Kuolemanpelko saattaa iskeä vakavan sairastumisen tai läheisen menetyksen myötä. Jos pelko alkaa hallita elämää, on syytä hakea apua. Kuoleman ajattelemisessa sinänsä ei ole mitään väärää – päinvastoin.

1. Kuolema toistuu ystäväni puheessa milloin missäkin arkisessa yhteydessä. Onko se normaalia?

Omalla tavallaan se on terve merkki. Ajatus kuolemasta ei pelota puhujaa, vaan hän mieltää sen luonnolliseksi ja kiinnostavaksi osaksi elämänkiertoa. Toistuvat vihjailut esimerkiksi itsemurhasta  ovat sen sijaan hätähuuto.

Kuoleman pohdinta on aina myös elämän pohdintaa.

2. Miksi kuolemaa kannattaa pohtia?

Kuoleman pohdinta on aina myös elämän pohdintaa. Tietoisuus omasta kuolemasta tekee elämästä merkityksellisemmän. Moni kuolemaa lähestyvä tai sen lähellä käynyt kokee elämänsä muuttuneen rikkaammaksi. Läheisille osataan antaa enemmän arvoa.

Tavallista on sekin, että siirrämme äärikysymykset kokemuspiirimme ulkopuolelle. Ihminen ei jaksa elää, jos on koko ajan tietoinen kuolemastaan. Myös kuolemattomuus – jos se olisi meille kuolevaisille mahdollinen – saattaisi tehdä elämästä merkityksettömän.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

3. Mistä kuolemanpelko kumpuaa?

Vakava sairaus on aina kriisi, vaikka esimerkiksi syöpädiagnoosi ei enää olekaan välitön kuolemantuomio. Läheisen sairastuminen ja kuolinkamppailu voivat olla vielä traumaattisempia kokemuksia kuin oman terveyden menetys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joskus pelon voi laukaista ambulanssin ujellus tai uutiskuva. Ahtaan paikan kammosta kärsivää voi ahdistaa ajatus arkkuun sulkemisesta. Joku voi pelätä kuolemisen olotilaa, sitä, ettei mikään jatku.

Kuolemanpelko voi iskeä kuin paniikkikohtaus tai kietoutua osaksi masennusta.

Kuolemanpelko voi iskeä kuin paniikkikohtaus tai kietoutua osaksi masennusta. Neuroottisesti kuolemaa pelkäävä voi tarkkailla itseään ja tuntemuksiaan uupumukseen asti. Joskus kuolemanpelko on ennen kaikkea elämän pelkoa.

Tavallisempaa on, että pelko ailahtaa mieleen silloin tällöin: Joudunko lähtemään kesken kaiken vai saanko elämäni ”valmiiksi”? Miten läheiseni pärjäävät, jos en ole auttamassa?

4. Pelko hiipii mieleni varsinkin nukkumaan mennessä. Miten saan kierteen katkaistua?

Puhumalla ja hyväksymällä. Jos kuoleman torjuu, mieli alkaa kehitellä siitä omia fantasioitaan.

Kuolema on vähän kuin aurinko, jota ei voi katsoa suoraan silmiin, mutta sen piiriin voi hakeutua. Jo vaeltelu hautausmailla ja vierailu vanhainkodissa antaa perspektiiviä. Jos vakavasti sairaan tai kuolleen kohtaaminen ahdistaa, pyydä luottoihminen tueksi tilanteeseen.

Jos kuolemanpelko alkaa hallita arkea, hakeudu terapeutin puheille.

5. En saa omaisiani puhumaan kuolemaan liittyvistä käytännön asioista. Miten kannattaisi edetä?

Ketään ei voi eikä kannata pakottaa puhumaan. Moni haluaa pohtia asioita omaan tahtiinsa, omalla tavallaan. Joku haluaa torjua koko asian ja saattaa jopa uskoa, että aiheesta puhuminen aiheuttaa epäonnea. Varsinkin nuorille kuolema on usein tabu.

Jos lähipiiristä ei löydy juttukumppania, viran puolesta keskusteluapua tarjoavat ainakin seurakunnat, diakonit ja palvelevat puhelimet.

Onko edessä raskaita hoitoja, riittääkö kivunlievitys?

6. Naiset myöntävät pelkonsa miehiä herkemmin. Miten ikä vaikuttaa?

Vanhemmiten kuolemanpelko yleensä helpottaa. Yli 55-vuotiaista ajoittaista pelkoa sanoo tuntevansa vain joka kymmenes, 18–34-vuotiaista joka neljäs. Keskimääräiset eliniän odotteet – naisilla 84 vuotta, miehillä 79 – eivät ole koko totuus, mutta määrittävät mittakaavan.

Seitsemänkymppinen tietää olevansa seuraavana vuorossa. Ystävien rivitkin ovat harventuneet. Ajatus kuolemasta alkaa tuntua luonnolliselta, toisin kuin ennen aikojaan menehtyneen nuoren kohdalla.

Enemmän kuin itse kuolemaa pelkäämme, mitä joudumme kokemaan ennen kuolemaa. Onko edessä raskaita hoitoja, riittääkö kivunlievitys? Joudunko muiden armoille? Saanko säilyttää ihmisarvoni loppuun saakka?

7. Pääsevätkö uskovaiset helpommalla?

Kyllä ja ei. Jos mielikuva Jumalasta on armahtava, kuolema ei pelota. Jos oma vakaumus on ankara, tulee helposti tunne, ettei ole Jumalankaan silmissä riittävän hyvä. Oma lukunsa ovat lahkot, joiden valta nojaa helvetin kauhuilla pelotteluun.

Moni kuolemansairas on kertonut löytäneensä huojentavan ilon ja jatkuvuuden sanoman idän filosofioista. Turvaa tuova elämänkatsomus voi siis olla hyvin vapaamuotoinen. Reilu kolmannes suomalaisista uskoo, että kaikki elämä loppuu kuoleman jälkeen.

8. Miten käsitys kuolemasta on muuttunut viime vuosikymmenien aikana?

Vielä 60-luvulla kuolema ymmärrettiin hengityksen lakkaamiseksi. Nykyisin kuolema selitetään aivotoiminnan päättymiseksi. Toisaalta aivokuollutta voidaan pitää hengityskoneessa pitkiäkin aikoja. Kaiken kaikkiaan kuoleman prosessi on hidastunut. Muistisairas saattaa viettää vuosia laitoksessa, eräänlaisessa välitilassa.

Joidenkin mielestä ihminen on kuollut vasta sitten, kun ruumis on täysin hajonnut. Ja kaikki häneen liittyvät muistot ovat hävinneet.

Tavaraähkystä vapautuminen tekee hyvää. Kaappien lisäksi puhdistuu pääkoppa.

9. Olen vielä voimissani, mutta pitäisikö minun kaiken varalta hankkia hautapaikka ja tehdä kuolinsiivous?

Tarve tehdä järjestelyjä voi kertoa pedantista luonteesta, mutta viestii myös siitä, että suhde kuolemaan on käytännöllinen. Moni haluaa paperit järjestämällä tehdä asiat läheisilleen helpoksi. Toki testamentilla voi perilliset myös yllättää.

Kuolinsiivous voi kuulostaa rajulta, mutta tarpeellisen ja tarpeettoman tavaran lajittelu on puhdistava ja suositeltava projekti, oli ikä tai elämäntilanne mikä hyvänsä. Mitä jälkeen jää -kirjan kirjoittanut Margareta Magnusson tietää, kuinka vaikea ihmisen on luopua muistoja tuovista esineistä. Joku saattaa tosin innostua siivouksesta liikaakin ja esimerkiksi polttaa päiväkirjansa ja muut henkilökohtaiset paperinsa, jotka saattaisivat olla jälkipolville arvokkaita muistoja.

Tavaraähkystä vapautuminen tekee kuitenkin hyvää. Kaappien lisäksi puhdistuu pääkoppa.

Jotkut ovat niin sinut kuoleman kanssa, että nikkaroivat puhdetyönä itselleen ruumisarkun tai kirjovat kuolinpaidan.

10. Mikä on tehokkain tapa torjua kuolemaan liittyviä pelkoja?

Elä täysillä! Kuolinvuoteellaan katkerimmin kärsivät ja katuvat ne, jotka kokevat eläneensä säästöliekillä tai kilttinä hissukkana. Kunpa silloin ei tarvitsisi ajatella: Olisinpa kuunnellut sydäntäni. Olisinpa tehnyt vähemmän töitä. Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi!

Lähteinä lääkäri Juha Hänninen Terhokodista sekä Outi Hakolan, Sari Kivistön ja Virpi Mäkisen teos Kuoleman kulttuurit Suomessa, Gaudeamus 2014.

Peloille kyytiä!

  1. PUHU Kun puhuu vaikeasta asiasta, se alkaa kuulostaa tavalliselta. Kannattaa jutella myös lasten kanssa ja viedä heidät hyvästelemään isovanhempia ja muita läheisiä.
  2. HYVÄKSY Kuolema on osa elämää. Useimpien kohdalla se on rauhallinen ja kivuton tapahtuma, kiitos kehittyneen lääketieteen.
  3. ELÄ Anna mennä. Käännä rohkeasti suuntaa, jos siltä tuntuu. Pääasia, ettet kadu valintojasi sitten, kun mitään ei ole enää tehtävissä.
Vinkit antoi Matti-Pekka Virtaniemi, sairaalapappi, väitöskirja (2017) käsitteli Elämän päätösjakson haastetta

Juttu on julkaistu ET-lehdessä 12/2018

Lue myös:

Sisältö jatkuu mainoksen alla