Kari Raatikainen suhtautuu sairastumiseensa ja sen seurauksiin rempseästi.
Kari Raatikainen suhtautuu sairastumiseensa ja sen seurauksiin rempseästi.

Kari Raatikainen, 64, sai eturauhassyöpäleikkauksesta riesakseen virtsankarkailun. Siitä huolimatta hän tuntee itsensä onnekkaaksi.

”Sain joululahjaksi 2012 kirjeen, jossa minun kerrottiin sairastavan aggressiivista eturauhassyöpää. En osannut tietoa juuri säikähtää, vaan pikemminkin olin helpottunut siitä, että asiaan tuli selvyys.

Työssäni palomestarina olin tottunut olemaan tekemisissä kuoleman kanssa, joten varmasti siksi tieto ei minua järkyttänyt. Aha, nyt se sitten tuli, ajattelin. Vaimolleni Hannalle diagnoosi oli kovempi paikka.

Olin jo vuosia aiemmin pyytänyt työterveyshuollossa, että minusta otetaan säännöllisesti PSA-arvot, joiden nousu voi kertoa eturauhassyövästä. Olin lukenut syövän yleisyydestä ja ajattelin, että PSA hoituisi kätevästi muiden verikokeiden ohessa. Se on lisäksi hyvin edullinen koe.

Minulla ei ollut mitään oireita, mutta kun PSA-arvoni alkoivat sahata edestakaisin, lääkäri lähetti minut Kanta-Hämeen keskussairaalaan Hämeenlinnan. Siellä otettiin ohutneulanäytteitä, joiden tuloksena sain tuon syövästä kertovan kirjeen kotiin.

”Yritin sanoa pankissa, että täytyyhän minun leskelle talo rakentaa.”

Ennen sairastumistani olimme hakeneet vaimoni kanssa lainaa talonrakennusta varten, mutta sitä ei herunutkaan diagnoosin jälkeen. Yritin sanoa pankissa, että täytyyhän minun leskelle talo rakentaa, vaikka minulla itselläni ei olisikaan mahdollisuutta asua siinä.

Tyttö ripitti henkilökuntaa

Kuukauden päästä kirjeen saapumisesta menin lääkärin vastaanotolle vaimoni ja sairaanhoitajatyttäremme Hannen kanssa. Likka ripitti hoitohenkilöstöä siitä, että syöpädiagnoosi kerrottiin kirjeessä. Lääkäri ymmärsi ongelman, mutta sairaalassa ei kuulemma ole aikaa eikä henkilökuntaa muunlaiseen toimintatapaan.

Lääkäri kertoi, että minulla oli kaksi vaihtoehtoa syövän hoitamiseksi. Ensimmäinen oli, että eturauhanen voitaisiin jättää kasvamaan ja sitä tarkkailtaisiin. Toinen vaihtoehto oli leikkaus.

Katsoin kysyvästi mukanani olleita naisia, mutta he jättivät päätöksen minun tehtäväkseni.

Ajattelin, että ensimmäinen vaihtoehto johtaisi siihen, että kun työpäivän jälkeen tulisin kotiin, joisin pullon Kossua ja hakkaisin akan, jotta olo paranisi. Valitsin siis leikkauksen.

”Fysioterapeutti opetti meitä treenaamaan pierulihastamme.”

Sädehoidosta ei minun tapauksessani keskusteltu. Leikkaus on siinä mielessä hyvä, että jos se onnistuu, syöpä saadaan pois kokonaan.

Noin kuukauden kuluttua minut operoitiin Tampereella. Tähystämällä tehty leikkaus meni hienosti. Myöhemmin sain patologilta tiedon, että poistettu eturauhaseni oli ollut täynnä hiutalemaista syöpäkasvainta.

Lätäkkö jalkojen välissä?

Eturauhasen tehtävä on tuottaa siemennesteen nesteosa ja sulkea virtsaputki. Kun eturauhanen leikataan pois, virtsaputki katkaistaan ja neulotaan kiinni virtsarakkoon.

Meitä leikattiin Tampereella kahdeksan miestä samalla viikolla. Fysioterapeutti tuli pitämään meille luentoa ja opettamaan meitä treenaamaan 'pierulihastamme', koska sen avulla virtsa ei karkaile. Hän kertoi, että jos emme opi käyttämään sitä, meillä olisi aina seisoessamme lätäkkö jalkojen välissä.

Vastaanotolla potilaalle on aikaa niukasti. Lähes kaikki aika menee lääketieteellisten asioiden selvittämiseen. Niinpä minullekin kerrottiin ennen leikkausta vain, että virtsanpidätys saattaa vähän kärsiä. Minulle tuli yllätyksenä, kuinka runsasta virtsankarkailu aluksi oli. En silti kauhistunut, vaan ajattelin, että tehty mikä tehty, en saa sitä muuksi muutettua.

”En häpeile suojien ostamista.”

Ongelma helpotti hiljalleen, mutta edelleen joudun pitämään virtsankarkailusuojia. Ei minulla lirahtele läheskään joka päivä, mutta jos olen juonut jotain ja teen ruumiillista työtä tai nostelen tavaroita, saattaa käydä vahinko. Täytyy myös olla tarkkana, missä kohtaa uskaltaa pieraista. Sitä ei voi tehdä, jos ei ole juuri käynyt pissalla.

Machomiesten tabuaihe

En jaksa surra leikkauksesta tulleita erektiovaivojakaan. Vaikka olisin tiennyt kaikki nämä ongelmat etukäteen, olisin valinnut operaation.

Ostan virtsankarkailusuojia reippaasti tavallisesta kaupasta. En häpeile. Pieniä suojia on vaikea löytää. Miesten valikoima on lähes olematon, naisille puolestaan on tarjolla kymmeniä erilaisia siteitä ja suojia.

Naisten virtsankarkailusta puhutaan paljon, mutta miehillä se on tabu. Ei ole kiva sanoa, että mulla tulee kuset housuun. Se on kova kolaus miehisyydelle. Mieshän on macho, eikä hänessä ole mitään heikkoa.

Minä en machoilusta välitä, ja tämä on kuitenkin pieni vaiva esimerkiksi sydänvikaani verrattuna. Vika sai sydämeni pysähtelemään, mutta nyt minulla on tahdistin.

Apua muille avoimuudella

Olen aina puhunut ihmisille avoimesti kaikesta, joten en ole osannut pitää sairauttanikaan sen kummempana asiana. On hyvä, jos edes yksi ihminen saa puheistani apua.

Työpaikallani kerroin tietysti, että olen sairastunut eturauhassyöpään. Mieleeni on jäänyt, kuinka eräs yhteistyökumppani kertoi omasta leikkauksestaan. Hän oli pettynyt tilanteeseensa, koska hänen virtsanpidätyskykynsä oli todella huono.

Neuvoin häntä menemään vastaanotolle ja pyytämään lisätutkimuksia. Vaikeissa tapauksissa virtsaputkeen voidaan asentaa proteesi, jonka avulla virtsa ei karkaile. En tiedä, kuinka tarina päättyi – toivottavasti hyvin.

”Nyt vietän rauhallista, onnellista eläkeläisen elämää.”

Neuvontaa ja vertaistukea tarjoavat erilaiset yhdistykset ja järjestöt. Esimerkiksi Olka-toiminnassa on mahdollisuus tavata vertaistukihenkilöitä, jotka osaavat kertoa, mitä syöpään sairastuneella on edessään. Pääkaupunkiseudun syöpäsairaaloissa toimiva Olka laajenee pian Tampereelle ja Turkuun ja myöhemmin muuallekin. Olkassa on mukana syöpäjärjestöjä.

Jos haluaa vertaistukea juuri eturauhassyövän kokeneelta, kannattaa kääntyä Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen (Propo) tai Eturauhassyöpäpotilaiden tuen (Ersy) puoleen. Propo järjestää vertaistukiryhmiä ympäri maata ja Ersy Helsingissä. Proposta voi myös tilata itselleen tietopaketin eturauhassyövästä.

Vedän itse Propon vertaistukiryhmää Forssassa. Ryhmässä käsittelemme monenlaisia asioita, kuten eri hoitomuotoja, lääkkeitä ja yhteiskunnan etuuksia syöpään sairastuneille.

Todella hyvä tuuri

Leikkauksestani on kulunut viisi vuotta. Olin hyvin onnekas, koska syöpäni löydettiin, ennen kuin se ehti levitä. Kiitos siitä kuuluu PSA-kokeelle. Erityisen tärkeää on seurata PSA-arvoja, jos suvussa on ollut eturauhassyöpää. Syöpä voi periytyä äidinkin puolelta.

Vietän rauhallista eläkeläisen elämää. Olen onnellinen. Eturauhasarvot ovat kunnossa, mutta minulla on muitakin terveydellisiä ongelmia. Ne eivät kuitenkaan jännittämällä muutu miksikään. Kun koettaa elää varovasti ja nätisti, elää juuri niin pitkälle kuin päiviä on.”

Artikkeli on julkaistu myös ET Terveys -lehden numerossa 6/2017.

Vierailija

Eturauhassyöpä jätti Karille jälkeensä virtsankarkailun: ”En häpeile, vaikka se on tabu”

Miksi miesten pitää itse pyytää psa mittausta? Eikö se voisi olla rutiinitarkastus esim. työterveyshuollossa? Jostain syystä miehet pannaan pelaamaan venäläistä rulettia, jollekin osuu huonompi osa, vaikka psa testit voisivat pelastaa ennen kuin kaikki on liian myöhäistä. Ylidiagnosoinnista ei tämä ole kiinni.
Lue kommentti

Helsinkiläinen Pike Epstein, 61, löysi vesijuoksun vajaat kymmenen vuotta sitten. Hän on polkenut altaaseen niin ylimääräisiä kiloja kuin työuupumustakin.

Pike Epstein, 61:

Ikävuosien kertyessä paino alkoi hiljalleen nousta. Etsin pitkään sopivaa liikuntalajia, jolla saisin pidettyä kilot kurissa. Olen kova innostumaan, mutta intoni myös lopahtaa helposti kesken. Kokeilin joogat, pyöräilyt ja kuntosalit, mutta ne jäivät aika nopeasti.

Kymmenisen vuotta sitten huomasin lehdissä juttuja vesijuoksusta. Parisen vuotta meni ihmetellessä ennen kuin päätin kokeilla lajia yhdessä työkaverini kanssa, jolla on samanlaisia ongelmia kuin minullakin.

”Emme käyneet kursseja. Menimme altaaseen ja katsoimme toisista mallia.”

Aiemmin kävin uimassa, mutta sain siinä niskani kipeäksi, sillä en jaksanut uida pitkään oikealla tekniikalla. Rintauinnissa pää kenottaa huonossa asennossa, jos ei sitä laita vetojen välissä veteen.

Emme käyneet mitään kursseja, vaan menimme altaaseen ja katsoimme toisista vähän mallia. Nykyään minulla on perustekniikka hyvin hallussa.

Luovaa läiskintää

Minulle vesijuoksussa tärkeintä on kaverin kanssa liikkuminen. En ole mikään joukkuelajien ystävä, mutta yksinään ei tule niin helposti lähdettyä liikkeelle. Kun kaverin kanssa on sovittu treeniaika, on pakko mennä. Altaassa liikumme rinnakkain ja puhumme päivän päällimmäiset.

Vaikka ennen treenejä olisin kuinka väsynyt, oloni on niiden jälkeen pirteä. Jos takana on pitempi jakso, jonka aikana olen käynyt altaassa monta kertaa viikossa, oikein tunnen miten endorfiinit lähtevät liikkeelle.

”Vesijuoksussa voi toteuttaa luovuuttaan.”

Olen joskus käynyt yksinkin juoksemassa, mutta se on älyttömän tylsää. Silloin ei auta kuin yrittää puolen altaanmitan välein keksiä uusia liikkeitä, joilla pitää mielenkiinto yllä. Pidän muutenkin siitä, että vesijuoksussa voi toteuttaa luovuuttaan. Välillä loikin pitkiä askelia tai vaihtelen käsien liikkeitä, mitä milloinkin.

Töppöset kelluttavat

Aluksi juoksin altaassa vyön kanssa. Nykyään käytän sen sijaan kelluttavia töppösiä. Olen lukenut, että niiden avulla saa paremman tuntuman keskivartalon lihaksiin. Lisäksi töppöset lisäävät veden vastusta ja tuovat jalkojen liikkeisiin lisää tehoa. Hanskoja olen kokeillut, mutta niistä en niin innostunut.

Ilman välineitäkin voi vesijuosta. Teen sitä etenkin etelänlomilla suolaisessa merivedessä, joka kelluttaa hyvin.

Pike ei käytä juoksuvyötä, vaan juoksutöppösiä.
Pike ei käytä juoksuvyötä, vaan juoksutöppösiä.

Tavallinen juoksu kiellettiin minulta jo parikymmentä vuotta sitten, kun polveni meni toistuvasti sijoiltaan. Altaassa polvi on haitannut vain satunnaisesti.

”Altaassa vahvistuu myös pää.”

