Yksitoikkoisuus, kiire ja tunne-elämän muutokset nakertavat muistia. Säännöllinen pähkäily on aivojen parasta omahoitoa. Laadimme viikoksi helpon treeniohjelman.

MAANANTAI:

Keskustele uutisista

Valitse kolme kiinnostavinta uutista ja keskustele niistä jonkun kanssa. Tällainen uutispiiri synnyttää oivalluksia ja oivallukset tekevät hyvää: aivojen solut muodostavat uusia verkostoja, mikä on muistin kannalta tärkeää.

TIISTAI:

Tee ihmiselle tarina

Keksi vastaantulijalle tai vieressä istuvalle elämä. Kuka hän on? Mitä työtä hän tekee? Millainen on hänen kotinsa? Lempiruokansa? Tämä harjoitus ruokkii mielikuvitusta, mikä voitelee muistia.

KESKIVIIKKO:

Käytä väärää kättä

Jos olet oikeakätinen, harjaa hampaat tai kirjoittele nimeäsi toisella kädellä. Poikkea opitusta. Kun vaihdat suuntaa ja rutiinia, haastat aivojasi.

TORSTAI:

Haaveile hiljaa

Sulje silmät ja istu rauhassa muutama minuutti. Jos ajatus karkaa, keskitä mieli varpaisiisi. Harjoitus antaa aivoillesi lepoa ja säästää muistia. Aivot oppivat levossa.

PERJANTAI:

Unohda kauppalappu

Suunnittele ruokaostokset ja tee ostoslappu. Jätä kauppalappu kotiin. Tämä harjoitus on jumppaa aivoillesi. Joudut muistelemaan, mitä tarvitset ja miksi.

LAUANTAI:

Kertaa matkareissu

Mihin matkustit viimeksi? Mitä söit, teit, kuulit ja kohtasit? Käy läpi matkakuvia ja muistele. Harjoitus synnyttää muistikuvia ja hellii aivoja.

SUNNUNTAI:

Tanssi sikin sokin

Astu ristiin, keinahtele, pyörähdä. Tanssi kehittää koordinaatiokykyä ja tukee aivojen virkeyttä. Mielesi oppii uutta ja muistaminen tehostuu.

Asiantuntija: Työikäisten muistipalveluihin erikoistunut Heidi Härmä Muistiliitosta.

Poliisipastori Carita Pohjolan-Pirhonen tietää, että kun suru tulee yllättäen, sureva ei tarvitse puhujaa, vaan vierelläkulkijan.

Poliisipastori Carita Pohjolan-Pirhonen oli lähes 20 vuoden ajan Suomen ainoa poliisipastori. Työ vei hänet läheisensä menettäneiden luo esimerkiksi Myyrmannin pommi-iskun, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien ja Turun puukotusten katastrofeissa. Caritan työhön kuului suruviestin vieminen omaisille sekä tapahtumien kommentoiminen mediassa.

Surun parissa työskentelevä Carita tietää, että pelko menetystä ja kuolemaa kohtaan istuu syvällä ihmisissä.

– Kukaan meistä ei kuitenkaan voi suojata itseään menettämiseltä. Surun sureminen ja heikkous opettavat meitä vahvemmiksi, hän sanoo.

– On hieno teko, jos uskallat istua surevan vieressä ja antaa hänen surra. Ilman selittelyjä, vertailuja omaan elämääsi tai lohduttamista. 

Caritan mielestä kannattaa muistaa, että toinen ihminen tulee kuulluksi ainoastaan hiljaisuudessa.

– Kysy itseltäsi, voitko olla kauheassa elämäntilanteessa edes tunnin vain läsnä. Toisen tuki korvaamattoman tärkeää surun hetkellä.

Aloita surevan lohduttaminen näillä keinoilla:

  1. Tarjoa tukea ja läsnäoloa. Joskus voi käydä niin, että sureva ei kykene ottamaan vastaan tarjottua tukea. Tarjoa sitä kuitenkin uudestaan ja kerro, että haluat kuunnella. 
  2. Muista, että jokaisen reaktiot ovat oikeita. Hyväksy myös voimakkaat tunneilmaisut. Muistuta, että pelottavatkin ja vierailta tuntuvat reaktiot ovat normaaleja. Rohkaise toista ilmaisemaan tunteensa. 
  3. Sureva ei tarvitse sääliä. Ilmaise myötätuntoasi olemalla oma itsesi ja omalla tavallasi. 
  4. Hyväksy se, että et voi selittää tapahtunutta pois. Anna surevalle mahdollisuus puhua menetyksestä ja anna tilaa myös muistelemiselle. Muista, että puhuminen auttaa. Älä neuvo surevaa siitä, miten jatkaa tästä eteenpäin. Jos sureva neuvoja pyytää, voit ehdottaa jotain.
  5. Anna surevalle aikaasi, mutta lupaa vain sen verran kuin jaksat antaa. Voit auttaa arkisissa asioissa: ruoanlaitossa tai kaupassa käymisessä. Voitte tehdä yhdessä vaikka kävelylenkkejä, koska liikkuminen tekee hyvää. Rohkaise surevaa tekemään tavallisia asioita sitten, kun hän siihen pystyy. 
  6. Vältä puhumasta omista menetyksistäsi.
  7. Toipuminen surusta kestää pitkään – ole siis valmiina tarjoamaan tukea vielä myöhemminkin.
  8. Jokaisella on kyky tukea surevaa, se ei vaadi ammattilaista. Parasta tukea on se, että olet aito ja ilmaiset välittäväsi siitä, mitä surevalle kuuluu.
  9. Auta kuitenkin surevaa hakemaan tarvittaessa tukea ja apua myös ammattilaisilta.

Palvelukeskuksessa asuva Liisa Raunio, 86, ilahtuu, kun hänen hoitajansa lapinporokoira tulee kylään.

Liisa Raunio, 86, Helsinki:

”Kun mieheni Leo kuoli, masennuin vakavasti. Ehdimme olla yhdessä 61 vuotta, ja yksin jääminen aiheutti minulle jopa itsetuhoisia ajatuksia. Tyttäreni kävi luonani ja oli huolissaan jaksamisestani.

Kun terveyteni heikkeni, pääsin lopulta tänne Kustaankartanon palvelukeskukseen. Sitä ennen kiersin kahdeksassa väliaikaisessa paikassa.

Kustaankartanossa hoito on suurenmoista ja henkilökunta mukavaa. Meille järjestetään musiikkituokioita, taidepiirejä ja teatteriretkiä. Viihdyn silti paljon omissa oloissani. Luen kaksi kirjaa viikossa, ja kirjastohoitaja tuo uutta luettavaa joka tiistai. 

Viikon kohokohta on kuitenkin se, kun Timo-hoitaja tuo lapinporokoiransa Tyynen mukanaan töihin. Meistä on tullut Tyynen kanssa sydänystävät. Se on nimensä mukainen koira: rauhallinen ja kiltti.

”Eläimet piristävät valtavasti meitä asukkaita.”

Tyttäreni tuo käydessään kuivattuja possunkorvia Tyyneä varten. Ne ovat sen herkkua. Kun Tyyne tulee, se rientää odottamaan oveni taakse. Ilahdun joka kerta, kun se tassuttelee sisään häntä kieppuen.

Koiraterapiaa

Olen pitänyt koirista aina. Kasvatimme mieheni kanssa saksanpaimenkoiria vuosien ajan. Ne olivat uskollisia ja viisaita koiria. Joskus joku koirista tuli sänkyyn nukkumaan viereeni ja hengitti kanssani samaan tahtiin. Se tuntui mukavalta.

Kerrostaloon muutettuamme emme enää ottaneet koiraa, koska meistä ei ollut lenkittäjiksi. Koiria oli kova ikävä, ja olimme usein kuulevinamme kotonamme tassujen tepsutusta.

On upeaa, että täällä palvelukeskuksessa saa olla eläimiä. Ne piristävät valtavasti meitä asukkaita. Tyyne on aito kappale luontoa. Tyyneä on ihanaa paijata.

Olen puhelias, mutta täällä väki vaihtuu tiuhaan, eikä kaikista ole juttukaveriksi. Juttelenkin paljon Tyynelle. Se kuuntelee höpinöitäni ja katsoo sitten merkitsevästi lipastoa, jossa possunkorvat ovat. Sen omistaja Timo sanoo, etten saa antaa niitä liikaa, mutta joskus sujautan Tyynelle ylimääräisen herkun.”

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2018.