Astelin lumoukseen:
polun satupuut vangitsivat silmät,
irti niitä ei saanut,
puut seurasivat mukana
pitkänä kulkueena.
Rannan huurrepensaat piirittivät,
houkuttivat hauskoilla palleroilla
lumisotaan, hippasille
mutta ei taikaa raaskinut rikkoa
ei ehjää paloiksi pilkkoa.
Valkeassa hohtavassa maailmassa
ei äärtä ei rajaa,
taivas, meri, maa yhtä ylistystä
jatkuen iankaikkisuuteen,
tuonpuoleiseen, avaruuteen
vain minä vajaa
vain minussa seiniä
lautoja hirsiä vanhaa majaa
ei uuden rakentajaa,
ei taitajaa ei kilpailijaa
tämänkaltaisen ihmeen luojaa
niin pieneksi kutistuin
pidän viimeistä sijaa,
vain Sinussa Taiteilijaa
Sinussa kaikkeuden Luojaa,
mykistyn, olen hiljaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla