa alan työpaikkoihin.
Silti yllättävän harva vaihtaisi nykyistä työtään kuukausipalkkaan ja normaaliin työsuhteeseen – kulttuurityöläisistä runsas neljännes ja muista joka viides
Itsensätyöllistäjä nauttii työstään
Yksi syy, miksi itsensätyöllistäjät viihtyvät roolissaan, on työssä koettu imu ja innostus eli muodikkaasti ilmaistuna flow.
Yli puolet itsensätyöllistäjistä sanoo olevansa innostuneita työstään, kun palkansaajista jaksaa innostua vain runsas kolmannes. Itsensätyöllistäjä kokee itsensä myös vahvaksi ja tarmokkaaksi työssään huomattavasti useammin kuin palkansaaja.
Innostus näkyy halukkuutena jatkaa työntekoa vanhuuseläkeiän jälkeen. Yli 40 prosenttia itsensätyöllistäjistä haluaa tehdä työtään vielä seniorina, koska pitää työstään.
Jotta kuva ei muodostuisi liian ruusuiseksi, joka kymmenes itsensätyöllistäjä aikoo työskennellä vanhuuseläkeiän jälkeen, koska ei selviä muuten taloudellisesti.
Työn imullakin on kääntöpuolensa. Itsensätyöllistäjän on huomattavasti vaikeampi rajata työtä ja vapaa-aikaa kuin palkansaajan.
Epävarmuus kuormittaa
Moni itsensätyöllistäjä nauttii työstään sitä tehdessään. Vaikeudet alkavat, kun töitä ei ole riittävästi ja palkka ei juokse.
Suomen palkansaajat sijoittuvat tasaisesti eri tulokymmenyksiin. Sen sijaan itsensätyöllistäjistä peräti 44 prosenttia sijoittuu kahteen alimpaan tulokymmenykseen. Itsensä työllistävillä naisilla tilanne on vielä karumpi. Puolet heistä sijoittuu alimpaan tuloviidennekseen.
Itsensätyöllistäjänaisen euro on vielä paljon pienempi suhteessa miehiin kuin normaaleissa palkkatöissä.
Kulttuuri- ja käsityöläisillä taloudellinen tilanne on synkein. Huoli töiden riittävyydestä paina valtaosaa, ja edes suhteellisen säännöllisiin tuloihin yltää vain joka viides taide- tai käsityöläinen.
Yhtä totuutta ei ole
Itsensätyöllistäjät on kirjava joukko, jonka toisessa päässä ovat kannattavaa yritystoimintaa pyörittävät yksinyrittäjät. Laajaan keskikastiin kuuluvat ammatinharjoittajat, joilla on kohtuullisen hyvä työtilanne ja säädylliset tulot.
Huolestuttavin ryhmä on vajaatyöllistetyt sinnittelijät, joiden kuvaaminen itsensätyöllistäjiksi on jatkuvan säätämisen ja sinnittelyn kaunistelua. He yrittävät työllistää itsensä siinä kunnolla onnistumatta.
Päättäjien pitää siis olla varovaisia, kun he vetävät Tilastokeskuksen tutkimuksesta poliittisia johtopäätöksiä. Itsensätyöllistäjillä menee sekä hyvin että hyvin huonosti.
