Kun syyssade tuli, se pusutteli

järven selän rannalta rannalle.

Joka kerran kun lähdin luotasi,

vastahakoisesti lipui veneeni

myötätuulessakin, enkä tiennyt,

olitko vai et, jättänyt hyvästit.

Varsonutta tammaa sinussa oli,

ilveksen raapaisuja katseissasi,

savusaunan lyhtyjä silmissäsi,

olit myrskyssä kukka, uitettu

cockerin pentu ja rukan rukka.

Öisin sinua vasten hikosi ihoni,

uupui uumallesi kyselyt käsieni,

kuin galaksit äärettömyydessä

kohtasimme, täysin sattumalta.

Hellyit harvoin, silti alati anelin.

-----

Villasukkani uinuvat lämpöpatterilla,

pönttöuunini hermostutin halailulla.

On ruotiukon korpifilosofian sanoma:

Miehet, naeset ee ou kyntöruunija -

naeset, miehet ee parane vaehossa!