ÖINEN KULKIJA

Se kulki ohi yön pimeän, synkän maiseman.
Oli kulkenut jo kauan.
Vain metsä autio kuuli kolinan rautapyörien.
Vain taivaan kuun ja tähdet matkaa seurasi.
Vihellykseen rautahevosen
vastasi vain vuorten kojootti.

Esi-isät sen oli kulkeneet vuosia satoja
aikaan kultakuumeen, ameriikan marien.
Aikaan junaryöstöjen, miesten kovien.
Veristen intiaanisotien.
se oli juna öinen

Kertomukset esi-isien oii jääneet mieleen.
Muisteli kulkiessaan läpi mustan kanjonin.
Se muisti kuinka kerrottin kullankaivajista,
miehistä kullanriivaamista.
Käytiin raa`at taistelut kultahipuista
Päivä raadettu, ilta armaalle sulkakynällä,
öljylyhty, mustetolppo hökkelin pöydällä.
kaipausta vuodatettiin paperille hauraalle.
" Kultaa löydän, rakas, palaan luoksesi."
Vain harva palasi.

Se muisti marit ameriikan, piiat missiksien.
Melkein nälkäpakalla nämä vuodet
kuin orjat raatoivat.
Suomeen ei palattu, ei kehdattu.
Sama mekko oli edelleen, isosiskon vanha
ainoana asuna.
Ihme tapahtui, rikastui, palkka maksettu
Kiireellä oli kotimaahan palattu.

Näitä mietti junavanhus raiteilla ikitutuilla.
Matka jatkui kohti vanhaa asemaa.
Nousi aurinko kun saapui vanhus perille
asemalaiturille. Ikitutulle
Hetken sai huokaista, hetken levätä.
Matka uudelleen samana toistuisi.

Se toistuisi kunnes vanhus kumpikaan
ei öinen veturi eikä kuljettaja
enää jaksaisi.
Poissa kuljettaja, rautahevonen.

Muistoja ei silloin olisi.

Juuli2014
.