Maailmaa nähnyt symbolitutkija Liisa Väisänen ei hämmästy voodoosta, mutta taannoisella lomamatkalla hän huomasi oudoksuvansa vallan merkkejä, rahan mahtia ja - kuninkaallisten merkitystä nykypäivässä.

"Pari vuotta sitten olimme mieheni kanssa kesällä Kööpenhaminassa. Silloin oli suorastaan ihmeellisen lämmintä ja hiostavaa. Minulle jäi päivän vierailusta kaikkein voimakkaimpana mieleen kuninkaallisen linnan edessä oleva vartija valtavan karvalakkinsa kanssa. Hänen takkinsa päälle valui hikinoro tukahduttavan kuuman lakin alta. Olin aidosti huolissani siitä saako nuori mies lämpöhalvauksen. Sen lisäksi jäin tosissani miettimään sitä: onko kuninkaallisuudessa nykypäivänä yhtään mitään järkeä?

"Keskiajan ihmiskäsitys  perustui luokkayhteiskuntaan. Eri sosiaaliluokkien ajateltiin jopa tarvitsevan erilaista ravintoa."

Aateliston oli hyvä syödä riistaa, kun muutenkin sotivat. Teologien piti syödä mahdollisimman paljon lintuja. Heidän ajatuksensahan kohosi taivaaseen. Talonpojille kuuluivat juurekset, he möyrivät maata. Tämä selittää osin senkin, miksi eri sosiaaliluokkien välisiä avioliittoja välteltiin. Mikä olisi esimerkiksi ollut sopivaa ruokaa aatelisen ja talonpojan lapselle?

Satuin olemaan töitteni kautta erään Italialisen kreivittären palatsissa viime viikolla, Italiassa. Hän oli juuri sellainen, kuin kreivittären voi kuvitella olevan. Hän nimittäin oli omaltakin puoleltaan aatelista sukua, mutta hänen vanhempi sisarensa oli perinyt heidän perheensä aatelisarvon. Niinpä hän oli kreivitär miehensä puolelta. Hän pyrki välttämään sen julkituomista kaikin tavoin. Palatsi oli hänen miehensä. Kun yritin kysyä hänen miehensä perheen tulosta palatsiin, hän väisti kysymyksen kertomalla, kuinka hänen sukulaisiaan on aina ollut siellä (avioliittojen kautta, sen hän jätti mainitsematta).

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viehättävä ja ystävällinen rouva tämä kreivitär oli. Silti palasin muutaman vuoden takaisen mietteeseeni siitä: onko tässä aatelisuudessa mitään järkeä? Pelkästään Italiassa on noin 75.000 aatelista yhä nykypäivänä. Italia on sentään tasavalta. Miten paljon heitä lieneekään monarkioissa. Yksi Italian aatelisista on muuten entisen kotikaupunkini Genovan pormestari. Hän on markiisi Marco Doria. Hänet on valittu pormestariksi kommunistisen puoleen listoilta. Voi aikoja, voi tapoja voimme ehkä todeta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kreivitär vierailun jälkeen kyselin seuralaisiltani, mitä mieltä he ovat tästä aatelis- ja kuninkaallisjutusta. Osa heistä huudahti heti: kyllä Ruotsin prinsessa Victoria on niin ihana ja pikkuprinsessa myös. Varmasti ovat, mutta minä ehkä enemmän mietin: eivätkö kaikki nuoret äidit ja heidän lapsensa ole suloisia?

Artikkeli on kooste Liisa Väisäsen blogin Liisa Ihmemaailmassa kirjoituksesta Raha ja valta - huono yhdistelmä. Koko kiehtovan kirjoituksen voit lukea TÄÄLTÄ.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla