Pelkäätkö, että tulet sanoneeksi surevalle jotain tyhmää? Näiden neuvojen avulla osaat tukea lempeästi ystävää vaikeassa tilanteessa.

1. Pysähdy surevan ja surun vierelle

Surevan ihmisen kohtaaminen on monelle vaikeaa. Suruaan elävä ihminen on muistutus tosi­asiasta, että suru ja menetykset tavoittavat joskus meidät kaikki.

Suru saa lähellä olijat joskus niin neuvottomiksi, että he saattavat sivuuttaa surun ja surevan. He tietävät mitä on tapahtunut, mutta eivät ole tietävinään. Surevat kuvaavat sivuuttamista siten, että heitä kohdellaan kuin heillä olisi tarttuva tauti. Tuttu saattaa esimerkiksi ohjata kaupassa ostoskärrynsä toiselle käytävälle.

Riittää, että katsoo silmiin.

On huomaavaista kohdata sureva. Häntä ei tarvitse lohduttaa vuolain sanoin, vaan riittää, että katsoo silmiin, laskee kenties käden olalle ja sanoo, että ”minä kuulin, mitä on tapahtunut ja olen pahoillani”.

2. Surua ei tarvitse selittää

Toisen ihmisen suruun kannattaa suhtautua myötätuntoisesti, eikä selittää sitä pienemmäksi tai menetystä jollakin tapaa hyväksyttävämmäksi.

Moni sureva loukkaantuu, jos hänelle sanoo isän olleen niin vanha, että ”oli hyvä, että pääsi pois”. Keskenmenon kokenutta ei lohduta, jos sanoo raskauden onneksi menneen jo tässä vaiheessa kesken, ”kun raskausviikkoja oli niin vähän”. Vastikään leskeksi jääneestä ei tunnu hyvältä, jos tuttava arvelee, että ”kyllä sinä vielä ehdit löytää uuden puolison”.

Toisen suruun osallistuminen ei tarkoita rypemistä surussa, vaan surun kunnioittamista.

Sureva toivoo, että kanssaihminen nostaisi hänen menetyksensä siihen arvoon, mikä sille kuuluu. Toisen suruun osallistuminen ei tarkoita rypemistä surussa, vaan surun kunnioittamista. Surevalle kannattaa mieluummin sanoa, että ”ymmärrän, että sinulla on todella raskasta, olihan teillä pitkä yhteinen taival” kuin koittaa lohduttaa surevaa olettamalla, että ”elämäsi on varmasti jatkossa helpompaa, kun sinun ei tarvitse hoitaa dementoitunutta puolisoasi”.

3. Älä luokittele tai vertaa surun määrää

Surun kokemukset eivät ole yhteismitallisia ja verrattavissa toisiinsa, eikä surun määrää voi luokitella millään asteikolla. Siksi surevan kohtaamisessa kannattaa välttää arvottamasta surua tyyliin ”no Rekkuhan oli kuitenkin vain koira”. Surevalle on hyvä viestiä, että tällä on oikeus juuri sellaiseen suruun kuin mitä hän tuntee.

Anna surevan olla ensikohtaamisessanne ”pääroolissa”.

Anna surevan olla ensikohtaamisessanne ”pääroolissa”, äläkä ryhdy rinnastamaan omia surukokemuk­siasi surevan menetykseen.

Moni sureva kuitenkin toivoo, että ajan myötä surusta voisi keskustella myös niin, että toinenkin kertoo, mitä hän on menettänyt ja kuinka hän surun koki. Surun kokemusten jakaminen luo siltaa ihmisten välille ja vahvistaa tuntemusta siitä, että olemme samassa veneessä.

4. Unohda liika varovaisuus

Moni pelkää päästävänsä suustaan surevaa haavoittavia sammakoita. Siksi sureva joko jätetään rauhaan tai häntä kohdellaan kuin särkyvää esinettä. Liika varovaisuus kuitenkin nostaa surevan jalustalle, eikä luonteva kanssakäyminen onnistu silloin.

Arkisista puheenaiheista ei tarvitse luopua ja omia kuulumisia voi kertoa niin kuin ennenkin.

Surevan mielialaa on hyvä ”kuulostella” kohdatessa, mutta samalla pitäisi muistaa, että tämä on se sama ihminen kuin ennenkin. Soita surevalle, pyydä häntä kahville ja ole saatavilla entiseen tapaan.

Arkisista puheenaiheista ei tarvitse luopua ja omia kuulumisia voi kertoa niin kuin ennenkin. Siten sureva tuntee, että häntä ei eristetä pumpuliin eikä hänen tarvitse pelätä, että ystävyyssuhde muuttuisi surun vuoksi pinnallisemmaksi.

5. Surulla on aikansa

Surevat kokevat usein, että kanssaihmiset olettavat suremisen päättyvän tietyn ajan kuluessa. Näin ei ole. Vältä siksi aikatauluttamasta surua kyselemällä surevalta esimerkiksi sitä, milloin hän palaa takaisin töihin. Kannustavaksi tarkoitettu kehotus surevalle, että hänen olisi aika alkaa käydä ulkona, voi loukata. Yhdenlaista hoputtamista on myös se, ettei surevaan pidetä yhteyttä enää hautajaisten jälkeen tai avioeron astuttua voimaan.

Hoputtamisen sijaan surevalle voi viestittää, että suru on kokemus, joka siirtyy osaksi elämää, eikä ehkä koskaan haihdu lopullisesti pois. Surevat kertovat arvostavansa sitä, etteivät ystävät ja tuttavat lakkaa puhumasta menetyksestä tietyn ajan jälkeen tai lopeta kokonaan kysymästä, miten sureva voi.

Asiantuntijana surusta ja surevan kohtaamisesta väitöskirjan tehnyt FT Mari Pulkkinen

Lue myös:

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 4/2018