Tukkasi lumi tuuheana nietoksena,

barbie-kasvojesi ympärystuntureilla

pyryt ilakoivat, häilähtivät hymynä,

Sisältö jatkuu mainoksen alla

huuliesi karpalot hehkuivat kypsinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei niiden poiminta lie boheemille onnena.

Minä mieleltä herkkä, naistani isoava,

riitejäälle pakenin, kuuntelin kalvakkaana

sydämeni kerjäämistä kurjaa, tauotonta,

en enää kadehtinut jumaltenkaan eloa.

Onko pelko aina oikea rakkaistaan luopua?

Kulmakarvojesi jängällä oli ihmetys empivä,

silmissäsi vuonojen jäiden välke, ikävä,

levon, lemmen lehto ripsiesi siimeksessä,

kehto kulkijan nukkua, levätä kotasi hämyssä.

Kaamosajan ensirakkautemme aina muistanemme.

Surujen rakeiset sateet alati vihmoen,

öisten painajaisten jäljiltä tyystin uupuen

minä rintakarvojani revin ja kynsinkin,

jotta edes hetken yhä eläväni tuntisin.

Vartalosi varjossa viipyen chansoneita kuuntelen.

Vierailija
Veijo A Määttänen

Tämä oli yksi miljoonista yrityksistä kuvata miten mies naistaan rakastaa.  Ei enempää, ei vähempää.

Lapin lumoissa kirjoitettu, vaikkei ole koskaan Rovaniemeä pohjoisempana käynytkään...

- runon tekijä

Vai niin, no, se Pariisi onkin toisessa suunnassa.

Veijo A Määttänen

Tämä oli yksi miljoonista yrityksistä kuvata miten mies naistaan rakastaa.  Ei enempää, ei vähempää.

Lapin lumoissa kirjoitettu, vaikkei ole koskaan Rovaniemeä pohjoisempana käynytkään...

- runon tekijä

Sisältö jatkuu mainoksen alla