Kävelen tietä hiljaa
katsellen maisemaa.
Puut kuin kypsää viljaa,
lehtiä pudottaa.

Sininen taivas hohtaa
vasten haapojen kultaa.
Syksyn kerralla kohtaa:
ruskan ja kynnösmultaa.

Täyttymys ja luovutus;
mihinkä sitä vertaa?
Elämän kipu ja kauneus,
kaikki yhdellä kertaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiitos kommentistasi!  Minusta runon olemus on tiivstys ja useimmiten tiiviyskin.   Ainakaan itse en pysty mitallisessa ruossa pitkiin kertomuksiin tai pohdintoihin, proosa ja novellit ovat asia erikseen.  Runo on kuin pala jostain koetusta, tunteesta, luonnosta tai ajatuksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla