Liikaa ruokaa, herkkuja ja juomaa. Mahan pullistelua, turpeita kasvoja ja jäykkiä niveliä. Selvitimme, miksi monen olo on nyt joulun aikaan helposti niin tukala ja miten siitä pääsee eroon.

  1. Miksi oloni tuntuu turvonneelta?

    Usein syynä on ruokavalion muutos. Kun syödään runsaasti suolaisia ruokia, kuten kinkkua ja kalaa, kroppa alkaa turvota.

  2. Miksi suola turvottaa?

    Suola imee itseensä nestettä. Neste taas kerääntyy kudoksiin ja kasvattaa siksi kudosten tilavuutta. Se näkyy turvotuksena.

  3. Turpoan alkoholista. Minkä vuoksi?

    Useissa alkoholijuomissa on hiilihappoa, joka on omiaan turvottamaan. Muun muassa siideri ja olut keräävät ilmaa vatsaan, närästyttävät ja röyhtäyttävät.
    Ellet halua luopua alkoholista tyystin, valitse vaikkapa viini oluen tai siiderin sijaan. Muista kuitenkin kohtuus, sillä liika alkoholimäärä turvottaa joka tapauksessa.

  4. Onko liikunnasta apua?

    Kyllä vain, sillä liikunta saa aineenvaihdunnan liikkeelle. Nesteet poistuvat elimistöstä silloin nopeammin.

  5. Miten jouluna on syytä syödä, jos haluaa välttää turvotuksen?

    Pidä kiinni säännöllisestä ateriarytmistä. Syö tarpeen mukaan useammin, mutta pieniä aterioita. Pakkausmerkintöjä on hyvä tutkailla jo kaupan hyllyjen ääressä. Sydänmerkki pakkauksessa takaa sen, että tuote on omassa elintarvikeryhmässään vähäsuolaisempi kuin moni vastaava tuote.

  6. Mahani turpoaa herkästi tietyistä ruoka-aineista. Mikä avuksi?

    Tuore ruisleipä, palkokasvit, kaalit, sipulit, ksylitolituotteet ja hiilihapolliset juomat saattavat turvottaa herkkävatsaista. Nämä elintarvikkeet keräävät ilmaa suolistoon ja saavat aikaan turvotuksen ja paineen tunteen, usein ilmavaivojakin.
    Monesti kasvisten kypsentäminen auttaa. Ruisleipä kannattaa paahtaa tai sen voi myös antaa kuivahtaa päivän.

  7. Miten nopeasti suu tottuu vähempisuolaiseen ruokaan?

    Kolmen, neljän viikon kuluessa. Poista ensialkuun suolasirotin pöydästä ja korvaa suolan määrää ruoassa erilaisin maustein ja tuorein yrtein.

    Asiantuntijoina ravitsemusterapeutti Tuija Pusa Sydänliitosta sekä tutkimusprofessori Antti Jula Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla