Elämänriemua kirkuva peitto,

kaatunut risti -

jo tänään varrotaan hautajaissaattoa.

Pöydälle levitetyt diplomit,

irtisanomisilmoitus laskujen päällä -

eilen musta puku vietiin pesulaan.

Ikkunoiden heijastamana Kehä kolmosen liikennesumppu,

auringon veltto valahdus kukkulan taitse kuin erojainen -

ei ikinä ole näin paljon kukkia tuotu.

Vasta huomenna saatetaan nykyistä surra,

poltetut kirkot tuoksuvat imelästi keväillassa -

vihdoinkin Jumala on kuollut.

Jonot kirkkomaalla ovat hartaita,

pilvet eivät enää yllä katseisiin -

valkoiset nenäliinat kuin antautujille jaetut.

He eivät ehtineet rakastamaan,

multa valuu kuin sokeri kakkulapioista -

syksyisin pitäisi lehtiä sataa enemmän.

Jäljelle ovat jääneet turrat askeleet,

polku hautausmaalta on keveämpi kävellä -

mustat käsineet ahdetaan salaa sivutaskuihin.

Kauppakadulla tulittavat neonkuulat,

jo marraskuussa alkaa joulu ahdistaa -

matkatoimiston ovenkahva on entistä kuluneempi.

Jokainen odottaa vain huomista,

iltauutiset suhahtavat ohi korvameren -

rakkaudesta yöllä ei ole enää iskua.

Vihdoinkin Jumala on kuollut

Vierailija 10.11.2014 klo 12:52 Vahinko että runo ymmärretään aivan väärin. Enemmän ajatusta lukemiseen, laajemmalla näkökentällä katsottava mistä onkaan kyse. Kertoo siitä miten maailmassa onkaan paljon pahaa - miten jumala, jos on, sallii kaiken. Tässä pointti juttuun. Joko alkaa sytyttämään..?
Lue kommentti