Kuinka ennakkoperintöä annetaan ja paljonko siitä koituu veroja lapsille? Näillä vinkeillä pääset alkuun.

Omaisuuden siirtämiseen liittyy niin monimutkaista lainsäädäntöä, että asiantuntijan apu on paikallaan. Omin päin voi onnistua tekemään oikeanlaisia ratkaisuja, mutta pieneltä tuntuvat yksityiskohdat saattavat myös johtaa suuriin kuluihin.

Kysyimme neuvoa verojuristi Tuomo Lindholmilta, joka on 25 vuoden urallaan Veronmaksajain Keskusliitossa auttanut kymmeniätuhansia yksityishenkilöitä heidän vero-ongelmissaan.

"Älä jätä tätä perinnöksi” – katso pysäyttävät ennen ja jälkeen -kuvat

  1. Liittyykö perinnönjakoon yleisiä harhaluuloja?

    Yleisimmin luullaan, että ennakkoperinnöstä maksetaan veroja vasta antajan kuoleman jälkeen. Saajan on kuitenkin maksettava lahjavero heti ennakkoperinnön saatuaan.
    Ennakkoperintö voi myös kiristää perintöveroa. Oletetaan, että vanhemmilla ei ole avioehtoa ja he antavat lapselleen ennakkoperintöä. Kun vanhempi kuolee, ennakkoperintö lisätään perittävään omaisuuteen. Koska omaisuuspotti näin kasvaa, siitä perittävä perintöverokin on suurempi, sillä perintöverotus on progressiivista. Ennakkoperinnön antamisen yhteydessä maksettu lahjavero huomioidaan toki kuitenkin vähennyksenä.
    Ennakkoperinnöllä tarkoitetaan lähtökohtaisesti sitä, kun vanhempi antaa lapselleen tavanomaista suuremman lahjan tai myy omaisuutta olennaisesti käypää hintaa edullisemmin.

  2. Eihän ennakkoperintöä sitten kannata antaa!

    Riippuu tilanteesta. Ennakkoperintö mahdollistaa lasten tasapuolisen kohtelun. Jos yksi tarvitsee taloudellista apua, toisten kannalta on tasapuolista, että apu kirjataan jo itse lahjakirjassa ennakkoperinnöksi, elleivät he saa vastaavaa lahjaa. Näin lopullisessa perinnönjaossa ennakkoperintö vähennetään muiden asten vaatimuksesta saajan osuudesta ja kaikki perivät yhtä paljon.
    Lapselle annettu lahja oletetaan lain mukaan ennakkoperinnöksi, ellei muuta ole määrätty tai ellei antaja ole tarkoittanut muuta. Viimemainitussa on kysymys tulkinnasta. Antajan olosuhteista katsoen tavanomainen lahja ei ole lain mukaan ennakkoperintöä.
     

    Taustaa: 8 vinkkiä: näin annat rahaa ja sijoituksia lahjaksi lapsenlapselle

  3. Kuinka iso on tavanomaista suurempi lahja?

    Riippuu lahjan antajan varallisuudesta. Tavallisessa perheessä arvotaulu on tavanomaista suurempi lahja eli ennakkoperintöä, hyvin varakkaassa perheessä sama lahja olisi tavanomainen. Vastaavasti jos tavallisessa perheessä myydään lapselle vaikka mökki käypää hintaa 30–40 prosenttia edullisemmin, kyseessä voi alennuksen osalta jo olla ennakkoperintö.
    Kun tavaran tai vaikka kiinteistön myyntihinta on yli 75 prosenttia käyvästä hinnasta, alennuksesta ei tarvitse maksaa lahjaveroa. Jos taas myyntihinta on 75 prosenttia tai pienempi käyvästä hinnasta ja alennus ostajalle samalla vähintään 4000 euroa, koko alennuksesta pitää maksaa lahjaveroa.
    Luovutuskirjaan kannattaa kirjoittaa, onko kyseessä ennakkoperintö vai ei. Lahjasta on myös tehtävä lahjaveroilmoitus kolmen kuukauden sisällä lahjan saamisesta. Kaupassa tulee huomioida myös mahdolliset myynti- ja varainsiirtoverot.

  4. Paljonko lahjasta maksetaan veroa?

    Jos lahjan arvo on 4000 euroa tai enemmän, siitä maksetaan lahjaveroa progressiivisen lahjaveroasteikon mukaan. Lähisuku, kuten lapset ja lapsenlapset, kuuluvat ensimmäiseen veroluokkaan, kaukaisemmat sukulaiset ja vieraat toiseen. Samalta henkilöltä kolmen vuoden välein päivästä päivään tarkastellut ja saadut yhteensä alle 4000 euron lahjat ovat verottomia.
    Kun tavaran tai muun omaisuuden omistaja vaihtuu, siihen liittyy yleensä aina jokin vero: lahjavero, myyntivero, varainsiirtovero tai perintövero.

  5. Ovatko perintöverot yhtä suuria kuin lahjavero?

    Perintöveroa maksetaan vasta jos oma verotettava perintö on 20 000 euroa tai suurempi. Myös perintöveroasteikkoja on kaksi, lähisuvulle ja kaukaisemmille perijöille erikseen.
     

    Lue lisää etlehti.fi:n perinnönjakoteemasivuilta.

  6. Jos annan vaikka kesämökin lapselleni, mitä siinä on huomioitava?

    Jos haluat käydä edelleen mökillä ja päättää siitä, kuka mökillä voi viettää aikaa, jätä itsellesi hallintaoi­keus. Se takaa myös sen, ettei mökkiä voi myydä elinaikanasi ilman lupaasi.
    Lapsi joutuu maksamaan mökistä lahjaveroa, mutta veron määrään vaikuttaa mökin arvon lisäksi sinun ikäsi. Mitä nuorempi olet, sitä pitempään mökin saanut joutuu todennäköisesti odottamaan hallintaoikeuden saamista ja sitä pienempi lahjavero on.
    Hallintaoikeudesta voi halutessaan myöhemminkin luopua lahjansaajan hyväksi. Luopuminen on kuitenkin lahja, josta voidaan lahjaverottaa.
    Kiinteistöjen omistusta voi siirtää myös murto-osina vaikka kolmen vuoden välein. Jos osuuksien arvo on alle 4000 euroa, lahjaveroa ei tarvitse maksaa, kun saaja ei saa samalta lahjoittajalta muita lahjoja samana kolmen vuoden aikana. Kiinteistön luovutukseen liittyy myös aina vähintään viranomaiskuluja. Ja mökkikin on vähänkin arvokkaampi, sen luovuttamisen murto-osissa, esimerkiksi alle 4000 euron siivuissa, on aika työlästä.
    Joskus lapsi kuolee ennen vanhempiaan. Jos hänellä ei ole omia lapsia eikä perivää puolisoa, vanhemmat perivät hänet, ellei lapsella ole testamenttia muille. Silloin vanhemmat joutuvat hyvinkin maksamaan perintöveroa alun perin omasta mökistään.
    Yleensä lahjakirjoihin kirjataan, että lasten puolisoilla ei ole avio-oikeutta lahjoihin ja ennakkoperintöihin. Vävy tai miniä ei pääse silloin mökistä tai muusta lahjasta osille esimerkiksi erotilanteessa. Irtaimen lahjakirja vaatii silloin kaksi esteetöntä todistajaa.

    Voisiko perinnöstä päättää yhdessä? Pitkästen perhe pyysi lapsia suunnittelemaan omaisuuden jaon

  7. Onko asunto-osakkeiden antamisessa erityistä huomioitavaa?

    Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestys kannattaa lukea tarkoin. Joissain yhtiöissä yhtiöllä ja osakkailla on oi­keus lunastaa myynnissä oleva asunto myyntihinnalla. Joskus pykälä koskee myös lahjoja. Jos siis lahjoittaa tai myy asunnon lapselleen kovin edullisesti, joku muu saattaakin lunastaa asunnon.
    Lahjan saajan on hyvä omistaa asunto vähintään vuoden. Silloin sen myymisestä ei tarvitse maksaa myyntivoiton veroa, jos asunto myydään lahjaveroarvosta. Jos asunto myydään aiemmin, myyntivoitto lasketaan käyttämällä ensisijaisesti lahjoittajan hankintamenoa. Tämä on paha sudenkuoppa tietämättömälle lahjansaajalle. Lahjavero toki tulee maksettavaksi heti lahjan saantihetkellä.
    Vanhemmat voivat myös lahjoittaa vain oman osuutensa yhteisestä omaisuudesta. Yhteisen kodin luovutukseen tarvitaan molempien vanhempien suostumus. Lahjaveroa tulee maksettavaksi vähemmän, kun on kaksi lahjanantajaa yhden sijaan.

  8. Entä jos lahjoittaa omaisuutta lapsenlapsille?

    Ainakin lapsen ikä kannattaa ottaa huomioon. Alaikäiselle lahjoitettua omaisuutta hallinnoivat yhdessä hänen vanhempansa, yleensä myös vanhempien mahdollisen eron jälkeen. Toisaalta parikymppinenkään ei ole välttämättä kypsä omistaja. Jos lahjoittaa esimerkiksi opiskeluasunnon lapsenlapselle, asuntoon kannattaisi ehkä jättää itselle vaikka määräaikainen hallintaoikeus. Näin nuori ei pääse esimerkiksi myymään asuntoa päähänpistona. Kerran toiselle annettua ei saa takaisin, vaikka toinen kohtelisi lahjaa tai lahjanantajaa huonostikin.

    Vinkki! "Kultalautasella odottava perintö luisuu vääriin käsiin" – näin rauhoitat huolestuneet jälkeläiset

  9. Mitä sitten uskaltaa lahjoittaa?

    Ei kannata antaa pois omaisuutta, jota uskoo vielä itse tarvitsevansa. Siksi esimerkiksi oma koti on yleensä syytä säilyttää loppuun asti. Yhteisomistuksiakin on hyvä harkita tarkoin, sillä elämäntilanteet muuttuvat. Omistusten purku voi olla hankalaa ja siitä seuraa yleensä myös veroja ja muita kuluja. Helpointa olisi antaa rahaa, mieluiten yhtä aikaa ja saman verran kaikille lapsille, ja määrätä samalla vielä, ettei kyse ole ennakkoperinnöstä.
    Jos omaisuutta on suhteellisen paljon ja monenlaista, voi olla vaikea olla tasapuolinen. Annetun omaisuuden arvokin voi muuttua ajan kuluessa. Jos toiselle lapselle antaa vaikka pörssiosakkeita ja toiselle vastaavan arvoisen asunnon, ei voi tietää etukäteen, kumpi saa lopulta enemmän, pörssikurssit kun nousevat ja laskevat.

  10. Mistä saa apua?

    Veronmaksajien Keskusliiton jäsenet saavat 25 euron jäsenmaksulla (vuonna 2017) henkilökohtaista puhelinneuvontaa ja voivat myös teettää toimeksiantoja erillisestä maksusta. Apua saa myös esimerkiksi pank­kien varainhoitoyksiköistä. Verohallinnon sivuilla on myös tietoa.

Testamenttia tarvitaan. Sillä voi turvata esimerkiksi puolison taloudellisen aseman. Nämä ovat viimeisen tahdon vaiheet.

1. Tee ajoissa

Perimysjärjestystä voidaan muuttaa vain testamentilla. Jos testamenttia ei ole, omaisuus jaetaan kuten laki määrää. Lapsettoman henkilön omaisuus luovutetaan viime kädessä valtiolle, jos perillisiä ei löydy.

2. Kuka perii?

Rintaperillisiä ovat lapset tai heidän lapsensa. He ovat ensisijaisia perijöitä. Jos rintaperillisiä ei ole, perijä on aviopuoliso. Avopuoliso ei ilman testamenttia peri. Mikäli aviopuolisoa eikä rintaperillisiä ole, perijöitä ovat vainajan isä ja äiti sekä siskot ja veljet lapsineen. Serkut eivät nykylain mukaan peri.

3. Rintaperillisten oikeudet

Perintöosa on perittävä omaisuus jaettuna rintaperillisten määrällä. Jos omaisuus on testamentilla määrätty toisaalle, ovat rintaperilliset silti oikeutettuja lakiosaan, joka on puolet perintöosasta.

Esimerkki: jos rintaperillisiä on kaksi ja perinnön suuruus 100 000 euroa, on kummankin perintöosa 50 000 euroa. Testamentilla voidaan määrätä 50000 euroa toisaalle. Silloin rintaperilliset saisivat lakiosana 25 000 euroa kumpikin.

4. Todistajat mukaan

Testamentin todistajiksi tarvitaan kaksi 15 vuotta täyttänyttä, täysissä sielunvoimissaan olevaa ihmistä, jotka ovat molemmat yhtä aikaa paikalla. Todistaja ei saa olla testamentin tekijän perillinen, muu edunsaaja tai muulla tavoin esteellinen.

5. Säilytä turvassa ja kerro muille

Testamentteja tehdään vain yksi kappale. Sitä kannattaa säilyttää esimerkiksi pankin tallelokerossa tai sinettisäilytyksessä. Omaisille on hyvä vinkata testamentin olemassaolosta ja säilytyspaikasta. Jos omaisen testamentti ei ole itselle mieluinen, oikeutta ei kannata ottaa omiin käsiin. Jos menee esimerkiksi repimään toisen testamentin, menettää oikeuden koko perintöön.

Lähde: asianajaja Ilona Piironen, hyvatestamentti.fi

Artikkeli on julkaistu ET:n numerossa 13/2016.

Lue myös: 10 syytä tehdä testamentti

Lue myös: Testamenttaisitko hyväntekeväisyyteen? Pienikin summa auttaa

Täältä löydät kaikki ET:n perintöasioihin liittyvät artikkelit. 

Oletko varma, että kotivakuutuksesi suojaa myös perinnöksi saamasi arvoesineen?

Kotiin voi tupsahtaa esimerkiksi perintönä tavaraa, joiden rahallinen arvo on huomattava. Miten arvoesineiden kanssa voi elää menettämättä yöuniaan?

Kotivakuutus on meistä melkein jokaisella. Finanssialan keskusliiton vuonna 2014 tekemän tutkimuksen mukaan 95 prosenttia suomalaisista on vakuuttanut kotinsa. Eri asia on, miten hyvin vakuutuksen taso on valittu.

Lue myös: "Näistä maksetaan yllättävän paljon"
– onko sinullakin lasikaapissa lottopotti?

Vakuutuksissa isot erot

Jonkinlaisen suojan kotivakuutus toki aina antaa, mutta vakuutuksissa on isoja eroja. Yksi vakuutusyhtiö korvaa vaikka 50 000 euron arvoisen esineen menetyksen, toisella yksittäisen arvotavaran korvaussummassa katto tulee vastaan jo muutaman tuhannen euron kohdalla.

Sekin vaihtelee paljon, kuinka laajalle kotivakuutuksen voimassaolo ulottuu. Joissakin vakuutuksissa arvotavara saa vakuutussuojan, lähinnä vain, kun se on kotona. Toiset vakuutukset kattavat suojan jopa kaikkialla maailmassa, vaikka arvoesine olisi kokonaisen vuoden pois kotiosoitteesta.

Lisäksi vakuutusyhtiö voi vaatia arvotavarasta tarkan luettelon tai asiantuntijan lausunnon, joka vakuuttajan on hankittava omalla kustannuksellaan.

Kiinnostavaa: "Älä jätä tätä perinnöksi”
– katso pysäyttävät ennen ja jälkeen -kuvat

Arvioi kotisi realistisesti

Koti-irtaimiston arvo kannattaa laskea realistisesti. Jos kaikki menisi, millä summalla saisit kaupasta uudet tilalle? Sama perinpohjainen arviointi on syytä tehdä arvotavaroiden kohdalla.

Kotivakuutukseensa saa valita haluamansa enimmäiskorvauksen. Mitä suurempi summa ja mitä pienempi omavastuu, sitä kalliimpi vakuutus. Laskennan pohjana käytetään usein kodin neliömäärää. Näin saatava enimmäiskorvaussumma ei välttämättä riitä, jos kotona tavanomaista irtaimistoa selvästi kalliimpaa tavaraa.

– Esimerkiksi 50 neliön kerrostalohuoneiston kotivakuutukseen suosittelemme 40 000–50 000 euron enimmäiskorvaussummaa. Erityisen arvokas irtaimisto tai arvoesineet saattavat edellyttää summan korottamista, sanoo vakuutuspäällikkö Jenni Reijonen OPsta.

OP ei vaadi vakuutuksen ottajaa luetteloimaan tai kuvaamaan arvotavaroitaan vakuutusyhtiötä varten. Muuten sellainen on Reijosen mielestä hyvä idea.

– Mitä tarkemmat tiedot omistajalla ja meilläkin arvoesineistä on, sitä paremmin ne kaikki pysyvät muistissa, jos jotain ikävää tapahtuu.

Yksi asia on sellainen, että sitä ei voi vakuuttaa: tunnearvo. Rakkaitten ihmisten valokuvia tai lasten askarteluja ei millään rahalla saa takaisin.

Mitä on arvotavara?

Arvotavaralla vakuutusyhtiöt tarkoittavat erityisen arvokasta yksittäistä esinettä. Näitä ovat esimerkiksi:

  • harrastusväline
  • soitin
  • turkis
  • järjestelmäkamera
  • taiteilijan signeeraama teos
  • taideteollisuusesine
  • antiikkiesine
  • koru
  • einekokoelma

Vakuutus voi esimerkiksi tuoda rahakorvauksen varkaustapauksessa, kattaa korjauskulut tai tuoda uuden esineen vahingoittuneen tilalle.

Näin vakuutus suojaa

Esimerkkejä arvoesineiden suojasta kotivakuutuksissa.

  • Fenniaturvan kotivakuutus

Suojaa irtaimistoa kotona. Suoja ulottuu myös kodin ulkopuolelle Pohjoismaissa ja rajatun ajan (alle vuosi).

Arvoesineitä korvataan enintään 10 000 euroon asti. Laajennetussa kotivakuutuksessa korvaussummia voi korottaa. Ikävähennys ja omavastuu saattavat pienentää korvausta

  •  If Kotivakutuus

Kotivakuutuksen suoja on voimassa kotona ja tilapäisesti (enintään vuoden ajan) koko maailmassa.

Jos yksittäisen esineen arvo ylittää 5 000 euroa tai esineiden yhteisarvo on yli 20 000 euroa, on nämä vakuutettava erikseen. Laajennetussa kotivakuutuksessa ylärajat ovat korkeammat.

Erikseen vakuuttamista edellyttävistä esineistä on myös toimitettava kirjalliset perustelut ja/tai asiantuntijan lausunto.

  • OP:n Omakoti-vakuutus

Kotivakuutus suojaa kotona olevia arvotavaroita – vaikka vain yhtä esinettä – vakuutuksen enimmäissummaan saakka. Ikävähennys ja omavastuu saattavat pienentää korvausta.

Suoja on voimassa kotona ja lisäksi kodin ulkopuolella Pohjoismaissa 5000 euroon saakka. Muuten tarvitaan erillinen arvotavaravakuutus.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.