Kun kuusikymmenluvulla, sen lopulla,

pois muutin hauskalta Hankasalmelta,

silloin Armisvedellä ja Kankaisilla

lehmätkin nauruisella naamataululla

laitumillaan häntää heitti ja ammui,

kyntöruunat toisilleen vitsejä hirnui,

ja lampaat haassa juorujaan mäkätti.

Kukot kanaloissaan oli Häkä-Häkkisiä,

pahnavuorta laskivat, oli kanat äimänä.

Taksikuskit, Kilu-Kalle ja Taksi-Antti

kyläteillä komeilla autoillaan kaahaili,

talojen tyttäret riihien nurkilta vilkutti

ja mökin muorikin salaa heistä haaveili.

Jo kohosi kiihko, kumpusi kaihomieli

niin piioilla, rengeillä kuin talollisilla

kun lauantai koitti ja päästiin saunasta;

päät märkinä ja hipiät punakkana, sama

suunta oli kaikilla, se tietty Hangan lava.

Kirkkoon kellot kutsui joka sunnuntaina,

sinne kaikki syntiset vaelsi vaitonaisina.

Korpikylistä kouluun lapsia linja-autolla

arkena kuskattiin, ja kirkonkylän koululla

salakessut pössyteltiin käymälän nurkalla.

Huhuttiin, on kultasuoni Hankamäen alla,

ei sitä silti kaiveta, vaan pidetään varalla

jos syttyis sota ja pitäis elää kuin pula-ajalla.

Lapsena Hankasalmi on hupaisa haavekunta,

mutta vanhana, vain eräs aavekunta korvessa?