Ritiseekö päänahka kuivuuttaan talven jälkeen? Myös hiuspohja vaatii huolenpitoa ja ihotyypin mukaisia tuotteita, kuten hoitoainetta.

Hiljalleen on aika napata pipo pois päästä ja hämmästellä, mitä sen alta löytyy. Talven jälkeen hiukset ovat usein väsähtäneet, mutta syy himmeään loistoon löytyy usein syvemmältä, päänahasta.

Usein hiuspohja ritisee kuivuuttaan pitkän talven jälkeen, kutiseekin ja hilseilee. Farmaseutti Sirpatuulia Leinonen-Littu Yliopiston Apteekista kuitenkin muistuttaa, ettei hilseily aina johdu kuivasta päänahasta.

– Myös rasvainen tai psoriaattinen päänahka hilseilee. Kaikkiin näihin ongelmiin löytyy omat hoitotuotteensa, Leinonen-Littu toteaa.

Hän on apteekkityössä huomannut, että ihmiset etsivät apua erityisesti päänahan kutinaan. Siihen ei kuitenkaan hänestä kannata lähteä etsimään pika-apua.

– Lievitystä tietysti löytyy apteekin hyllyltä myös päänahkaan. Mutta silloin täytyy muistaa, että oireilevaa ihoa pitää aina hoitaa kokonaisvaltaisesti. Ärtyneelle, kuivalle, hilseilevälle ja kutisevalle iholle löytyy myös omat hiustenhoitotuotteensa.

Hiustutkija: ”Melkein kaikilla +50-vuotiailla on rasvan vajaus”

Tiedätkö oikean pesuvälin?

Kampaamotuotteita myyvän IdHairin kouluttaja Jenni Ruponen on pistänyt merkille, että kevät lisää kiinnostusta hiusten hyvinvointiin. Myös hän painottaa sitä, että hiuspohjaa tulee aina hoitaa ihotyypin mukaisesti.

Ikääntyvien päänahka, kuten muukin iho, alkaa herkästi kuivua.

– Jos päänahka on muuten terve mutta kuiva, kannattaa yrittää harventaa pesuvälejä eikä pestä hiuksia tottumuksen takia joka päivä. Myös kosteuttavat shampoot olisi tällöin hyvä ottaa käyttöön.

Vanha tapa ja uskomus, että hiustenhoitoaine pitää levittää vain hiuksiin ja erityisesti latvaan, on Jenni Ruposen mukaan väärä – erityisesti kuivan päänahan hoidossa.

– Hoitoaine tulee hieroa aina hiuspohjaan asti ja antaa vaikuttaa ennen huolellista pesua. Erilaiset kosteuttavat seerumit ja ampullit ovat kuuriluonteisina myös erinomaisia kuivuusongelmaan, Ruponen neuvoo.

Vältä kuivattavia tuotteita

Kuinka sitten pesuvälien pidentäminen oikein onnistuu?

Monet ammattilaiset suosivat kuivashampoita, mutta Jenni Ruposen mukaan ne eivät ole kuivan päänahan täsmätuotteita.

– Hiuspuuterit ja kuivashampoot sopivat rasvaisemmille hiuspohjille, mutta kuivaa ne voivat kuivattaa entisestään.

Pesuvälin pidentämisessä Ruponen suositteleekin kuivaihoisten käyttävän harkitusti muotoilutuotteita ja keskittyvän hyvälaatuisiin shampoisiin.

– Jos käyttää muotoilutuotteita, olisi hyvä noin kerran kahdessa viikossa käyttää syväpuhdistavaa shampoota. Muuten kannattaa käyttää kosteuttavaa shampoota ja hieraista pesun jälkeen päänahkaan tippa kosteuttavaa öljyä.

Kuvat yllä

1. Moroccanoil-seerumi tasapainottaa hiuspohjan ongelmia. Omat seerumin kuivalle että rasvoittuvalle päänahalle. Moroccanoil-hoitoseerumi, 45 ml, 33 e. Kampaamoista. 

2. L´anzan hiustenhoitosarjasta löytyy hyviä tuotteita, jos haluat raikastaa kutisevaa hiuspohjaasi. L´anza Healing Remedy Scalp Balancing -shampoo, 300 ml, -hoitoaine, 250 ml ja hoitoöljy, 250, kaikki 36 e/ kpl, kampaamoista.

3. Professorin shampoo ja Professorin hoitoaine ovat mietoja ja kosteuttavia hiustenhoitotuotteita, eikä hintakaan ole paha. Shampoo, 200 ml, 7,50. Hoitoaine, 200 ml, 7,30. Yliopiston apteekeista.

Vierailija

Onko sinullakin kuiva päänahka? Unohda vanha uskomus hoitoaineesta

Minä en ole ikinä käyttänyt mitään hoitoaineita, tosin katson mitä shampoota käytän. Ihan kaikki eivät käy, tuovat hilseilyä päänahkaan. Tukka minulla on vahva ja itse hiukset paksu kkuten nuorena, mutta saattaa perimälläkin olla osansa. Silloin kun hilsettä on tullut, olen kyllä ostanut kampaamotuotteen ja on se sillä lähtenyt.
Lue kommentti
Vierailija

Onko sinullakin kuiva päänahka? Unohda vanha uskomus hoitoaineesta

Minä käytän niitä tuotteita, joita sattuu kylppärin kaapista löytymään. Sinne on kerääntynyt monenlaista tököttiä, arvontavoittoja ja nuorison jättämiä hiustenhoitotuotteita (kun ovat kotoa muuttaneet). Niin kauan kuin shampoita ja hoitoaineita ja muita riittää, en osta uutta. Hyvin on tukka päässä pysynyt tähän saakka, eikä ole vielä ohentunutkaan.
Lue kommentti

Kesän pikku haaverit hoituvat lääkekaapin avulla, mutta tositilanteessa kännykkä auttaa vaikka elvyttämään.

1. Mitkä ovat yleisimmät ensiapua vaativat tilanteet kesämökeillä?

Tavanomaiset lomailijan vammat syntyvät kesäpuuhissa: auringonpaisteessa oleskellessa ja ulkosalla touhutessa sekä luonnossa liikkuessa. Seurauksena on auringonpistoja, palovammoja, hyönteisten pistoja, haavoja ja nyrjähdyksiä.

2. Paljain jaloin kävely on kesän nautintoja. Entä jos astun lasinsiruun tai naulaan?

Puhdista haava heti vedellä. Jos vesihuuhtelu ei putsaa haavaa kunnolla tai siihen jää esimerkiksi lasia, on käytävä lääkärissä.

Jos kyseessä on viiltohaava, laita sen reunat yhteen haavansulkijateipillä tai laastarilla. Tyrehdytä verenvuoto ja peitä haava sidetaitoksella. Tarkista, onko haavan saaneen jäykkäkouristusrokotus voimassa.

Tulehtunut haava punoittaa ja kuumottaa. Sitä voi myös särkeä. Jos oireet eivät helpota, vaikka haavaa puhdistaa lisää, on mentävä lääkäriin.

Runsaasti vuotavaa haavaa pitää painaa sormin tai kämmenellä ja peittää se sitten painesiteellä.

3. Mistä tunnistaa auringonpistoksen?

Oireita ovat päänsärky, pahoinvointi, huimaus ja heikotuksen tunne. Auringosta on syytä siirtyä pois ja vilvoitella itseään viileällä vedellä tai kylmillä kääreillä pään ja kaulan alueella. Vettä pitää juoda, vaikka ei janottaisikaan.

4. Minkä kokoisen palovamman voi hoitaa omatoimisesti ja miten se tapahtuu?

Palovammasta kärsivän omaa kämmentä pienempää vammaa voi hoitaa itse, ellei se ala tulehtua eikä siinä ole rakkuloita. Palanut iho punoittaa, turpoaa ja on kivulias. Syvemmässä palovammassa ihoon nousee myös rakkuloita.

Viilennä vammautunutta ihoa kymmenisen minuuttia vedellä. Varo jäädyttämästä ihoa.

Rakkulainen iho pitää suojata suojasiteellä. Älä riko rakkuloita.

5. Millaisia ensiaputarvikkeita mökille pitää varata?

SPR suosittelee seuraavia: ensiapuside, haavanpuhdistuslaput, haavateippi ja laastarit, kertakäyttökäsineet, kylmäpakkaus, pikasiteet, pinsetit tai punkkipihdit, sakset, sidetaitokset, suojapeite ja tukiside.

Lisäksi kannattaa varata mukaan kuumemittari, aurinkovoidetta ja hyttyskarkotetta.

6. Entä lääkevarasto?

Mökin lääkekaapista pitäisi löytyä ainakin antihistamiinivalmiste, kortisonivoide, kyypakkaus, lääkehiiltä, maitohappobakteereita ja matkapahoinvointi-, ripuli- ja ummetus- sekä tulehduskipulääke. Lisäksi jokaisen mökkeilijän on varmistettava henkilökohtaisten lääkkeidensä riittävyys. Älä käytä vanhentuneita tai talven yli väärin säilytettyjä lääkkeitä.

7. Riittävätkö aikuiselle käärmeenpureman hoidoksi kyypakkauksen pillerit?

Eivät riitä, kaikenikäisten on käytävä lääkärissä. Kyypakkauksen kaksi kortisonipilleriä ovat ensiapu. Ne voivat hillitä mahdollisia allergisia reaktioita. Jos purema on jalassa, se kannattaa lastoittaa. Pureman saanut kannetaan paikalta. Pureman saanutta raajaa ei nimittäin pitäisi liikutella. Raajan pitäminen koholla on suositeltavaa.

Lue myös: Kevään ensiapuopas puremiin, pistoksiin ja vammoihin

8. Miten lastoittamisesta selviää, jos ei ole sitä koskaan tehnyt?

Avaa SPR:n nettisivut punainenristi.fi ja klikkaa otsikko "Opi ensiapua". Sieltä löydät 1-2 minuutin mittaisia videoita, jotka opastavat toimintaan eri tilanteissa. Videoiden avulla voi harjoitella rauhassa kotona.

SPR järjestää jatkuvasti ensiapukursseja eri puolilla maata. Peruskurssi kestää 16 tuntia ja sen hinta on paikkakunnasta riippuen 92-107 euroa.

9. Mökillä ei aina ole tietokonetta. Voiko ensiapuohjeita ladata kännykkään?

Kyllä. SPR:n ilmaisessa mobiilisovelluksessa on ohjeet 24 erilaisen onnettomuus- ja tapaturmatilanteen tai sairauskohtauksen varalta ja samat opastusvideot kuin nettisivuilla.

Sovelluksesta voi myös soittaa suoraan 112-hätänumeroon niin, että hätäkeskus näkee soittajan sijainnin karttakoordinaatteina. Sovelluksen löytää sovelluskaupoista hakusanoilla Punainen Risti. Ensiapuohjeita voi seurata kännykästä, vaikka verkkoyhteyttä ei olisi.

Katso opetusvideo: Näin lataat kännykkääsi ensiapusovelluksen

10. Miten toimin, jos joku menee tajuttomaksi?

Ensimmäiseksi yrität herättää hänet puhuttelemalla tai ravistelemalla. Jos hän ei herää, soita heti hätänumeroon 112 ja pane puhelimen kaiutin päälle. Kerro, mitä on tapahtunut ja missä osoitteessa olet. Sen jälkeen odota ohjeita sulkematta puhelinta. Noudata hätäkeskuksen antamia neuvoja. Lopeta puhelu vasta, kun saat luvan.

11. Millaista ensiapua tajuttomalle henkilölle annetaan?

Tärkeintä on turvata hänen hengityksensä, joten tarkista ensin, hengittääkö hän. Aseta hänet selälleen ja kohota hänen leukaansa. Kokeile poskellasi, tunnetko ilmavirran hänen suustaan.

Jos tajuton hengittää normaalisti, käännä hänet kylkiasentoon hengityksen turvaamiseksi. Seuraa hänen tilaansa, kunnes ensihoitaja tai lääkäri on paikalla ja voi ottaa hänestä vastuun.

Jos autettava ei hengitä normaalisti, aloita painelu-puhalluselvytys. Paina keskeltä rintalastaa 30 kertaa ja puhalla sitten 2 kertaa ilmaa tajuttoman keuhkoihin niin että rintakehä nousee. Jatka samalla 30:2-rytmillä tauotta, kunnes ammattihenkilö on ehtinyt paikalle.

Punaisen Ristin sivuilla ja mobiilipalvelussa on opastusvideot myös elvytyksestä.

12. Onko muita numeroita kuin 112, jotka pitää laittaa näkyville?

Ainakin Myrkytystietokeskus 09471 977 ja meripelastus 0294 1000. Kirjaa myös oma numerosi, mökin tarkka osoite, reittiohje ja karttakoordinaatit. SPR:n sivuilta voit tulostaa tätä varten kätevän turvataulun.

Asiantuntijana Punaisen Ristin terveyden ja ensiavun asiantuntija Kristiina Myllyrinne.

Varmista apu perille

Lataa 112-sovellus

112 Suomi -kännykkä-sovellus nopeuttaa avun saantia hätätilanteessa. Kun soitat 112-hätänumeroon sovelluksen kautta, hätäkeskus saa automaattisesti tiedon tarkasta sijainnistasi, vaikka et itse sitä tietäisi.

Saat Ilmaiseksi

Maksuton sovellus toimii kaikissa älypuhelimissa, joiden sovelluskaupasta se löytyy. Lisää tietoa ja sovelluksen asennusohjeet saat Hätäkeskuslaitoksen verkkosivuilta www.112.fi

Jo 40 000 x apua

Digian ja Hätäkeskuslaitoksen kehittämän sovelluksen avulla on soitettu jo 40 000 hätäpuhelua.

Vinkit antoi Hätäkeskuslaitoksen hätäkeskuspalvelujen johtaja Marko Nieminen.

Aurinkovoide suojaa, mutta vain jos sitä levittää reilulla kädellä. Vain harva käyttää voidetta riittävästi.

1. Heijastaa ja imee säteet

Aurinkovoiteissa käytetään fysikaalista tai kemiallista suojaa tai molempia. Fysikaalinen suoja heijastaa UV-säteilyä pois iholta, kemiallinen imee säteet itseensä.

Voiteet auttavat ehkäisemään ihon palamista ja aurinkokeratoosia, josta voi kehittyä okasolusyöpä. Suojavoiteiden käytön on osoitettu vähentävän myös melanoomaa.

2. Suojakertoimet liioittelevat

Suojakerroin määrittää, kuinka hyvin voide suojaa auringon UVB-säteiltä ja kauanko auringossa voi oleilla palamatta. Esimerkiksi suojakerroin 15 tarkoittaa, että auringossa voi olla palamatta 15 kertaa pidempään kuin ilman suojaa. Moni levittää voidetta kuitenkin vain murto-osan siitä määrästä, jolla suojakerroin on laskettu, eikä lisää voidetta iholle tarpeeksi usein.

3. Kerroin vähintään 30

Suojakertoimen on hyvä olla vähintään 30 vartalolle ja 50 kasvoille. Tarkista purkin kyljestä, että voide suojaa sekä UVA- että UVB- säteilyltä.

4. Pihistelemättä paras

Riittävä määrä voidetta vartalon iholle on oman kourallisen verran ja kasvoille teelusikallinen, mielellään puoli tuntia ennen ulos menoa. 

5. Älä tuudittaudu

Mikään voide ei suojaa täydellisesti UV-säteiltä. Eliniän aikana karttuva aurinkoaltistus lisää ihosyöpien riskiä. Auringossa kannattaa siis oleilla maltillisesti, eikä paahtaa itseään ylenpalttisesti aurinkovoiteen turvin. Muista, että aurinkoisesta säästä voi nauttia myös varjossa.

Asiantuntijana syöpätautien erikoislääkäri Meri-Sisko Vuoristo.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 7/2017.