Mikkeliläinen historian lehtori Heikki Kupiainen löytää kuusikymppisen äijänkörilään elämästä monia ilon hetkiä. Esimerksiksi kyky haaveilla, uneksia, liihottaa ja irtautua arjesta.

– Onnellisuuden väreily tuntuu, kun huomaa että minusta välitetään. Lähimmäiset ja ystävät ovat iso osa onnea. Koirat Muru ja Missi, mustat labbisnartut, ovat onnellisuuden valio-otuksia: ne murentavat uupuneen ukon murjotuksen. Vastaantulevan Doriksen tai Iriksen hymy tekee aina tyytyväiseksi, Heikki nauraa.

Kypsään keski-ikään ehtineen keho nitisee ja rutisee, mutta toimii  kohtalaisen hyvin. Sekin on onnea. Onnellisuudesta ei tiedä mitään, ellei elämässä ole ollut vastatuultakin. Niiden opettamana pienetkin onnen palaset riittävät. Vähäänkin tyytyminen lisää onnea.

– Yhä useammin onnellinen olotila syntyy hiljaisuudesta, mökillä, metsässä tai avannossa.

Töissä lukiolaisten kanssa harvemmin saa hyvää palautetta, se on Suomessa muutenkin harvinaista herkkua.

– Siksi kannustus kartuttaa kummasti onnellisuutta, ja ryhtikin paranee!

Onnellisten ukkojen käsikirja

Moni mies on vähän hakoteillä siirtyessään eläkkeelle. Silloin on sijoitettava uuteen elämään ja ryhdyttävä onnelliseksi ukkeliksi. Tietokirjailija ja entinen Ruotsin New Yorkin pääkonsuli Dag Sebastian Ahlander kirjoitti hauskan kirjan, kokeneen ukkelin neuvojaa toisille.

Vaikka siinä on pientä amerikkalaista tunnelmaa, suurin osa 109 keinosta on hauskoja ja viisaita. Ahlander kehottaa miettimään uutta roolian suhteessa omiin aikuisiin lapsiin.

– Kerron minulle äskettäin tapahtuneista asioista, en aataminaikuisista. Tämä tietysti edellyttää, että teen jotain. Ihmisen ei pidä vaikuttaa iloiselta vaan olla iloinen.

Harva lapsi haluaa kuulla vanhempansa valittavan tylsyyttä ja vaivojaan. Vietä lastesi aikaa uudella tavalla ja uusilla paikoilla, vie heitä usein syömään. Auta lapsiasi pikkuasioissa. Vie auto katsastukseen, kuskaa lapsenlapsia harrastuksiin. Kaikille tulee hyvä mieli.

Dag Sebastian Ahlander: Onnellisten ukkojen käsikirja. 109 keinoa elämän huippuhetkien saavuttamiseksi. Gummerus 2014.

Neuvojen parhaat palat

1. Älä ala besserwisseriksi. Monet ikämiehet, joilta puuttuu elämää jäsentävä hanke, toimivat näin. Pian kukaan ei jaksa heitä.

2. Unohda järkevyys ja anna sattumille sijaa. Olen aina unelmoinut urheiluautosta. Kävin koeajamassa 160 km tuntivauhdilla Triumph Spitfiren ja sovin jo kaupat. Mutta en päässytkään ylös matalasta autosta, vaan jouduin keplottelemaan itseni nelinkontin. Kaupoista ei tullut mitään, mutta ainakin annoin autolle mahdollisuuden.

3. Älä menetä yhteyttä yhteiskuntaan, vaan liity kerhoihin ja yhdistyksiin. Tapaan kunnan kiinteistölautakunnassa eri-ikäisiä ja eritaustaisia ihmisiä.  

4. Perusta miesten lounasporukka, sillä miehillä on usein naisia huonompi ihmissuhdeverkosto. Tavatkaa samassa ravintolassa kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena tiistaina. Se tulee kuka ehtii.

5. Pukeudu hyvin lähtiessäsi ihmisten ilmoille. Värikäs kaulahuivi saa ukon näyttämään pirteältä. Virttynyt verkkariasu kuuluu vapaa-aikaan. Ruumiillista rappiota kannattaa tasapainottaa pienellä tyylikkyydellä.

6. Pidä jääkaapissa aina muutama puolikas pullo samppanjaa. Sillä on suuri symboliarvo, jos pitää saada nopeasti piristystä tunnelmaan. Mutta sen pitää olla pieni pullo, koska ison avaamista epäröisi.

Dag Sebastian Ahlander: Onnellisten ukkojen käsikirja. 109 keinoa elämän huippuhetkien saavuttamiseksi. Gummerus 2014.

Vierailija

Onnellisen ukon käyttöohje

Kiitos Heikki Kupiaiselle ihanista "eläke-elämän" ohjeista. Itse naisihmisenä ajattelen juuri näin,kuten sinäkin. Ensimmäinen virke lehtijutussa kertoi kaiken: että minusta välitetään. Ei tämä eläkkeellä olo ole sittenkään ihan "kamalaa", vaikka ensimmäiset puoli vuotta tuntui,kuin olisin tyhjään kaivoon pudonnut... Meni pitkä aika, etten kehdannut sanoa ihmisille, että olen ELÄKELÄINEN. Koska työvuosia olisi ollut vielä 4 jäljellä, mutta sairaus ei katso ikää. Mutta nyt tuntuu jo hyvältä, jopa...
Lue kommentti

Kiistely on taitolaji, jossa voi kehittyä. Syyllistä tai voittajaa on turha etsiä, mutta jos pelaat korttisi hyvin, kumpikin osapuoli hyötyy.

Erimielisyydet kuuluvat kaikkiin ihmissuhteisiin. Aina niiden käsittely ei aiheuta riitaa, mutta jos asia on itselle hyvin tärkeä, kuohahdusta on vaikea välttää.

Tapamme riidellä juontaa usein juurensa lapsuuskodissa omaksuttuihin malleihin, oli sitten mököttäjä tai möykkääjä.

Näin riitelet rakentavasti:

1. Kuuntele

Yleisin virhe riitelyssä on se, että kumpikin jankkaa omaa näkökantaansa toista kuuntelematta. Erityisen ärsyttävää on yleistäminen: ”Sinä olet aina myöhässä”  tai ”Sinä et koskaan siivoa jälkiäsi”.

Tyhmintä on kaivaa esiin kaikki entiset riidanaiheet: appiukon letkautukset, liian kalliit hifi-laitteet tai vuosien takainen törttöily etelänlomalla.

2. Pysy asiassa

Kuohuksissa tulemme helposti sanoneeksi asioita, joita emme tarkoita. Valitettavasti ne eivät katoa huonon tuulen mukana. Henkilökohtaiset loukkaukset  iskostuvat mieleen paljon pysyvämmin kuin kehut ja kannustukset.

3. Ole rehellinen

Vältä passiivisuutta, ylimielisyyttä, yksityiskohtiin takertumista ja ylitunteellisuutta.

4. Pidä vuoropuhelu käynnissä

Pitkät jaaritukset eivät toimi ainakaan silloin, jos yrittää perustella miksi toinen on väärässä. Kuohuksissaan oleva ihminen ei välitä faktoista. Tärkeämpää on pyrkiä luomaan tunne, että hän on turvassa, vaikka tilanne on hankala.

5. Väistä

Joskus kiukkua herättävä kommentti kannattaa pyyhkäistä mielestä ajattelemalla, että tuolla toisella ei ollut paras päivä. Huono nukkuminen ja muut arjen taakat madaltavat ärsyyntymisen kynnystä entisestään.

Jos koet tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi, lähde pois. Asiaan kannattaa palata vasta sitten, kun kumpikin on rauhoittunut.

6. Pyydä anteeksi

Sopu syntyy helpommin, kun molemmat myöntävät osuutensa riitaan. Pyydä viipymättä anteeksi, jos osa iskuista on osunut vyön alle. Ripaus myötätuntoa saa ihmeitä aikaan.

Lähteet: Väestöliitto, Helena Åhman ja Harri Gustafsberg: Tilannetaju

Ulla saa voimaa kylmästä vedestä. Hän on harrastanut avantouintia useamman vuoden.

Jo lapsena Ulla Maloney, 54, tarkisteli pakonomaisesti hellan levyjä, etteivät ne olleet päällä. Pakkoajatukset veivät Ullan lopulta sairauseläkkeelle.

Jo lapsena Ulla Maloney ajatteli, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Ennen kouluun lähtöä hän tarkisti, ovatko hella ja sähkölaitteet pois päältä, vaikkei ollut käyttänyt niitä. Lukioikäisenä ahdistavat ajatukset täyttivät pään. Ylioppilaskirjoituksissa Ullaa pelotti, että hän oli kirjoittanut koepaperiin älyttömyyksiä, kuten kirosanoja.

Vajaat 20 vuotta sitten ahdistavaan oloon löytyi selitys. Ulla oli juuri perustanut miehensä kanssa perheen ja tytär oli puolivuotias, kun hän sai pahan kohtauksen.

– Ajattelin, että en voi elää näin, varsinkaan vauvan kanssa.

Aviomies kannusti hakemaan apua, ja niin Ulla varasi ajan mielenterveystoimistosta. Lääkäri totesi Ullan kärsivän pakko-oireisesta häiriöstä.

– En tiennyt tämän olevan sairaus, jolla on nimi ja johon on tarjolla hoitoa ja lääkitystä. Luulin, että tämä on vain minun juttuni. Että olen ainoa.

Ulla kertoo OCD-oireiden nousevan pintaan erityisesti stressaantuneena. Oireet ovat lähinnä pakkoajatuksia, mutta myös tarkistamista.

– Saatan rynkyttää oven kahvaa niin, että se melkein lähtee irti.

Pakkoajatuksia on paljon erilaisia, ja niitä ilmaantuu koko ajan uusia. Eniten Ulla pelkää vahingoittavansa jotain ihmistä. Kun hän ohittaa autolla jonkun, hän pelkää osuneensa tähän.

– Kerran pelästyin ajaneeni jonkun päälle ja jouduin palaamaan samaan paikkaan uudelleen ja uudelleen. Ahdisti ja stressasi. Toivoin pääseväni kotiin turvaan.

Työstressi oli liikaa

Mielenterveystoimiston kautta Ulla pääsi psykoterapiaan. Lääkitystä hän on käyttänyt siitä lähtien. Vain kerran lääkkeet jäivät pois, kun perheeseen yritettiin hankkia toista lasta. Samaan aikaan perhe muutti toiselle paikkakunnalle ja Ulla joutui jättämään työpaikkansa. Olo oli raskas. Masennus hiipi kuvioihin.

– Tuskin pääsin sängystä ylös. Kerran mies soitti kauppareissulta ja kysyi ostoksista. Ihmettelin, kuinka jollain on niin paljon energiaa, että jaksaa käydä kaupassa.

Masennusjakso kesti muutaman kuukauden. Sen jälkeen Ulla meni osa-aikatyöhön, ja se edesauttoi toipumista. Idea toisen lapsen hankkimisesta unohdettiin, ja Ulla jatkoi lääkityksen käyttöä.

"Työstressin loppuminen auttoi."

Muutaman vuoden kuluttua perhe muutti takaisin paikkakunnalle, josta oli lähtenyt. Ullan työ vaihtui kokoaikaiseksi, ja sitten alkoivat jatkuvat muutoksia.

– Työtehtäväni eivät pysyneet enää samanlaisina. Koin sen stressaavana, minkä seurauksena OCD-oireeni lisääntyivät.

Tästä alkoi sairauslomakierre. Sitten työviikko lyheni kahteen päivään, mikä teki Ullalle vaikeaksi pysyä ajan tasalla työasioissa. Lopulta lääkäri ehdotti työkyvyttömyyseläkettä. Eläke alkoi kolme vuotta sitten. Työuraa Ullalle oli ehtinyt kertyä 27 vuotta.

– Se auttoi. Työstressin loppuminen vaikutti mielialaani positiivisesti, vaikka minulla on pakkoajatuksia edelleen päivittäin.

Avanto antaa voimaa

Pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein piilottelua ja salailua. Ullankin sairaudesta tietävät toistaiseksi vain harvat.

– Uskaltauduin tähän haastatteluunkin pohdinnan jälkeen. Aviomieheni on ollut kannustava ja ymmärtäväinen. Haluan, että OCD:stä kirjoitetaan aikaisempaa enemmän.

– Ne kenelle olen kertonut, ovat sanoneet, etteivät olisi ikinä uskoneet, että minulla on pakko-oireinen häiriö. Pään sisäinen myllerrys ei näy päällepäin.

Ulla on käynyt OCD-yhdistyksen vertaistoiminnassa ja sopeutumiskursseilla. Niistä hän on saanut tukea.

Eläkkeellä olo ei tunnu tylsältä, päinvastoin. Hänellä on kolme koiraa ja kissa, joista saa voimaa ja iloa. Myös rescuekoiratoiminta on lähellä Ullan sydäntä.

– Lisäksi urheilen ja tapaan ystäviä.

Lenkkeilyn lisäksi hän on harrastanut seitsemän vuotta avantouintia.

– Uinti on minulle "pakkomielle". Se auttaa jaksamaan.

  • OCD on lyhennelmä englanninkielisistä sanoista obsessive-compulsive disorder. Pakko-oireinen häiriö luokitellaan ahdistuneisuushäiriöksi. Siitä kärsii Suomessa 1-3 prosenttia aikuisista.
  • Sairaudella on selkeä ikä- ja sukupuolijakauma. Lapsuudessa tautiin sairastuneista valtaosa on poikia, kun taas 25 ikävuoden jälkeen enemmistö sairastuneista on naisia.
  • Yleisimmät pakko-oireet ovat tautien ja lian pelko, pakonomainen epäily sekä symmetrian tarve. Suurimmalla osalla potilaista esiintyy samanaikaisesti muita psyykkisiä häiriöitä, kuten masennusta.
  • OCD:tä hoidetaan psykoterapialla ja lääkkeillä. Vertaistuki ja potilasryhmiin osallistuminen voivat auttaa. Oireet helpottuvat usein iän myötä.