Lukijaa mietityttää, voiko viikon vanhaa keittoa syödä. Ravitsemusterapeutti Heli Reinisuo kertoo, miten pitkään eri ruuat yleensä säilyvät.

”Tuttavani syö jopa viikon vanhaa keittoa, ja minua se ihmetyttää. Eikö se ole jo riski?” – Varovainen

Ravitsemusterapeutti Heli Reinisuo vastaa:

”Kotitekoisen ruuan säilyvyyteen vaikuttavat valmistuksen hyvä hygienia ja säilytyslämpötila. Jäähdytä ylijäänyt ruoka nopeasti: jaa ruoka pieniin astioihin tai laita kattila vähäksi aikaan kylmään veteen. Siirrä jääkaappiin.

Ruuan voi jäähdyttää myös ulkona alle viidessä asteessa. Varo etteivät esimerkiksi linnut mene apajille. Jääkaapin säilytyslämpötila pitää olla korkeintaan 6 astetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sushi säilyy vain 1–2 vuorokautta.

Esimerkiksi laatikkoruuat, keitot, kypsät lihat ja pizzat säilyvät jääkaapissa 3-4 vuorokautta. Kuumentamattomat ruuat säilyvät huonommin, esimerkiksi sushi vain 1–2 vuorokautta. Säilyvyysajat ovat kuitenkin ohjeellisia eli ruuan laatua voi arvioida haistamalla ja maistamalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos kelpoisuus epäilyttää tai ruoka on unohtunut useiksi tunneiksi hellalle, heitä pois. Jos ruokailijoina on pikkulapsia, ikääntyneitä tai sairaita, kannattaa olla erityisen tarkka. Kuumenna ruoka ennen syömistä uudelleen kiehuvan kuumaksi. Sekoita ruokaa hyvin kuumennuksen aikana.”

Onko sinulla ravitsemukseen liittyvä kysymys? Lähetä se täältä:

Sisältö jatkuu mainoksen alla