Uattoiltana joolujännitys iha suunki tukki,

suanko lahjoo, tullooko meille ies pukki.

Kui hyppyharakka mie ikkunasta toesee

loekin, vähä vällii kuhtu luonto ja puucee.

Tuljha se viimein meilleki se joolupukki,

en ehtinnä hoksii mistä se pihhaa livahti.

Etteisessä se kauvvan kolistel ja puuskutti,

lumia töppösistää puhistel, hövelinä honotti:

Ka, oesko tiällä mokomii kilttei lapsiikii?

Tuttu olj turkki ja talon olj ne töppösetkii,

nii män maku moesesta het, lipettii lähin,

saanan takana iteksein ärräpäetä piästelin.

Järkytti tottuus noesta pirskati pukkiloesta,

ee lahjoestakkaa illoo ollu; villasukkiloesta,

joeta seihtemä parrii saen, en mittää muuta.

Sillo piätin, runollepa alan, soetanpa suuta.

Ee näellä lihaksil ryvetä pitki tukkimehtijä,

työhulluks en ruppee, en järkee siinä niä.

Nii aloen rustata runnoo, laalui lurittoo -

silti, kyl joka jooluna eokol pukkiki tulloo...