RUUSUNLEHTISADE

RUUSUNLEHTISADE

Sinä yönä valkealle ensilumelle satoi
tummanpunaiset ruusun terälehdet.
Ne olivat kuolleita jo tullessaan
ja kuolivat lumelle lisää.
Yö oli kylmä, pimieä, synkkä.
Liian kylmä ruusulle.

Sinä näit sateen ja tunsit sen pehmeyden.
Tunsit sen kuolleen kylmyyden.
Näit kun lumi värjäytyi kuin veri punaiseksi.
Seisoit ikkunani alla jalkakäytävällä.
Himervän katulampun valossa.
Palelit.
Pyysit sinut sisälle palelemasta.
Olit pelokas , samalla vahva.
Kaikki alkoi ruususateesta.

Tummana yönä ruususateessa alkoi rakkaus.
Vuosia se kesti. Kaiken.
Sitten sinä et enää ollut.
Sinä tahdoit sen toisen ruusunlehtisateeseen.

Silloin kuoli minussa, niinkuin ruusut, minä itse.
Kuoli sinun lähtösi mukana.
Minä en ollut enää minä.
Sinä iltana satoi uusi ruusulehtisade
Ei ollut enää ensilunta.
Se oli peittynyt likaiseen, ruskeaan kalvoon.

Minun sielunikin oli peittynyt
likaiseen, ruskeaan kalvoon.
Sitä ei voinut pestä
Osa sielusta petettynä kuolleille ruusunlehdille

Minä itkin elämän mielettömyyttä.
Se toinen kokee kaksi ruususadetta.
Ensimmäisen ja toisen.
Se toinen olisi viimeinen.

Minä nauroin.

Juuli2014