Rannalla koivu kohti vedenpintaa
kumartuu, oksat herkät hipaisten
jokaista allaan liukuvaa aallon rintaa.
Keltaiset lehdet sitruunaperhosten
lailla lentoon lehahtavat karkeloiden,
noudattain kutsua tuulen tanssihin,
mi helmat heiluen ja musiikkina soiden
hylkää ne rannan roskakasoihin.

Kasvattaa viima aaltojen vaahtopäitä.
Ne rannan kivet kylmään syleilyyn
sulkevat, luoden jokaisen pinnalle jäitä,
haarniskaa suojaksi talven mittelyyn.
Lintujen aurat kyntävät avaruutta.
Jäi pesiin pieniin kuoleman hiljaisuus.
Ei ole kuolema syksyn lapsille uutta,
vain talven voittajan on kesä uus.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla