40 vuotta sitten varastin askartelutunnilla Eijalta peikon tukan. Eija oli sitä pitkään ja hartaasti leikannut. Tapaus jäi painamaan mieltäni aikuisenakin. Päätin etsiä Eijan ja pyytää häneltä anteeksi.

Peikko on edelleen lapsuuskotini kirjahyllyssä, ja varmaankin siksi tuo tapahtuma on aina pysynyt mielessäni. Massapallosta tehty peikko on hyvä syyllistämään. Haluan nähdä peikon katseessa hyväksynnän ja anteeksiannon.

Muistan Eijan sukunimen, olimmehan päiväkerhon jälkeen koko peruskoulun samalla luokalla. Kysyn Eijan nimeä numerotiedustelusta, mutta saan liikaa vaihtoehtoja. Sukunimi on myös voinut muuttua.

Soitan Eijan äidille, joka yllättäen muistaa minut ja antaa puhelinnumeron. Hetken epäröityäni soitan. Eija vastaa melkein heti. Esittelen itseni, ja meillä alkaa hilpeä nostalgiahetki. Vanhat luokkakaverit ja vielä vanhemmat opettajat vilahtavat vuosikymmenten pikakelauksessa. Viimein rykäisen ja esitän peikon tukka -asian. Eija nauraa.

– Muistan tapauksen! Vihasin sinua niin kuin kuusivuotias suututettu tyttö vain voi!

Tajuan saman tien, mitä minun täytyy tehdä.

Saan kuitenkin anteeksi, ja puhumme ne aina toteuttamatta jäävät luokkakokoushaaveet. Eija muistaa lopuksi vielä luokkakaverimme Hannen, joka muutti Helsinkiin nelosluokalta.

– Piti kirjoitella hänelle. Kaduttaa, että jäi tekemättä.

Eija sanoo taikasanan. Kaduttaa. Tajuan saman tien, mitä minun täytyy tehdä. Etsin Hannen ja välitän nuo terveiset, lupaan yllättyneelle Eijalle.

Varastettu polkupyörä

Luokkakuvaa tuijottaessa pinnistelen saadakseni mieleeni Hannen sukunimen, mutta turhaan. Muistan, miten Hanne voitti kirjoituskilpailun kolmosluokalla. Muistan siksi, että minä tulin toiseksi.

Olohuoneeni kirjahyllyn perältä kaivan äitini keräämän vanhan leikekirjan. Sen välissä on paikallislehden lehtileike, josta Hannen nimi löytyykin, painettuna paksummalla kuin muut palkitut.

Numerotiedustelun täti tuntee kolme oikean nimistä Hannea. Ensimmäinen on oikein mukava ihminen, mutta nuori, hiprakasssa festareilla, eikä tunne minua.

"Kun en heti tunnustanut, kynnys nousi liian korkeaksi."

Toinen soitto tärppää. Kun puhelinmyyjäepäilys saadaan häivytettyä, ollaan taas nostalgian syövereissä. Viimein välitän Hannelle Eijan terveiset ja puhelinnumeron. Alan puhua katumuksesta ja pyydän heittämään luurangot kaapista. Hanne epäröi, mutta aloittaa tarinan opiskeluvuosiltaan.

Hän asui soluasunnossa kolmen muun nuoren kanssa. Eräänä perjantaina Hanne oli menossa suosikkiyhtyeensä keikalle. Aikataulut pettivät ja hänelle tuli kova kiire. Hetken mielijohteesta Hanne otti kämppiksensä Arin polkupyörän kellarivarastosta. Mielessä oli pyörälle pomminvarma kätköpaikka metsikössä. Hanne ehti keikalle, mutta palattuaan kätköpaikalle hän totesi pyörän kadonneen.

– Aamulla Ari huomasi tapahtuneen ja oli aivan poissa tolaltaan. Jotenkin menin lukkoon, enkä saanut kerrottua totuutta. Ja kun en sitä heti tehnyt, kynnys tunnustamiseen nousi liian korkeaksi.

Älä huoli, sanon Hannelle, ja lupaan palata asiaan.

Saan voimaa Martti Ahtisaaresta

Ari on Facebookissa ja asuu Nakkilassa. Laitan hänelle yksityisviestiä, jossa kerron lyhyesti asiani ja selitän, miten hänestä on tullut ketjun seuraava lenkki. Pyydän Aria soittamaan tai ystävällisesti antamaan oman numeronsa yhteydenottoa varten.

Aika kuluu, mutta mitään ei kuulu. On otettava oikeus omiin käsiin. Arin työpaikka on ilmoitettu Facebookissa. Ajattelen hetken Martti Ahtisaarta ja saan voimaa. Martti laittoi asiat kuntoon Namibiassa, minä näpyttelen puhelun Nakkilaan.

Ari ei oikein ymmärrä, ja on vähän kiirekin. On hän viestin nähnyt, mutta mitäs vanhoista. Pyörän ja Hannen Ari kyllä muistaa, ei se nyt niin häävi pyörä ollut. Nyt on alla parempi pyörä, Harley Davidson.

Kysyn, onko Ari tehnyt elämässään jotain katumusta aiheuttavaa.

Näen oljenkorren, tartun siihen kaksin käsin. Suljen silmäni ja kuvittelen kaikin voimin moottoripyörää, sen osia, ulkomuotoa. Kysyn moottorin kokoa. Ari kertoo sen ja alkaa lämmetä.

Saan kuulla pitkän luennon juuri tämän moottoripyörän erikoisuuksista. Sopivaan väliin varmistan, että Ari ei siis ole enää katkera Hannelle polkupyörästä. Hanne saa sielunrauhan. Kysyn, onko Ari tehnyt elämässään jotain katumusta aiheuttavaa. Hiljaisuus laskeutuu. Alan pelätä, että saan luurin korvaan.

– Olin jätkien kanssa Hungaroringilla katsomassa formuloita. Vaimolle kerroin, että kiltisti oltiin, ruokajuomana vähän viiniä juotiin. Mutta kyllä tuli maisteltua ruokailujen välissäkin, muutakin kuin viiniä, ja paljon.

Kysyn kuin prätkäkundi prätkäkundilta, voinko lievittää morkkista ja tehdä hänen vaimolleen tunnustuksen asiasta. Luvan saatuani päätän toimia heti.

Arin tunnustus naurattaa Annaa

Anna kuuntelee selostustani. Kun pääsen Arin tunnustukseen, Annan nauru ei ota laantuakseen.

– Kyllä naiset tietävät äijäreissut! Aavistin kovan kohmelon, kun Ari kotiin tultuaan istui ensin pari tuntia katolla ennen kuin tuli sisään, armahtava vaimo sanoo.

Tukahdutan haluni kysellä tarkemmin satakuntalaisista katumusperinteistä, sillä minulla on missio. Mitä Anna katuu?

Epäröimättä Anna alkaa kerrata edellisillan iltatoimikatastrofia kuusivuotiaan tahtonaisen kanssa. Tilanne kärjistyi molemminpuoliseen huutoon, ja nukkumaan mentiin sopimatta asiaa. Aamu meni tavanomaisessa kiireessä edelleen mykkäkoulun merkeissä. Nyt tyttö on tulossa eskarista.

Kirkas tytön ääni kuulostaa ensin epäluuloiselta, sitten katuvaiselta.

Kysyn, voinko minä olla sovittelijana ja puhemiehenä puhelimen kaiuttimen kautta. Tarina ansaitsee arvoisensa lopetuksen, Anna arvioi. Sovimme ajan, jolloin Anna soittaa minulle päin.

Puhelimen soidessa minua jännittää enemmän kuin kertaakaan ketjun aikana. Kirkas tytön ääni kuulostaa ensin epäluuloiselta, sitten katuvaiselta, mutta lopulta päättäväiseltä.

– Minä en enää ikinä mene vihaisena nukkumaan. Minä halaan joka ilta äitiä ja isiä ja kerron, että rakastan niitä, vaikka ne välillä kiukuttelee.

Kiitän lasta yrittäen salata liikutukseni. Puhelun jälkeen istun kauan hiljaa. Yhtäkkiä minulla on hyvä mieli siitä, että varastin Eijan peikontukan. Päätän, että kun seuraavan käyn lapsuuskodissani, peikko muuttaa omaan kirjahyllyyni.

Sieltä se katselee minua ja voin vannoa, että aina välillä se iskee silmää.

Miksi me kadumme?

Käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä Turun yliopistosta pitää katumusta ihmisen biologisena perintönä.

– Aika uskottava selitys evoluution kannalta on, että katumusta osoittavat ihmiset tuntuivat luotettavimmilta kuin ne, jotka eivät katuneet. Luottamuksen arvoiset pääsivät mukaan laumaan ja selviytyivät. Yhteisössä toimiminen oli elinehto, sillä lauman ulkopuolelle jääneet kuolivat, Räikkä toteaa.

Kaduttaa - siis pyydän anteeksi

Katumukseen liittyy tarve anteeksi pyytämiseen, mutta Räikän mukaan anteeksipyyntö ei välttämättä edellytä katumusta. Katuminen voi olla rationaalista, konkreettista toimintaa. Tehtyämme jonkin tahallisen ikävän teon useimmille meistä tulee henkisesti huono olo, mutta toimimalla tietyllä tavalla, vointi paranee. Siksi katumus johtaa anteeksipyyntöön, josta seuraa anteeksi saaminen, minkä jälkeen pahanolontunne poistuu.

– Ihmiset ovat eri tavoin herkkiä. Toiset katuvat helposti pieniäkin asioita. Toiset eivät reagoi voimakkaasti tunteilla, mutta tiedostavat toimineensa väärin.

Anteeksi pyydetään, mutta sitä ei välttämättä edellä minkäänlainen katumus. Anteeksipyynnön kannustimena voi olla vain sosiaalisten suhteiden normalisointi, Räikkä sanoo.

Ihminen voi myös olla pahoillaan ilman katumusta.

– Esimerkiksi työnantaja voi irtisanoessaan olla pahoillaan, mutta koska tilanne on pakon sanelema ja vaihtoehdoton, hän ei kadu. Katuja tahtoisi palata ajassa taaksepäin katumuksen aiheuttaneeseen tilanteeseen ja toimia siinä toisin.

Potkua parempaan elämään

Katumisella on väistämättä vaikutuksia meihin. Vaikutukset voivat olla myönteisiä tai kielteisiä.

– Parhaimmillaan katuminen voi johtaa myönteiseen kokonaisvaltaiseen uudistumiseen. Hyvät päätökset ja periaatteet voivat saada uutta potkua katumisesta. Ei katuminen toki mikään "parannusautomaatti" ole, retkahtaminen on helppoa ja hyviä päätöksiä voidaan tehdä kerta toisensa perään. Itsensä rankaiseminen voi myös mennä liian pitkälle, jolloin ihmisen identiteetti voi muuttua. Tämä ei ole lähiympäristön kannalta välttämättä positiivista, Räikkä kertoo.

Juha Räikkä näkee katumuksella yhteyden luterilaiseen etiikkaan.

– Katuminen voi johtaa ahkeruuteen: katumuksen jälkeen ihminen ryhtyy tekemään hulluna töitä. Joskus saatetaan jopa tehdä hyvitystekoja. Virheitä halutaan korjata teoilla. Esimerkiksi liiallinen alkoholinkäyttö saatetaan hyvittää kymmenen kilometrin juoksulenkillä tai suursiivouksella.

Kaikkiaan katumus on hyödyllinen tunne, muistuttaa Juha Räikkä. Se herättelee ja haastaa meitä.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 1/2017.

Aika eläkeiästä eteenpäin on merkittävä elämänvaihe. Seniorikouluttaja ja psykoterapeutti Marjatta Grahn kertoo, miten siihen voi valmistautua.

1. Etsi itsellesi esikuvia

Kiinnostu vanhemmista ihmisistä. Katsele ympärillesi. Mikä vanhoissa koskettaa sinua? Entä mitä toivot, että sinusta välittyisi niille, jotka sinut näkevät?

Ala kuvitella ja suunnitella omaa vanhenemistasi. Minkälainen vanha ihminen haluat olla?

2. Seuraa aikaasi

Kun pidät itsesi ajan tasalla, et syrjäänny. Lue lehtiä, seuraa uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

Voit myös osallistua keskusteluihin nuorempien kanssa – siten pääset perille tämän hetken puheenaiheista.

3. Etsi sanoja itsellesi

On tärkeää lukea kirjoja, jotka sanottavat omia kokemuksiasi. Silloin et jää niiden kanssa yksin.

Myös huumori huojentaa. Esimerkiksi Eeva Kilven teokset Rajattomuuden aika ja aforismikokoelma Kuolinsiivous ilmaisevat hyvin sitä hämmennystä, joka meidät valtaa kun muutumme.

”-- minun täytyy hoitaa tämä vanhus, jossa asustan ja jonka etenevään haurastumiseen olen sidottu kuin rapistuvaan yksiöön.” (Kuolinsiivous, 2012)

Meissä on iätön tarkkaileva minä, vanhus, nuori ja lapsi.

4. Tutustu muuttuvaan ulkonäköösi

...ja opi pitämään siitä. Ulkonäön muokkaamista ei tarvita. Älä säikähdä muutoksia – ja kun kuitenkin säikähdät, katso peiliin ja näe kuvasi hyväksi. Muista, miten murrosikäisenä katsoit peiliin ja aloit etsiä uutta nuoren naisen tai nuoren miehen olemustasi.

5. Vanhenemista ei tarvitse peitellä

Vaateta itsesi kuitenkin niin, ettet tunne hankaluutta tai häpeää ulkoisesta olemuksestasi, jotta siitä ei tulisi estettä vuorovaikutukselle. Kun voit olla huolitellusti huoleton ulkonäkösi suhteen, saat itseluottamusta ja olet vapaa kohtaamisiin.

Joka tapauksessa edustat vanhaa ihmistä. Mieti: minkälainen vanhuuden edustaja olet?

6. Säilytä kiinnostuksesi

Pysy uteliaana loppuun asti. Ole kiinnostunut sukupolvien ketjusta ja sukusi nuorimmistakin jäsenistä.
 

Lue Marjatta Grahnin henkilöhaastattelu ET-lehden numerosta 19/2017.

Polku unelmien luo ei ole koskaan helppo. Välillä tuntuu kuin niistä ei saisi kiinni ollenkaan. Joskus ne loistavat yllättäen äärikirkkaina – mutta miten sellaiseen tilaan pääsee tai edes unelmoinnin alkulähteelle?

Etkö tiedä, mitä haluaisit tehdä eläkkeellä? Tai edes viikonloppuna? Onko päivittäisestä työstäsi tai parisuhteestasi kadonnut into? Tahtoisitko touhuta unelmiesi harrastuksen parissa, mutta et osaa määritellä sitä omaa juttuasi?

Vain sinä itse voit luoda unelmasi ja pitää niistä kiinni – tai päästää ne irti, kunnes löydät taas uuden unelmoinnin kohteen. Mutta entäpä, jos omat mielihalut ja haaveet ovat tallautuneet jonnekin arjen oravanpyörään? Ei ole harvinaista, että olo on myös niin vetämätön tai stressaantunut, että unelmointi on vaikeaa.

Miten löydän unelmani parhaiten, kouluttaja Marika Rosenborg?

– Ensin pitää olla läheinen itselleen. Tutustu siis itseesi ja löydä asiat, joista innostut.

Unelmien löytämiseen on monta tapaa. Toiset kirjoittavat niitä päiväkirjaansa. Jotkut tekevät opastavia aarrekarttoja, joissa he kuvin ja sanoin selittävät haaveitansa.

– Aarrekartta voi toimia toisilla, mutta oma tie unelmiisi voi olla toisaalla, esimerkiksi keskusteluissa, hiljaisuudessa tai missä vain, Marika sanoo.

Miksi ihmiset eivät sitten puhu ääneen unelmistaan?

"Mitäpä jos kysyisit jo huomenna kaveriltasi, mistä hän unelmoi?"

– Ehkä he puhuisivatkin, jos joku kysyisi. Mahtuvatko unelmat arkeemme? Kannustaisinkin puhumaan niistä. Mitäpä jos kysyisit jo huomenna kaveriltasi, että mistä hän unelmoi, Marika neuvoo.

Selvitä kuitenkin heti aluksi omat unelmasi, jos ne ovat hukassa. Kysymyspatteriston unelmien löytämiseen näet alla.

Unelmastartti x 5

Löydä vastaukset alla oleviin kysymyksiin ja ala toteuttaa elämäsi parasta asiaa.

  1. Mikä on kutsumuksesi?
  2. Mistä sinä haltioidut?
  3. Mikä saa sinut loistamaan?
  4. Mitä pitäisi tapahtua, että olisit onnellisempi ja tyytyväisempi elämääsi?
  5. Mitä pitäisi poistaa elämästäsi, jotta voisit paremmin ja voisit kirkastaa unelmiasi?

Lähde: Marika Rosenborgin haastattelu

Lue myös: Marika vastaa – mistä syntyy vetovoima kahden ihmisen välillä?

Kysely

Mistä sinä unelmoit tänään?

Ihmissuhteesta
Ihmissuhteesta
24.3%
Rahasta
Rahasta
21.6%
Terveydestä
Terveydestä
18.9%
Kodista
Kodista
13.5%
Lomasta
Lomasta
13.5%
Työpaikasta
Työpaikasta
8.1%
Ääniä yhteensä: 37