SYKSYN UINUNUT

Oliko tuulet syksyn säälivät
rantaan meren sen ohjanneet
rantakiville, vielä lämpimille.
Uinahtanut oliko auringon
viime säteisiin.
Mi hetken vain rannat meren,
kivet tavoitti.

Nukahtaessaan unelmoiko kesästä,
kadonneesta.
Seassa niittykukkien se lepatteli.
Iloitsi ja jutteli
kanssa mäkitervakon riemuitsi.
Säteissa auringon sen värit kimalsi
kilpaa kanssa päivänkakkaran.
Kera niittykukkien
laskua auringon, illan purppuraa
se ihaili.
Aamun kastehelmet herätti.

Nyt rantakivet harmaat sitä helli
aallot hiljaiset unilaulun esitti.

Se nukkui unta syvää.

Juuli2014

.