Vain kyynellaakson kautta,

käy ihmislapsen tie,

kun Isä kutsuu meitä

ja työhönsä Hän vie.

 

On ahjo kuuma silloin,

kun kuona poltetaan,

jos oma tahto, milloin,

pääsee hallintaan.

 

On koetuksen varsta,

silloin tuskaisaa,

kun nöyrää ihmislasta,

Hän tietään kuljettaa.

 

Tuhkaksi Hän polttaa,

kaiken oman pois,

jotta Isän tahto,

kaikkein tärkein ois.

 

Ei Isän tahdon polku,

aina helppo lie,

on siinä moni solmu,

se taiston kautta vie;

 

On luopumista, tuskaa,

mainen elo tää.

Ei Rakkaus lopu koskaan,

se viimeiseksi jää.

 

Isä käteen tarttuu

ja lastaan kuljettaa,

jos leiliin kyynel karttuu,

ne kaikki kuivataan.

 

Kun kerran taivaan tarhaan,

lyhteet korjataan,

saa silloin osan parhaan,

ken kylvi, Rakkauttaan!