Tuore tutkimus kyseenalaisti osteporoosilääkkeiden tehon, ja moni miettii, miksi käyttää lääkkeitä, jos niistä ei ole juurikaan hyötyä.

British Medical Journal julkaisi 27.5. tutkimuksen, jossa kerrottiin, että osteoproosilääkkeiden teho ikäihmisten lonkkamurtumien ehkäisyssä on vaatimaton. Tutkimusta johti professori Teppo Järvinen Helsingin yliopistosta.

Lue tästä tutkimuksen tuloksista täällä.

Mitä lääkäri neuvoo osteoporoosilääkkeitä käyttävien nyt tekemään?

Ennen kuin päätöksen lääkkeen lopettamisesta voi tehdä, pitäisi ymmärtää, miksi lääkkeitä käyttää.

– Potilaan pitäisi tietää, mikä murtumariski on hänen kohdallaan, ja hänen pitäisi ymmärtää, mitä tämä 'riskissä eläminen' oikeasti tarkoittaa. Sen jälkeen hän voi päättää, haluaako hän yrittää pienentää omaa murtumariskiä suhteellisen kalliilla lääkkeellä, jolla saattaa olla myös sivuvaikutuksia, professori Teppo Järvinen sanoo.

Tee helppo testi: mikä on murtumariskisi?

Lääkäreillä ei ole aikaa selittää

Lääkäri laskee luuntiheysmittauksen ja erilaisten taulukoiden avulla osteoporoosipotilaalle murtumariskin. Teppo Järvinen sanoo, että lääkärillä on harvoin vastaanotolla aikaa selittää osteoporoosipotilaalle selkeästi, mitä murtumariskin hoitaminen lääkityksellä tarkoittaa.

Esimerkki helpottaa monimutkaista asiaa: Jos otetaan keskiverto suomalainen, terve 55–60-vuotias nainen, hänen lonkkamurtumariskinsä on seuraavan 10 vuoden kuluessa muutaman prosentin luokkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos sata tällaista keskiverto naista elää elämäänsä murehtimatta osteoporoosista tai sen ehkäisystä, kymmenen vuoden seurannassa heistä muutamalle tulee lonkkamurtuma.

Osteoporoosilääkkeen hyödyt ja haitat punnittava

Tätä riskiä siis voi yrittää lääkityksellä pienentää. Kun tiedämme, että lääkkeet alentavat parhaimmillaankin riskiä noin 20–30 prosenttia, saamme ehkäistyä 100 lääkettä käyttäneen naisen joukossa korkeintaan 1–2 murtumaa.

Hyöty on siis 1–2 ehkäistyä lonkkamurtumaa. Haitoiksi voi lukea jokaisen potilaan ”sairastuminen riskipotilaaksi”, valtavat kulut yhteiskunnalle potilaiden seurannasta ja lääkityksestä ja pahimmassa tapauksessa muutama ikävä lääkkeiden aiheuttama sivuvaikutus, kuten leukaluun kuolio tai reisiluun epätyypillinen murtuma.

– Useimmat eivät tämän yhtälön kuultuaan pidä tällaista toimintaa järkevänä, mutta ongelmana on se, että harvempi potilas kuulee tällaistakaan selvitystä lääkärikäynnillään, Järvinen toteaa.

Teppo Järvinen sanoo lopuksi, että syy ei ole yksin lääkäreissä. Me ihmiset yleensä haluamme hoitaa pientäkin riskiä helpolla lääkityksellä, sen sijaan että muuttaisimme omia elintapojamme ja vähentäisimme siten terveysriskiä paljon tehokkaammin.