Kun nostan katseeni aamun lehdestä,

tykkien ja uhrien etovista kuvista,

kauhuista, jotka on kirjoitettu rivien

sokkeloihin, mietin usein, uskonko

enää tietoon, informaatioon, jota

meille jaellaan, ympätään valmiiksi

ennakkoasenteilla, provosoinneilla.

Kuka meitä vie, kuka meitä tanssittaa?

Nuorena rakastaa hätiköiden, niin,

ettei ehdi telakoitua, ei saumautua

toinen toisiinsa  - kun olen vanha,

aamupuurostani kiiluu voisilmä, jonka

katseessa näen enemmän ymmärrystä,

humaania syvällisyyttä, ihmisyyttä

kuin itselläni koskaan lie ollut - ehkä

iskenkin silmää sille, silmäpuolelle...