Ensimmäinen ikä
Synnyimme yksin jätettyjen,
suruviestiä pelkäävien
äitien lapsiksi.
Sodan sukupolveksi,
kasvamaan paremmasta tietämättöminä
puutteen ja pelon keskellä.

Odottamaan sodasta palaavaa miestä
jota sanottiin isäksi.

Toinen ikä
Menimme eväspaketti repussa
kuutena päivänä viikossa kouluun,
seitsemäntenä linja-autolla
tanssilavalle.
Kasvoimme perheeksi, joka asui
rintamamiestalon vinttihuoneessa ja
mietti, kuka huomenna hoitaisi sairasta lasta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ylellisyys eli vain mielikuvissa ja
hetken Mallorcan hotellissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolmas ikä
Työ vaihtui harrastuksiin,
lastenlapsiin, matkoihin, puutarhaan.
Vapauteen tehdä jotain, jota ei sanottu työksi.
Eläkkeeseen, joka antoi uuden,
lääkkeillä pelastetun päivän.
Onneen, kun vain vuodet riittäisivät.

Pelko menetyksestä
oli juurtunut meihin lapsena.

Finaali
Jonain päivänä kysymme terveyskeskuksen vuodeosastolla:
Mitä me teemme tällä vapaudella, eläkkeellä?
Mitä me teemme kun jalka ei nouse,
käsi ei tottele, huimaa, hämärtää.

Ajatus palaa lapsuuteen.
Miksi äiti ei tule auttamaan.

Veikko Karppi

Sisältö jatkuu mainoksen alla