Kuntoni pysyy yllä, jos pääsen pari kertaa viikossa vesijuoksemaan. Jos harjoituskertoja on kolme tai vaikka neljäkin viikossa, huomaa aika nopeasti, miten lihakset alkavat kiinteytyä.

Painonikin on laskenut vesijuoksun ansiosta, varsinkin kun yhdistin siihen ruokavalion, jossa syödään usein mutta pieniä annoksia. Mitään huikeaa pudotusta ei ole tullut, mutta viitisen kiloa on lähtenyt. Vaa'an numeroita enemmän kiinnitän huomiota olooni. Se on nykyään paljon parempi kuin ennen vesijuoksun aloittamista. Lihaskuntokin on selvästi parantunut.

Kärsin puolitoista vuotta sitten työuupumuksesta ja olin kuukauden verran sairauslomalla. Sen aikana jaksoin onneksi käydä vesijuoksemassa, parhaimmillaan viisikin kertaa viikossa. Altaassa vahvistuivat sekä pää että kroppa.

Artikkeli on julkaistu myös ET Terveys -lehden numerossa 6/2017.

Poliisipastori Carita Pohjolan-Pirhonen tietää, että kun suru tulee yllättäen, sureva ei tarvitse puhujaa, vaan vierelläkulkijan.

Poliisipastori Carita Pohjolan-Pirhonen oli lähes 20 vuoden ajan Suomen ainoa poliisipastori. Työ vei hänet läheisensä menettäneiden luo esimerkiksi Myyrmannin pommi-iskun, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien ja Turun puukotusten katastrofeissa. Caritan työhön kuului suruviestin vieminen omaisille sekä tapahtumien kommentoiminen mediassa.

Surun parissa työskentelevä Carita tietää, että pelko menetystä ja kuolemaa kohtaan istuu syvällä ihmisissä.

– Kukaan meistä ei kuitenkaan voi suojata itseään menettämiseltä. Surun sureminen ja heikkous opettavat meitä vahvemmiksi, hän sanoo.

– On hieno teko, jos uskallat istua surevan vieressä ja antaa hänen surra. Ilman selittelyjä, vertailuja omaan elämääsi tai lohduttamista. 

Caritan mielestä kannattaa muistaa, että toinen ihminen tulee kuulluksi ainoastaan hiljaisuudessa.

– Kysy itseltäsi, voitko olla kauheassa elämäntilanteessa edes tunnin vain läsnä. Toisen tuki korvaamattoman tärkeää surun hetkellä.

Aloita surevan lohduttaminen näillä keinoilla:

  1. Tarjoa tukea ja läsnäoloa. Joskus voi käydä niin, että sureva ei kykene ottamaan vastaan tarjottua tukea. Tarjoa sitä kuitenkin uudestaan ja kerro, että haluat kuunnella. 
  2. Muista, että jokaisen reaktiot ovat oikeita. Hyväksy myös voimakkaat tunneilmaisut. Muistuta, että pelottavatkin ja vierailta tuntuvat reaktiot ovat normaaleja. Rohkaise toista ilmaisemaan tunteensa. 
  3. Sureva ei tarvitse sääliä. Ilmaise myötätuntoasi olemalla oma itsesi ja omalla tavallasi. 
  4. Hyväksy se, että et voi selittää tapahtunutta pois. Anna surevalle mahdollisuus puhua menetyksestä ja anna tilaa myös muistelemiselle. Muista, että puhuminen auttaa. Älä neuvo surevaa siitä, miten jatkaa tästä eteenpäin. Jos sureva neuvoja pyytää, voit ehdottaa jotain.
  5. Anna surevalle aikaasi, mutta lupaa vain sen verran kuin jaksat antaa. Voit auttaa arkisissa asioissa: ruoanlaitossa tai kaupassa käymisessä. Voitte tehdä yhdessä vaikka kävelylenkkejä, koska liikkuminen tekee hyvää. Rohkaise surevaa tekemään tavallisia asioita sitten, kun hän siihen pystyy. 
  6. Vältä puhumasta omista menetyksistäsi.
  7. Toipuminen surusta kestää pitkään – ole siis valmiina tarjoamaan tukea vielä myöhemminkin.
  8. Jokaisella on kyky tukea surevaa, se ei vaadi ammattilaista. Parasta tukea on se, että olet aito ja ilmaiset välittäväsi siitä, mitä surevalle kuuluu.
  9. Auta kuitenkin surevaa hakemaan tarvittaessa tukea ja apua myös ammattilaisilta.