Perinteisten palkkatyöläisten oheen mahtuu 150 000 itsensätyöllistäjää. Tästä sekalaisesta seurakunnasta saatiin vihdoin tarkempaa tietoa.

Kaikki ovat kuulleet huhuja ja karmaisevia kertomuksia itsensätyöllistäjistä ja yksinyrittäjistä, jotka eivät saa työstään kunnon palkkaa ja joiden sosiaaliturva on retuperällä.

Tilastokeskus selvitti itsensätyöllistäjien työoloja, toimeentuloa ja sosiaaliturvaa laajalla haastattelututkimuksella.

Tutkimus sekä murtaa myyttejä että vahvistaa niitä. Ohessa tutkimuksen keskeiset havainnot.

Meitä on moneksi

Itsensätyöllistäjiä löytyy monilta aloilta: rakennuksilta, auton ratista, huoltamoilta, kampaamoista, esiintymislavoilta, gallerioista, graafisen alan työhuoneilta, markkinoinnista, pikkupuodeista, siivouspartioista, vastaanotoilta, kiinteistövälityksestä, valokuvastudioilta…

Korkeimmin koulutettuja ovat tietotyön erityisasiantuntijat, joista yli 80 prosentilla on korkea-asteen tutkinto. Matalin koulutustaso on palvelu-, rakennus-, kuljetus- ja teollisuusalan itsensätyöllistäjillä.

Harva vaihtaisi kuukausipalkkaan

Itsensätyöllistämiseen ajaudutaan olosuhteiden pakosta, mutta vähemmän kuin voisi kuvitella.

Viidestä itsensätyöllistäjästä yksi on aloittanut olosuhteiden pakosta, kaksi on tarttunut tilaisuuteen tai päättänyt kokeilla. Loput kaksi ovat tähdänneet määrätietoisesti yrittäjiksi.

Eniten olosuhteiden sanelemaa yksinyrittämistä löytyy kulttuurialalta ja käsityöläisistä. Yli puolet taide- ja käsityöalan itsensätyöllistäjistä aloittaa siksi, että palkkatyötä ei ole tarjolla. Tulos tukee sitä oletusta, että kulttuurialalle on koulutettu liikaa väkeä suhteessa alan työpaikkoihin.

Silti yllättävän harva vaihtaisi nykyistä työtään kuukausipalkkaan ja normaaliin työsuhteeseen – kulttuurityöläisistä runsas neljännes ja muista joka viides

Itsensätyöllistäjä nauttii työstään

Yksi syy, miksi itsensätyöllistäjät viihtyvät roolissaan, on työssä koettu imu ja innostus eli muodikkaasti ilmaistuna flow.

Yli puolet itsensätyöllistäjistä sanoo olevansa innostuneita työstään, kun palkansaajista jaksaa innostua vain runsas kolmannes. Itsensätyöllistäjä kokee itsensä myös vahvaksi ja tarmokkaaksi työssään huomattavasti useammin kuin palkansaaja.

Innostus näkyy halukkuutena jatkaa työntekoa vanhuuseläkeiän jälkeen. Yli 40 prosenttia itsensätyöllistäjistä haluaa tehdä työtään vielä seniorina, koska pitää työstään.

Jotta kuva ei muodostuisi liian ruusuiseksi, joka kymmenes itsensätyöllistäjä aikoo työskennellä vanhuuseläkeiän jälkeen, koska ei selviä muuten taloudellisesti.

Työn imullakin on kääntöpuolensa. Itsensätyöllistäjän on huomattavasti vaikeampi rajata työtä ja vapaa-aikaa kuin palkansaajan.

Epävarmuus kuormittaa

Moni itsensätyöllistäjä nauttii työstään sitä tehdessään. Vaikeudet alkavat, kun töitä ei ole riittävästi ja palkka ei juokse.

Suomen palkansaajat sijoittuvat tasaisesti eri tulokymmenyksiin. Sen sijaan itsensätyöllistäjistä peräti 44 prosenttia sijoittuu kahteen alimpaan tulokymmenykseen. Itsensä työllistävillä naisilla tilanne on vielä karumpi. Puolet heistä sijoittuu alimpaan tuloviidennekseen.

Itsensätyöllistäjänaisen euro on vielä paljon pienempi suhteessa miehiin kuin normaaleissa palkkatöissä.

Kulttuuri- ja käsityöläisillä taloudellinen tilanne on synkein. Huoli töiden riittävyydestä paina valtaosaa, ja edes suhteellisen säännöllisiin tuloihin yltää vain joka viides taide- tai käsityöläinen.

Yhtä totuutta ei ole

Itsensätyöllistäjät on kirjava joukko, jonka toisessa päässä ovat kannattavaa yritystoimintaa pyörittävät yksinyrittäjät. Laajaan keskikastiin kuuluvat ammatinharjoittajat, joilla on kohtuullisen hyvä työtilanne ja säädylliset tulot.

Huolestuttavin ryhmä on vajaatyöllistetyt sinnittelijät, joiden kuvaaminen itsensätyöllistäjiksi on jatkuvan säätämisen ja sinnittelyn kaunistelua. He yrittävät työllistää itsensä siinä kunnolla onnistumatta.

Päättäjien pitää siis olla varovaisia, kun he vetävät Tilastokeskuksen tutkimuksesta poliittisia johtopäätöksiä. Itsensätyöllistäjillä menee sekä hyvin että hyvin huonosti.  

Riitta Suomi, 68, testamenttasi puolet omaisuudestaan Unicefin kautta maailman lapsille. Hän oppi jo kotona, että heikompaa pitää auttaa.

– Testamenttiajatus syntyi yllättäen. Olin Unicefin tilaisuudessa, jossa käsiteltiin testamenttilahjoittamista. Siellä sanoin ääneen, että nyt teen testamentin, Riitta Suomi kertoo.

Riitalla ja hänen miehellään on uusperhe.

– Periminen voi olla monimutkaista ilman testamenttia, kun molemmilla on aikuisia lapsia aiemmista liitoista. Lapsenlapsiakin on yhteensä seitsemän.

– Mieheni päätyi myös tekemään testamenttilahjoituksen. Mietimme kahdestaan kotona sitä, miten omaisuutemme jaetaan. Keksimme kaikenlaisia hullujakin ratkaisuja, joille nauroimme moneen kertaan. Marssimme suunnitelmamme kanssa Unicefin asiantuntijan luokse, joka kirjoitti varsinaisen testamentin toiveittemme mukaan. Muokkasimme siitä vielä paria kohtaa ennen kuin laitoimme nimet alle.

Testamenteista ei paljon puhuta. Riitta arvelee sen johtuvan siitä, että siihen liittyy aina kuolema. Se saa ihmiset arastelemaan.

"Me olemme kertoneet lapsillemme avoimesti testamentista."

– He hyväksyvät päätöksemme täysin. Meillä on yhteinen käsitys siitä, että henkinen perintö on kuitenkin tärkeintä, mitä kotoa voi saada. Perinnönjaossa Unicef saa suurin piirtein saman verran kuin lapsenikin.

– Olen miettinyt myös historiaa. Suomen lapset saivat sodan jälkeen Unicefilta paljon apua. Pidän omaa toimintaani myös velanmaksuna.

Riitta syntyi keväällä 1948 kuopiolaisen perheen kolmanneksi lapseksi.

– Kaikesta oli puutetta. Äiti ompeli vaatteet lapsille setien ja tätien vanhoista takeista, hameista ja housuista. Kengät olivat aina sisarusten perintöä. Vielä kouluaikanakin minulla oli monojen pohjissa suksisiteitä varten reikiä, joista lumi ja kosteus pääsivät palelluttamaan varpaat.

Koti oli omakotitalossa, jossa asui kolme muutakin perhettä.

– Meillä oli käytössä kammari ja keittiö. Pihan perällä oli ulkohuussi, ja vesi haettiin keskellä katua olevalta kaivolta.

– Kansakoulun jälkeen pyrin oppikouluun ja onneksi pääsin. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1967. Neljä vuotta myöhemmin valmistuin rakennusinsinööriksi ja astuin työelämään.

"Nälkää näkevien lasten kuvat pysäyttivät minut 80-luvun alussa."

– Olin oppinut vanhemmiltani, että heikompaa pitää auttaa. Niinpä aloin hakea sopivaa tapaa olla avuksi. Monet sanoivat, ettei siitä ole mitään hyötyä, ei yhden ihmisen työ auta yhtään. Minä kuitenkin jatkoin etsimistä. Lopulta päädyin mukaan Unicefin toimintaan. Valitsin järjestön sen takia, että se auttaa nimenomaan lapsia.

– Elämässäni oli tuohon samaan kaikenlaista ikävää. Kun ryhdyin tekemään vapaaehtoistyötä, aloin voida itsekin paremmin. Niin vähällä voi tehdä hyvää toisille ja maailmasta ainakin vähän paremman.

Riitta on käynyt Nepalissa todistamassa itse, että apu oikeasti menee perille.

– Vierailin vuoristokylässä, jossa oli käynnissä naisten luototusohjelma. Koko kylän toimeentulo oli lähtenyt nousuun naisten yritteliäisyyden ansiosta. Unicefin tuella rakennetut kaivot ja käymälät puolestaan paransivat koko kyläyhteisön elinoloja. Matkalla näin, miten paljon Unicefin toimintaa ja työntekijöitä arvostetaan.

Teksti on lyhennelmä ET 13/2016:ssa julkaistusta artikkelista.

Hyväntekijän testamentti on harvinaisuus

Suomessa tehdään vuosittain noin 15 000 testamenttia, joista vain satakunta määrää perinnön tai osan siitä jonkin järjestön hyväksi. Määrä kasvaa hiljalleen.

Hyväntekeväisyyteen voi osoittaa pienenkin osan perinnöstä. Osatestamentissa voi määrätä hyvin tarkasti, millaisen summan tai osan omaisuudestaan haluaa hyväntekeväisyyteen osoittaa. Samalla voi kertoa, mille järjestölle tai taholle haluaa tehdä lahjoituksen.

Liian yksityiskohtaiset määräykset testamentissa saattavat johtaa siihen, ettei järjestö voi ottaa lahjoitusta vastaan. Lahjoitustestamentti kannattaakin tehdä suunnitelmallisesti ja yhteistyössä sen järjestön kanssa, jota haluaa auttaa.

Kuluttajaliiton tuoreen selvityksen mukaan asianajajan laatiman testamentin saa yleensä 200–500 eurolla. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi omaisuuden määrä ja laatu sekä se, onko testamentin laatija lapseton leski vai uusperheessä asuva pariskunta.

Osa yleishyödyllisistä järjestöistä tarjoaa ilmaista lakimiespalvelua testamentin laatimiseen, jos järjestö on yksi edunsaajista. Osalla järjestöistä on kohtuuhintainen yhteistyökumppani, joka auttaa testamenttilahjoittajia asiakirjojen tekemisessä.

20 yleishyödyllistä järjestöä on perustanut yhteisen Hyvä testamentti -verkkosivun, jossa kerrotaan testamenttilahjoittamiseen liittyvästä lainsäädännöstä, annetaan vinkkejä testamentin laadintaan ja vastataan yleisimpiin kysymyksiin.

Matkustajavakuutuksella voit leikata matkalla puhjenneen sairauden tuomia kuluja, mutta vanhojen sairauksien kohdalla korvaus on tiukasti rajattu. 

1. Sairastuminen matkalla ei aina ole matkasairaus

Matkustajavakuutus on se matkavakuutuksen osa, joka on tarkoitettu turvaksi matkustajalle itselleen, ei tavaroille.

Matkustajavakuutus korvaa ensisijaisesti niitä kuluja, jotka syntyvät matkalla sattuneesta tapaturmasta tai matkan aikana puhjenneesta uudesta sairaudesta. Vakuutusyhtiöt käyttävät sanaa  matkasairaus.

Jos sairastuminen matkalla johtuu jo ennen matkaa alkaneesta tai pitkäaikaissairaudesta, korvaukset ovat huomattavasti vaatimattomammat tai niitä ei saa lainkaan.

2. Matkasairauden hoitokuluissa on harvoin enimmäisraja

Vakuutukset korvaavat matkasairauden ja -tapaturman kuluja yleensä ilman enimmäisrajaa, mutta poikkeuksiakin on, sillä jokainen vakuutusyhtiö määrittelee vakuutustensa sisällön itse.

Korvattavia kuluja ovat esimerkiksi lääkärin tutkimukset ja toimenpiteet, lääkkeet, sairaalan hoitopäivämaksut ja sairaankuljetuksen maksut.

Listat korvattavista kuluista löytyvät vakuutusehdoista, samoin luettelot kuluista, joita ei korvata. Muun muassa haaverit monien urheilulajien parissa jäävät vaille korvauksia, ellei niitä varten ota lisävakuutusta.. 

3. Matkasairaudessakin korvattava hoitoaika on rajattu

Vakuutusyhtiöt rajaavat korvaamaansa matkasairauden tai -tapaturman hoitoaikaa. Korvausta maksetaan esimerkiksi korkeintaan 90-120 päivän ajan hoidon aloittamisesta. Tapaturmissa aikaraja on tyypillisesti kolme vuotta. Jos hoitoja tämän jälkeen tarvitsee, ne saa pulittaa omasta kukkarosta.

4. Krooninen sairaus on joskus kokonaan rajattu vakuutuksesta

Joistakin matkustajavakuutuksista on rajattu kokonaan pois jo ennen matkaa todetut sairaudet. Esimerkiksi kaikki ulkomaiset vakuutusyhtiöt eivät välttämättä maksa minkäänlaista korvausta edes silloin, kun pitkään oireettomana ollut sairaus yllättäen vaatii matkalla hoitoa.

5. Vanhasta sairaudesta korvataan vain ensiapuhoitoa

Suomalaiset vakuutukset korvaavat yleensä akuutteja hoitokuluja, jos pitkäaikainen tai jo ennen matkaa alkanut sairaus odottamattomasti äityy hoitoa vaativaksi. Tätä kutsutaan ensiapuluonteiseksi hoidoksi.

Sitä korvataan tavallisesti enintään 7-10 vuorokauden ajalta. Jos akuuttia hoitoa on jatkettava pidempään, kulut  joutuu maksamaan itse.

Ensiapuhoitoa ei ole esimerkiksi potilaan kuljetus kotimaahan

Ensiapuhoidosta saa korvauksen vain, jos sairauden tilanne ennen matkaa on ollut hyvä.

Korvauksia ei yleensä saa, jos sairauden tutkimukset tai hoito ovat matkalle lähtiessä kesken ja sairaus vaatiikin hoitoa matkan aikana.

6. Terveysselvitys ei takaa korvausta

Jos matka kestää jopa kuukausia tai vakuutuksen ostaja on iäkäs vakuutusyhtiöt saattavat pyytää selvitystä terveydentilasta. Ikärajat vaihtelevat yhtiöittäin. Tarkkakaan selvitys ei sinänsä takaa korvauksia.

7. Oman lääkärin matkustuslupa ei vaikuta vakuutuskorvauksiin

Vakuutus on sopimus vakuutusyhtiön ja asiakkaan välillä. Matkustajavakuutus on kaupallinen palvelu, jonka ehdot vakuutusyhtiö määrittelee. Vaikka oma hoitava lääkäri olisi sitä mieltä, että terveydentilan puolesta voi lähteä matkalle, vakuutusyhtiö tekee korvauksen maksamisesta omat päätöksensä, jos sairaus sittenkin yllättää.

8. Mikään vakuutus ei suojaa kaikelta – kukkaron sietokyky pitää laskea

Sellaista vakuutusta Suomessa ei ole tarjolla, joka suojaisi olemassa olevan sairauden ensiapuhoitoa laajemmilta kuluilta. Jokaisen on matkaa harkitessaan itse arvioitava, millaisia riskejä omaan olemassa olevaan sairauteen liittyy ja miten omat rahat riittävät, jos matkalla sairastuu.

9. Euroopassa on hyötyä Kelan ilmaisesta eurooppalaisesta sairaanhoitokortista

Euroopassa matkustava suomalainen saa äkillisesti sairastuessaan tai onnettomuuteen joutuessaan samanlaista hoitoa ja samaan hintaan kuin maan omat asukkaat. Tämän oikeuden todistaa eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka voivat tilata ilmaiseksi Kelasta kaikki Suomen sairausvakuutukseen piiriin kuuluvat henkilöt sekä Euroopassa asuvat suomalaiset eläkeläiset.

10. Vakuutusyhtiön päätökseen voi hakea muutosta

FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan puoleen voi kääntyä, jos vakuutusyhtiön korvauspäätös tuntuu kohtuuttomalta. Palvelu on maksuton.

FINE tutkii asian ja antaa siitä suositusluonteisen ratkaisuehdotuksen. Jos FINE suosittaa vakuutusyhtiölle korvauksen muuttamisesta, yhtiö yleensä noudattaa suositusta.

FINEn verkkosivuilla on linkki ratkaisutietokantaan, josta löytyvät muun muassa matkavakuutuskorvauksista annetut ratkaisusuositukset.

Lähteet: FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan vakuutusasiantuntija Katja Lappi,

FINEn raportti ”Mitä matkavakuutus korvaa, jos sairaus pahenee matkalla” (FINE 6/2015), terveyskirjasto.fi, kela.fi, fine.fi, vakuutusyhtiöiden verkkosivut